Yön uutiskooste: Lännen Media: Suomen Yrittäjät vaatii minimipalkkoja lakiin, suurin osa sydänlihastulehduksista jää huomaamatta, sunnuntaiaamuna pieni pakkanen jäätää tiet

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Kehityskomissaarin salkku on Urpilaisen kaudella normaalia painavampi

 

Kehityskomissaarin poliittinen painoarvo on kasvanut maahanmuuttotilanteen ja epävakauden takia, arvelee ohjelmajohtaja Andrew Sherriff European Centre for Development -säätiöstä Hollannista. Hän sanoo, että salkun profiili on painavampi kuin aiemmin ja että Jutta Urpilainen (sd.) ottaa tehtävänsä vastaan vaikutusvaltaisella hetkellä.

EU neuvottelee parasta aikaa seitsenvuotisesta budjettikaudesta, joka alkaa vuonna 2021.

Kansalaisjärjestö Oxfam Internationalin EU-politiikan neuvonantaja Hanna Saarinen sanoo, että lähivuosina pitää ottaa kantaa siihen, pitääkö EU köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamisen kehitysyhteistyön ensisijaisena tavoitteena vai ohjataanko rahaa Afrikassa nimenomaan yhä enemmän maahanmuuton hallintaan. Kehityskomissaarilla on hänen mukaansa hyvät mahdollisuudet tuoda esiin päätösten taustalla vaikuttavia arvoja kuten naisten oikeuksia, ihmisoikeuksia tai demokratiaa.

 

 

Lännen Media: Suomen Yrittäjät vaatii minimipalkkoja lakiin

 

Suomessa pitäisi Suomen Yrittäjien mukaan selvittää, olisiko eri ammateista maksettavat minimipalkat syytä kirjata lakiin monien muiden EU-maiden tapaan, kirjoittaa Lännen Media sunnuntaina.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo Lännen Median haastattelussa, että lakiin kirjattu minimipalkka toisi vakautta ja raamia palkoista sopimiseen.

Toimihenkilöjärjestö STTK tyrmää Pentikäisen puheet. Edunvalvonnan johtaja Katarina Murto sanoo, ettei minimipalkkaa tarvita lakiin, sillä työntekijöistä jo nyt noin 90 prosenttia on alakohtaisten sopimusten piirissä. Lakiin kirjattu minimipalkka johtaisi Murron mukaan siihen, että palkat lähtisivät liukumaan alaspäin.

 

 

Suurin osa sydänlihastulehduksista jää huomaamatta

 

Suurin osa sydänlihastulehduksista on niin lieviä, ettei ihminen välttämättä edes huomaa sairastuneensa siihen, lääkärikeskus Aavasta kerrotaan. Sydänlihastulehdus eli myokardiitti on melko yleinen sairaus, jonka taustalla on useimmiten jokin yleisimmistä flunssan oireita aiheuttavista viruksista.

Sydänlihastulehduksen voi saada, vaikka lepäisi koko sairauden ajan. Fyysinen rasitus voi kuitenkin tehdä lievästä tulehduksesta vaikean. Tyypillisiä oireita ovat esimerkiksi rintakipu ja hengenahdistus kuumeisen infektion aikana.

Sydänlihastulehdus on yleisin nuorilla miehillä ja erityisesti asepalvelusta suorittavilla miehillä, kerrotaan Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

 

 

Sunnuntaiaamuna pieni pakkanen jäätää tiet, Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä

 

Ajokeli muuttuu sunnuntain vastaisena yönä ja sunnuntaiaamuna huonoksi tienpintojen jäätymisen takia, varoittaa Ilmatieteen laitos.

Varoitus liukkaasta kelistä on voimassa Pohjanmaalta Keski-Suomen kautta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla vyöhykkeellä ja sen pohjoispuolella. Yön alin lämpötila käväisee paikoitellen muutamassa pakkasasteessa.

Merialueilla tuulee kovaa. Kovan tuulen varoitus on voimassa Perämeren pohjoisosasta Saaristomerelle ja Suomenlahden itäosaan ulottuvilla alueilla sekä Pohjois-Itämeren itäosassa.

Päivällä maan etelä- ja keskiosissa saadaan joitakin sadekuuroja. Päivän ylin lämpötila on 6–11 astetta, lämpimintä on lounaassa.

 

 

Islanti sai sakkoja esiintyjänsä toukokuisesta protestista Euroviisuissa

 

Euroviisuja järjestävä Euroopan yleisradiounioni EBU on rankaissut Islantia sakoilla toukokuisessa laulukilpailussa esitetyn protestin vuoksi.

Israelissa järjestettyjen Euroviisujen yleisöpisteiden julkistamisen aikana Islantia edustaneen Hatari-yhtyeen jäsenet käärivät auki Palestiinan lipuilla koristetut huivit suorassa tv-lähetyksessä. EBU:n sääntöjen mukaan poliittisten mielipiteiden ilmaisu on Euroviisujen sääntöjen mukaan kielletty.

EBU ei halunnut kertoa uutistoimisto AFP:lle, minkä suuruinen sakko Islannin yleisradioyhtiölle on protestin vuoksi määrätty. (Lähde: AFP)

 

 

"Tv-sarjojen Oscarit" jaetaan ensi yönä - ehdokkuusrohmu on Game of Thrones

 

Tv-alan Emmy-palkinnot jaetaan Los Angelesissa ensi yönä Suomen aikaa.

Himoittuja Primetime Emmy -ehdokkuuksia on kerännyt eniten fantasiadraama Game of Thrones. Sarja rohmusi ennätykselliset 32 Emmy-ehdokkuutta.

Toiseksi eniten ehdokkuuksia on 1950-luvun koomikosta kertova The Marvelous Mrs. Maisel -sarjalla, joka keräsi 20 ehdokkuutta.

Emmy-palkintoja jaetaan monissa eri kategorioissa pitkin vuotta. Ylen Luottomies-komediasarja on ehdolla kansainvälisessä Emmy-gaalassa. Kansainväliset Emmy-palkinnot jaetaan 25. marraskuuta.

 

 

Indonesiassa otettiin aikalisä kiistellyssä rikoslakiuudistuksessa

 

Indonesiassa presidentti Joko Widodo on päättänyt keskeyttää maan kiistellyn uuden rikoslain voimaantulon. Uuden lain myötä rangaistavaksi olisivat muuttuneet muun muassa avioliiton ulkopuolinen seksi, avoliitossa eläminen sekä ehkäisyvälineistä puhuminen alaikäisille.

Presidentti päätti lykkäyksestä loppuviikosta sen jälkeen kun useat kansalaisjärjestöt olivat ilmaisseet huolensa lakien vaikutuksista miljooniin indonesialaisiin. Erittäin konservatiivinen lakiluonnos sai myös huomiota kansainvälisessä mediassa.

Presidentti Widodon mukaan reaktio kertoo, että lakiehdotuksia on syytä tarkastella uudelleen.

Indonesia on maailman suurin muslimienemmistöinen maa. (Lähde: AFP)

 

 

Tänään on auton lepopäivä

 

Kansainvälinen Autoton päivä kannustaa antamaan autolle tänään vapaapäivän. Päivän kunniaksi ainakin Lahdessa, Hyvinkäällä, Riihimäellä ja Kajaanissa joukkoliikenne on tänään ilmaista.

Tänään ehtii vielä osallistua myös eurooppalaiseen Liikkujan viikkoon. Viikon tarkoituksena on herätellä ihmisiä pohtimaan arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.