Yön uutiskooste: EU:n kauppakomissaarin mielestä EU tulisi jättää USA:n tuontitullien ulkopuolelle

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

USA:n Trump ja Pohjois-Korean Kim suostuneet tapaamaan toisensa

 

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un aikovat tavata, sanovat Etelä-Korea ja Valkoinen talo. Lisäksi Kim tarjoutuu Etelä-Korean mukaan lopettamaan maansa ydinasekokeet.

Etelä-Korean mukaan Kim esitti tapaamiskutsun, jonka Trump hyväksyi. Johtajat tapaavat Etelä-Korean mukaan toukokuuhun mennessä. Tapaamisen tarkoituksena on saada aikaan sopu Korean niemimaan riisumisesta ydinaseista, Etelä-Korean kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Chung Eui-yong sanoi Valkoisessa talossa käytyjen keskustelujen jälkeen.

Japanin pääministeri Shinzo Abe on ilmaissut tyytyväisyytensä Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean johtajien päätökseen tavata. (Lähde: AFP)

 

 

Trump asetti teräs- ja alumiinitullit, kumppanit voivat välttää neuvottelemalla

 

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on asettanut teräs- ja alumiinitullit. Trump määräsi teräkselle 25 prosentin ja alumiinille 10 prosentin tullimaksut. Ne tulevat voimaan 15 päivän kuluessa.

Valkoisen talon mukaan kumppanit voivat välttää tuontitullit neuvottelemalla. Lievennyksiä on tulossa ainakin Kanadalle ja Meksikolle, jotka saisivat vapautuksen tulleista ennakkotietojen mukaan aluksi 30 päiväksi. Vapautusta voitaisiin jatkaa, jos neuvottelut Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen Naftan uusimisesta etenevät.

Tullien on pelätty lietsovan kauppasotaa.

 

 

EU:n kauppakomissaari: EU tulisi jättää USA:n tuontitullien ulkopuolelle

 

EU:n kauppakomissaari Cecilia Malmström sanoo Twitterissä, että EU on Yhdysvaltain läheinen kumppani ja että EU tulisi jättää tuontitullien ulkopuolelle.

Trump ei maininnut tulleista pitämässään puheessa EU:ta, mutta hän vihjasi, että eurooppalaisille Nato-liittolaisille ei ole luvassa tullihelpotuksia niin kauan, kun ne eivät Yhdysvaltojen mielestä maksa riittävän suurta osaa Naton menoista.

 

 

Kiina syyttää USA:ta hyökkäyksestä kansainvälistä kauppajärjestelmää vastaan

 

Kiinan mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin asettamat tuontitullit teräkselle ja alumiinille ovat vakava hyökkäys globaalia kauppajärjestelmää vastaan. Asiasta antoi lausunnon Kiinan kauppaministeriö. Lausunnon mukaan Kiina vastustaa vahvasti tuontitullipäätöstä, jota se kuvaa vahingolliseksi kansainväliselle kaupalle.

Kiina on aiemmin sanonut, että se antaa "tarkoituksenmukaisen ja välttämättömän" vastauksen Yhdysvalloille, jos maa ottaa käyttöön uhkaamansa tullimaksut. Toisaalta Kiina on myös todennut aikaisemmin, että kauppasota ei ole oikea lääke, vaan se vain satuttaa kaikkia osapuolia. (Lähde: AFP)

 

 

Meksiko ja Kanada: USA:n terästulleja ei voi käyttää painostukseen Nafta-neuvotteluissa

 

Kanada ja Meksiko eivät vaikuta halukkailta sitomaan yhteen neuvotteluja Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksesta Naftasta ja vapautustaan Yhdysvaltain teräs- ja alumiinituontitulleista.

Molemmat maat torjuivat ministeritasolla Yhdysvaltain heittämän täkyn Nafta-sopimuksen muokkaamisesta Yhdysvaltain vaatimusten mukaiseksi tuontitullivapautuksia vastaan.

Meksikon talousministeri Ildefonso Guajardo kommentoi uutistoimisto Reutersille, että neuvottelut Naftasta etenevät edelleen itsenäisesti Yhdysvaltain terästullipolitiikasta huolimatta. Guajardon mukaan Nafta-neuvotteluihin ei pidä kohdistaa ulkopuolista painostusta.

Kanada aikoo jatkaa Yhdysvaltain asettamien tuontitullien vastustamista, vaikka Kanadalle on myönnetty poikkeusasema tullien ulkopuolella, kertoi maan ulkoministeri Chrystia Freeland. (Lähde: AFP)

 

 

USA:n ja Pohjois-Korean johtajien yllättävä tapaamisilmoitus siivitti Aasian pörssejä

 

Yllättävä tieto Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin välille sovitusta tapaamisesta siivitti Aasian pörssejä nousuun perjantaina.

Jo aikaisemmin hienoista kurssinousua tukivat presidentti Trumpin lausunnot, joiden mukaan Yhdysvaltain asettamat teräksen ja alumiinin tuontitullit eivät heti koske Kanadaa ja Meksikoa ja saattavat sisältää myös muita poikkeuksia.

