Yön uutiskooste: Clinton kasvatti johtoaan, hurrikaari etenee Karibialla

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Clinton kasvatti niukkaa johtoasemaansa ensimmäisen vaaliväittelyn jälkeen

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton on kasvattanut niukkaa johtoaan republikaanien ehdokkaaseen Donald Trumpiin kaksikon ensimmäisen vaaliväittelyn jälkeen. Tämä käy ilmi Fox Newsin valtakunnallisesta kannatusmittauksesta, jonka mukaan Clintonin kannatus Yhdysvalloissa on nyt 43 prosenttia ja Trumpin 40 prosenttia.

Kaksi viikkoa sitten samassa mittauksessa Clintonin etumatka Trumpiin oli vain prosenttiyksikön luokkaa.

Hillary Clinton myös johtaa nyt mielipidemittauksia vaalien ratkaisun kannalta tärkeässä Floridan osavaltiossa. (Lähde: AFP)

 

Poliisi sakottaa raskasta kaasujalkaa aiempaa herkemmin

Poliisi antaa tästä päivästä alkaen rikesakon, jos nopeusrajoitus ylittyy 7 kilometrillä tunnissa. Päälle tulee vielä tekninen varmuusvähennys kolme kilometriä tunnissa, eli poliisin mittaaman lukeman pitää ylittää sallittu nopeus 10 kilometrillä tunnissa.

Pienemmällä ylinopeudella autoilija saattaa vielä selvitä huomautuksella.

Aikaisemmin raja oli 8 kilometriä tunnissa, varmuusvähennyksen kanssa 11.

Poliisin tavoitteena on vaikuttaa ajokäyttäytymiseen, jotta keskinopeudet laskevat, onnettomuudet vähenevät ja niiden seuraukset lievenevät.

Slunga-Poutsalo KSML:lle: Kansalaisuuden saannin ehtoja kiristettävä

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo katsoo, että turvapaikan saaneiden perusteita Suomen kansalaisuuden saamisessa olisi kiristettävä ja tarkennettava. Hän sanoo Keskisuomalaiselle, että Suomen tulisi ottaa asiassa mallia Tanskasta.

Slunga-Poutsalo tiukentaisi kielitaitovaatimusta sekä vaatimuksia maassaolosta ja toimeentulosta.

Puoluesihteerin mukaan Suomen kannattaa varautua mahdollisesti edessä olevan uuteen pakolaisaaltoon.

Kokonaisuutena Slunga-Poutsalo on kuitenkin tyytyväinen hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan.

 

Asiantuntijat: Tv-ohjelmat antavat epärealistisen kuvan laihdutuksesta

Television painonpudotusohjelmat antavat laihdutuksesta täysin epärealistisen ja vääristyneen kuvan, sanovat STT:n haastattelemat asiantuntijat.

Tosi-tv-ohjelmissa painoa pudotetaan runsaasti nopeassa ajassa. Ravitsemusterapeutin ja lihavuustutkijan mukaan näin saavutetaan harvoin pysyviä tuloksia. Asiantuntijat kritisoivat ohjelmia myös ylipainoisten häpeällistämisestä ja syyllistämisestä.

 

Tänään liputetaan Suomen ensimmäiselle naisministerille

Liput nousevat tänään salkoon Suomen ensimmäisen naisministerin Miina Sillanpään syntymän 150-vuotisjuhlavuoden ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi. Juhlaliputus on kertaluonteinen, eikä päivästä tule pysyvää liputuspäivää.

Sosiaalidemokraatteja edustanut Miina Sillanpää valittiin ensimmäisten naisten joukossa uuteen yksikamariseen eduskuntaan vuonna 1907. Vuonna 1926 hänet nimitettiin ministeriksi ensimmäisenä naisena Suomessa ja toisena Euroopassa.

Lähteet: Ranska neuvotellut tulitauosta Syyriaan turvallisuusneuvoston jäsenten kanssa

Ranska on keskustellut Venäjän, Yhdysvaltojen ja kahden muun YK:n turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenmaan kanssa uuden tulitaukosopimuksen aikaansaamisesta Syyriaan. Asiasta kertovat diplomaattilähteet uutistoimisto AFP:lle.

