Yön uutiskooste: Jopa kaksi miljoonaa marssi Trumpia vastaan USA:ssa

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Yhteensä jopa kaksi miljoonaa osallistui marsseille USA:ssa

 

Yhdysvalloissa jopa kaksi miljoonaa ihmistä on osallistunut protestimarsseille ympäri maata uuden presidentin Donald Trumpin virkaanastujaisten jälkeen.

Niin sanotuilla naisten marsseilla haluttiin muistuttaa rauhanomaisesti muun muassa naisten oikeuksista ja moniarvoisuudesta.

Los Angelesissa, Washingtonissa ja New Yorkissa marssi kaikissa järjestäjien arvioiden mukaan noin puoli miljoonaa ihmistä.

Chicagossa yhteen kokoontui arviolta noin 150 000 ihmistä ja Bostonissa 135 000–150 000 ihmistä. Marsseja pidettiin myös muun muassa Miamissa, Denverissä, Seattlessa ja Philadelphiassa. (Lähde: AFP)

 

 

Trump syyttää median vääristelevän virkaanastujaisten osallistujien määrää

 

Yhdysvalloissa uusi presidentti Donald Trump on heti ensimmäisenä kokonaisena virkapäivänään ottanut median silmätikukseen. Trump syyttää median vääristelleen hänen virkaanastujaisiinsa osallistuneiden ihmisten määrää.

Trump sanoi vieraillessaan Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n päämajassa lauantaina, että hänestä näytti siltä, että virkaanastujaisia seurasi jopa yli miljoona ihmistä.

Entisen presidentin Barack Obaman virkavalatilaisuuteen osallistui arviolta 1,8 miljoonaa ihmistä vuonna 2009. Washingtonin viranomaiset ennakoivat, että perjantaina Trumpin virkavalatilaisuuteen osallistuisi mahdollisesti noin 800 000–900 000 ihmistä, mikä on puolet Obaman saamasta yleisöstä. Joidenkin medioiden mukaan paikalla olisi ollut 250 000 ihmistä. (Lähde: AFP)

 

 

Elinkeinoelämä työllistää noin 100 000 kesätyöntekijää

 

Elinkeinoelämän keskusliitto kertoo, että kesätyöntekijämäärä EK:n jäsenyrityksissä liikkuu sadantuhannen pinnassa ensi kesänä. Määrä ei ole heilahdellut juurikaan viime vuosina.

Kaupan liitossa odotetaan, että kesätyöntekijöiden määrä nousee noin 25 000:een. Kunnissa kesätyöntekijöiden määrä on liikkunut 40 000–45 000:ssa, mutta tarkkoja tilastoja ei viime vuosilta ole.

 

 

Essayahin mielestä soten auki repimiseen ei ole varaa seuraavalla vaalikaudella

 

Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Sari Essayahin mielestä Suomella ei ole varaa siihen, että sote-uudistusta lähdetään repimään auki seuraavalla vaalikaudella.

Essayah sanoo, että kansalaiset eivät jaksa, jos nyt ei saada aikaiseksi yli vaalikausien kantavaa sote-uudistusta. Hänen mielestään sote-uudistus pitäisi valmistella laajemmin parlamentaarisesti, kuin mitä tähän mennessä on tehty.

 

 

Kiintymysvanhemmuus on nostanut suosiotaan

 

Niin sanottu kiintymysvanhemmuus on nostanut suosiotaan tapana hoitaa ja kasvattaa lasta. Kiintymysvanhemmuudessa pyritään luomaan turvallinen kiintymyssuhde lapsen ja vanhempien välille muun muassa lapsen tarpeisiin vastaamalla. Tärkeä periaate on lapsen kunnioittaminen ihmisenä.

Kiintymysvanhemmuusperheet ry:stä kerrotaan, että viimeisen vuoden aikana yhdistyksen jäsenmäärä on kaksinkertaistunut ja paikallistoimintaa on muodostunut seitsemälle paikkakunnalle eri puolille Suomea.

Myös yhdistyksen Facebook-ryhmän jäsenmäärä on yli kolminkertaistunut.