Soulissa Kospi-indeksi nousi 1,5 prosenttia ja Tokiossakin Nikkei liki prosentin.

Hongkongissa nousua koettiin 0,9 prosenttia, Sydneyssä 0,6 prosenttia ja Singaporessa 0,2 prosenttia. Kurssit nousivat myös Taipeissa, Manilassa, Jakartassa ja Shanghaissa. (Lähde: AFP)

 

 

Aktiivimallin vastustajat kapuavat tänään eduskunnan portaille, kansalaisaloite luovutetaan

 

Kansalaisaloite aktiivimallin kumoamisesta luovutetaan tänään eduskunnan puhemiehelle. Aloitteen on allekirjoittanut yli 140 000 ihmistä, ja sen luovuttavat aloitteen vireille panija Martin-Èric Racine ja Mika Luoma.

Samassa yhteydessä järjestetään mielenosoitus eduskunnan portailla kello 10.30–12.30.

Aktiivimallissa työttömyyskorvausta leikataan, jos työtön ei kolmen kuukauden aikana ole tehnyt vähintään 18 tuntia palkkatyötä, tienannut yrittäjänä 241:tä euroa tai osallistunut työllistymispalveluihin viitenä päivänä. Kansalaisaloite vaatii lain kumoamista välittömästi.

 

 

Kysely: Suomalaisvanhemmat auttavat lapsiaan läksyissä vähemmän kuin muut - mutta lapset eivät edes halua apua

 

Suomalaisvanhemmat käyttävät vähemmän aikaa lastensa auttamiseen kotiläksyissä kuin monissa muissa maissa, ilmenee tänään julkaistusta kyselytutkimuksesta. Tutkimuksessa vertailtiin 29 maan koululaisten vanhempien näkemyksiä.

Vain viisi prosenttia vanhemmista käyttää ainakin tunnin läksyissä auttamiseen, mikä on kyselyn maista vähiten. Suomessa on kuitenkin myös muita maita enemmän lapsia, jotka eivät halua vanhemmiltaan apua.

Kyselyn teetti kansainvälinen opetusalan hyväntekeväisyysjärjestö Varkey Foundation ja toteutti Ipsos MORI -tutkimuslaitos.

 

 

Mestistä pelataan ensi kaudellakin ilman liigakarsintatavoitetta

 

Jääkiekon Mestiksen seurat pääsevät pelaamaan Liigaan noususta aikaisintaan vuonna 2020. Seurat elättelivät toiveita liigakarsintojen palauttamisesta kaudelle 2018–2019, mutta Huippukiekon neuvottelukunta ei ole saamassa aikaan ratkaisua uusista sarjajärjestelmistä tämän kevään aikana.

Liigan ja Mestiksen välillä on viimeksi pelattu karsinnat vuonna 2013. Tuon kevään jälkeen Liigaan on nostettu Mestiksestä kolme joukkuetta, jotka ovat täyttäneet Liigan lisenssiehdot.

 

 

Laine NHL:n maalipörssin kärjestä yhden osuman päässä

 

Jääkiekon NHL:ssä Winnipegin Patrik Laine on jatkanut pistehurjasteluaan jo kymmenennessä ottelussa putkeen. Hän teki maalin ottelussa New Jerseytä vastaan. Laine vastasi ottelun avausmaalista ensimmäisessä erässä. Viimeisen kymmenen ottelun aikana Laine on tykittänyt 14 maalia.

Laine on tehnyt kauden aikana nyt jo 39 maalia ja on tällä hetkellä osuman päässä NHL:n maalipörssin kärjestä. Ykköspaikkaa pitää Washingtonin venäläistähti Aleksandr Ovetshkin, joka on tehnyt 40 maalia. Washington pelaa yön kierroksella.

Winnipegin 3–2-voittoon päättyneessä ottelussa Winnipegin Joel Armia onnistui myös maalinteossa.

 

 

Latvala ajoi neljänneksi Meksikon rallin ensimmäisellä erikoiskokeella

 

Toyotan suomalaiskuljettaja Jari-Matti Latvala on sijoittunut neljänneksi Meksikon rallin ensimmäisellä erikoiskokeella Leonissa. Latvalan ero ensimmäiseksi ajaneeseen Hyundain Thierry Neuvilleen oli 2,5 sekuntia.

Toyotan  Esapekka Lappi oli MM-rallin 3/13 kilpailun ensimmäisen erikoiskokeen viides 2,9 sekunnin erolla kärkeen.

Fordin Teemu Suninen ajoi sijalle 11 ja Skoda-kuljettaja Kalle Rovanperä sijalle 13.

Hyundain Jari Huttunen jäi erikoiskokeen viimeiseksi.

Mittaa pikataipaleella oli vain 2,53 kilometriä. Kaikkiaan Meksikon rallissa ajetaan perjantaista sunnuntaihin 22 erikoiskoetta.