Yön uutiskooste: Lumeliitot lisääntyneet, poliisi hajotti äärioikeiston mielenosoituksen Yhdysvalloissa, Jallow ui EM-finaalissa

Pyhäjoen tontinomistajat haluttomia rakentamaan ennen ydinvoimalan rakentamislupaa

 

Pyhäjoella monet tontinomistajat ovat haluttomia aloittamaan asuintalojen rakentamista ennen kuin Hanhikiven ydinvoimalalle saadaan rakentamislupa, kunnalta kerrotaan STT:lle. Kunnanjohtaja Matti Sorosen mukaan useat tontin hankkineet ovat hakeneet jatkolupaa, jolla rakentamisen aloittamista voidaan viivyttää.

Säteilyturvakeskuksen mukaan Fennovoima on toimittanut vasta murto-osan rakentamislupaa varten tarvittavista dokumenteista. Fennovoimalta kerrotaan, että dokumentit toimitetaan vuoden loppuun mennessä. Lopullisen päätöksen rakentamisluvasta tekee valtioneuvosto.

Fennovoima odottaa saavansa rakentamisluvan ensi vuoden aikana.

 

 

Kuuma ja kuiva kesä voi tuottaa laihoja hirvenvasoja

 

Kulunut kesä on ollut hirviemojen kannalta hankala. Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Mikael Wikström arvioi, että vasat ovat syksyn tullen laihoja. Syy on se, että hirvilehmät eivät välttämättä ole päässeet imettämään vasojaan tavalliseen tapaan, koska kuumuuden ja kuivuuden takia niiden tarvitsema ravinto on ollut vähissä.

Kesän vaikutukset näkyvät Wikstömin mukaan todennäköisesti myös ensi kevään vasojen määrässä.

 

 

Sunnuntaisuomalainen: Migri epäilee suomalais-irakilaisten lumeavioliittojen lisääntyneen

 

Maahanmuuttovirasto (Migri) arvioi, että lumeavioliitot oleskeluoikeuden saamiseksi Suomeen ovat lisääntyneet, uutisoi Sunnuntaisuomalainen. Virasto epäilee lumeliittoa, kun se arvioi, ettei avioparilla ole todellista aikomusta viettää yhteistä elämää, vaan parisuhdetta käytetään keinona saada oleskelulupa.

Migrin arvion mukaan irakilais-suomalaisten parien lumeavioliitot ovat lisääntyneet. Tänä vuonna yli 40 prosenttia irakilaisten oleskelulupahakemuksista hylättiin, kun hakuperusteena oli suomalainen puoliso.

Suomalaispuolison perusteella oleskelulupaa on hakenut tänä vuonna 129 irakilaista. Viimeisten 12 kuukauden aikana heitä on ollut 270.

 

 

Venezuelan hallitus: Presidentti Maduro selvisi lennokkihyökkäyksestä

 

Venezuelan presidentti Nicolas Maduro selvisi vahingoittumattomana "lennokkihyökkäyksestä", joka keskeytti hänen puheensa sotilasseremoniassa lauantaina, Venezuelan hallitus ilmoittaa.

Viestintäministeri Jorge Rodriguez luonnehti tapahtumaa hyökkäykseksi presidenttiä vastaan. Valtion televisiossa esitetyllä videolla näkyy, kuinka kova pamaus kesken puheen saa presidentin pälyilemään taivaalle ja sotilaat hajaantumaan muodostelmastaan.

Maduro on syyttänyt iskusta Kolumbiaa. (Lähde: AFP)

 

 

Pullot lensivät äärioikeiston ja vastustajien mielenosoituksissa USA:ssa - poliisi hajotti väkijoukon

 

Poliisi hajotti äärioikeiston mielenosoituksen ja sitä vastustavan mielenosoituksen Portlandissa Yhdysvalloissa lauantaina. Poliisin mukaan protestoijat heittivät virkavaltaa kivillä ja pulloilla.

Äärioikeistoryhmät Patriot Prayer ja Proud Boys marssivat Patriot Prayerin perustajan, Joey Gibsonin tueksi. Gibson pyrkii senaatin edustajaksi republikaanien listalta. Ryhmiä on yhdistetty väkivaltaisuuksiin aikaisemmissa mielenilmauksissa Portlandissa.

Samaan aikaan Popular Mobilization-ryhmä järjesti vastamielenosoituksen.

Viime vuonna äärioikeiston mielenosoituksen yhteydessä Charlottesvillessä kuoli yksi henkilö. (Lähde: AFP)

 

 

BBC: Venäjän poliisi otti kiinni 25 sateenkaariaktivistia Pietarissa

 

Venäjän poliisi otti kiinni ainakin 25 seksuaali- ja sukupuolivähemmistöaktivistia mielenosoituksessa Pietarissa lauantaina, kertoo BBC. Yleisradioyhtiön mukaan noin 60 aktiivia oli kokoontunut osoittamaan mieltä kaupungin keskustassa kiellosta huolimatta.

Vuonna 2013 Venäjä kielsi "homopropagandaksi" kutsumansa materiaalin levittämisen.

Lauantaisen protestin järjestäjät sanoivat BBC:lle, että jokainen osallistuja osoitti mieltään yksin, jotta protestia ei laskettaisi kokoontumiseksi.

Poliisi ei ottanut yhteen mielenosoittajien kanssa, mutta ihmiset jotka pitelivät esimerkiksi sateenkaarilippuja tai mielenosoituskylttejä, vedettiin poliisiautoon.

 

 

Kymmenes Gay Games-urheilutapahtuma alkoi Pariisissa

 

Urheilijoista ja kannattajista koostuva värikäs paraati avasi kymmenennen Gay Games-tapahtuman lauantaina Pariisin stadionilla.

Gay Games on maailman suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tarkoitettu kansainvälinen urheilutapahtuma. Yli 10 000 ihmistä 90:stä eri maasta osallistuu tapahtumaan. Osa osallistujista tulee maista, joissa homoseksuaalisuus luokitellaan rikokseksi.

Tapahtuman nettisivujen mukaan tarkoituksena on taistella syrjintää vastaa, edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja tarjota tietoa hivistä ja aidsista, huumeiden käytöstä ja muista riskeistä.

Ensimmäinen Gay Games järjestettiin San Franciscossa vuonna 1982.

Gay Games-tapahtuma jatkuu elokuun 11. päivään asti. (Lähde: AFP)

 

 

Jallow ui selkäuinnin EM-finaalissa, Lepistö ajaa maantieajon

 

Mimosa Jallow taistelee ensimmäisestä henkilökohtaisesta mitalistaan tänään uinnin EM-kilpailuissa Glasgow'ssa. Jallow kilpailee naisten 50 metrin selkäuinnin loppukilpailussa kello 20.21 Suomen aikaa.

Jallow ui eilen alkuerissä matkan Pohjoismaiden ennätyksen 27,42.

Matti Mattsson ui EM-altaassa vain yhden matkan. 200 metrin rintauinnin alkuerät alkavat tänään kello 12.32.

Maantiepyöräilyssä katseet kääntyvät Lotta Lepistöön, joka kilpailee kahden muun suomalaisen tavoin maantieajossa. Naiset ajavat kello 14.30 alkaen Glasgow'n kaduilla 130 kilometriä runsaan 14 kilometrin lenkkeinä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.