 

 

Vauva kuoli sairaalassa – Melbournen yliajon kuolonuhrien määrä jo viisi

 

Australian Melbournessa perjantaina tapahtuneen joukkoyliajon kuolonuhrien määrä on noussut viiteen. Yliajossa vakavasti loukkaantunut kolmikuinen vauva kuoli sairaalassa lauantaina, kertoo Victorian osavaltion poliisi tiedotteessa.

Yliajossa henkensä menettivät lisäksi 10-vuotias tyttö, 25- ja 33-vuotiaat miehet sekä 32-vuotias nainen. Kymmeniä myös loukkaantui.

Victorian osavaltio on perustanut säätiön lahjoitusten keräämiseksi uhreille perheineen. Osavaltio lahjoittaa tarkoitukseen 100 000 Australian dollaria eli noin 70 000 euroa.

 

 

Intiassa junaturmassa ainakin 23 kuollut, noin 100 loukkaantunut

 

Intiassa ainakin 23 ihmistä on kuollut ja noin sata loukkaantunut pikajunan suistuttua raiteilta maan kaakkoisosassa, kertovat viranomaiset. 22-vaunuisen junan kahdeksan vaunua suistui raiteilta myöhään lauantai-iltana paikallista aikaa. Onnettomuus tapahtui lähellä Kunerun rautatieasemaa Vizianagramin piirikunnassa Andhra Pradeshin osavaltiossa.

Onnettomuuden syystä ei vielä ole tietoa. Myöskään junassa olleiden matkustajien määrästä ei heti ollut tietoa.

Junaonnettomuudet ovat yleisiä Intiassa. (Lähde: AFP)

 

 

Gambian ex-presidentti lähti maasta

 

Gambian ex-presidentti Yahya Jammeh on lähtenyt maasta. Aiemmin viikonloppuna Jammeh lopulta luopui vallasta ensiksi kieltäydyttyään astumasta syrjään.

Uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan Jammeh nousi myöhään lauantai-iltana merkitsemättömään koneeseen lentokentällä pääkaupunki Banjulissa. Lennon päämäärästä ei ole tietoa. Jammeh oli vilkuttanut lähtöä seuranneelle pienelle yleisölle.

Jammeh sopi vallanvaihdosta Guinean ja Mauritanian presidenttien kanssa. Uusi presidentti Adama Barrow on jo vannonut virkavalansa ja odotteli Jammehin lähtöä naapurimaa Senegalissa. (Lähde: AFP)

 

 

Markus Hännikäinen iski ensimmäisen maalinsa NHL:ssä

 

Jääkiekon NHL:ssä Columbuksen Markus Hännikäinen on tehnyt NHL-uransa ensimmäisen maalin ottelussa Carolinaa vastaan. Columbus kaatoi Sebastian Ahon Carolinan maalein 3–2. Hännikäinen teki ottelun avausmaalin, kun ensimmäistä erää oli pelattu hieman vajaa viisi minuuttia.

Maali on samalla Hännikäisen ensimmäinen tehopiste NHL:ssä. Hännikäinen on pelannut liigassa yhteensä kymmenen ottelua, joista kuusi on kuluvalta kaudelta. Hännikäinen on pääasiallisesti pelannut AHL:ssä.

Carolinan Aho teki joukkueensa avausmaalin ottelussa. Maali syntyi ylivoimalla.

 

 

Elian Webistä vuoden hevonen

 

Derbyvoittaja Elian Web valittiin yleisöäänestyksellä vuoden hevoseksi nelivuotiskauden häikäisevillä meriiteillään. Lumijoella valmentavan Katja Melkon treenattava oli yleisön suosikki ennen ravikuningas Vitteriä, joka palkittiin vuoden suomenhevosena.

Elian Web oli ikäluokkansa selvä ykkönen ja voitti Derbyn lisäksi muun muassa Kasvattajakruunun ja St. Legerin SE-ajalla.

Elian Webin omistaa Talli Webbie ja sen on kasvattanut West Breeding Oy. Hevosta on ajanut kilpailuissa valmentajan avopuoliso Janne Soronen.

Viisivuotiaaksi kääntyneellä ruunalla on nyt edessään avointen sarjojen haasteet. Uuden kauden se aloittaa näillä näkymin huhtikuussa.