Sopimusluonnoksessa vaaditaan taistelujen keskeyttämistä Aleppossa, Venäjän ja Syyrian armeijan ilmaiskujen keskeyttämistä sekä humanitaarisen avun päästämistä saarretuille Aleppon itäisille alueille.

Lisäksi luonnoksessa esitetään tulitaukoa valvovan ryhmän perustamista. (Lähde: AFP)

Ban Ki-moon tarjoutui välittäjäksi Kashmiriin

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on tarjoutunut välittämään neuvotteluja Intian ja Pakistanin välillä, jotta kiristynyt tilanne kiistellyllä Kashmirin alueella ei eskaloituisi.

Ban kehotti molempia osapuolia "äärimmäiseen varovaisuuteen" ja tekemään kaikkensa, jotta tilanne rauhoittuisi. Intian ja Pakistanin tulisi selvittää kiistansa diplomatian keinoin, Ban sanoi lausunnossa, jossa tarjosi apuaan neuvottelujen välittäjänä.

Intian ja Pakistanin välit ovat kiristyneet entisestään sen jälkeen, kun Intian hallitus syytti pakistanilaisia taistelijaryhmiä Intian tukikohtaan Kashmirissa tehdystä iskusta. Syyskuussa tapahtuneessa iskussa kuoli 18 intialaissotilasta. (Lähde: AFP)

Voimistunut hurrikaani matkalla Jamaikaan ja Kuubaan

Karibianmerellä trooppinen hirmumyrsky liikkuu kohti Jamaikaa, Kuubaa, Haitia ja Bahamaa. Matthew'ksi nimetty hurrikaani on voimistunut meren yllä asteeseen neljä viisiportaisella asteikolla, kertoo uutiskanava CNN.

Ensi viikolla hurrikaani saattaa meteorologien mukaan yltää myös eteläiseen Floridaan Yhdysvalloissa. Floridassa hirmumyrskyn mahdollisella reitillä asuvia on kehotettu varaamaan muun muassa ruokatarpeita.

Israelin sotilasta puukottanut palestiinalainen ammuttiin

Israelin miehittämällä Länsirannalla ammuttiin eilen palestiinalainen mies, kun tämä oli puukottanut Israelin turvallisuusjoukkojen jäsentä. Yhteenotto sattui Qalandian kaupungissa sijaitsevalla tarkastuspisteellä.

Surmansa sai 28-vuotias Jerusalemista kotoisin oleva mies. Puukotettu israelilainen loukkaantui vakavasti.

Viime vuoden lokakuun jälkeen Israelin ja sen miehittämien alueiden väkivaltaisuuksissa on kuollut 231 palestiinalaista, 34 israelilaista sekä yhteensä 5 ulkomaiden kansalaista, laskee uutistoimisto AFP. (Lähde: AFP)

Eurooppa ryhdistäytyi golfin Ryder-cupissa

Golfin Ryder-cupissa Eurooppa kuroi umpeen ensimmäisen pelipäivän lopuksi Yhdysvaltain etumatkaa. Reikäpeliottelun nelipallo meni Euroopalle voitoin 3–1, millä se kavensi Yhdysvaltain kokonaisjohdon lukuihin 5–3.

Amerikkalaiset olivat vieneet ensimmäisen pelipäivän nelinpelit murskaluvuin 4–0 turnauksessa, joka pelataan Yhdysvaltain Minnesotan Chaskassa.

Euroopan kiriä tahdittivat voitoillaan parit Justin Rose ja Henrik Stenson, Sergio Garcia ja Rafa Cabrera Bello sekä Rory McIlroy ja Thomas Pieters. Yhdysvaltain Brandt Snedeker ja Brooks Koepka pitivät oman ottelunsa voitolla huolen siitä, että Eurooppa ei päässyt kipuamaan isäntien rinnalle.