Yön uutiskooste: Moottorikelkkailija ajoi sulaan ja hukkui Liperissä

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Radioiden mainosaika vapautuu

Kaupalliset radiot voivat kesäkuusta alkaen lähettää vapaasti mainoksia. Tähän asti mainoksia on saanut olla korkeintaan viidennes lähetysajasta, mutta nyt rajoitus poistuu kokonaan. Mainokset pitää kuitenkin erottaa selkeästi ohjelmista.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan tavoitteena on parantaa radioiden ansaintamahdollisuuksia ja lisätä joustavuutta mainosten sijoittelussa. Lakimuutos on osa hallituksen norminpurkuhankkeita.

Urpilainen kiinnostunut eurooppalaisesta vaikuttamisesta

SDP:n komissaariehdokkaaksi veikkailtu Jutta Urpilainen (sd.) kertoo olevansa kiinnostunut eurooppalaisesta vaikuttamisesta. Urpilainen toimii tällä hetkellä kansanedustajana ja ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustajana.

Urpilainen on yksi entisistä naisministereistä, jotka voisivat olla mahdollisia nimiä Suomen seuraavaksi komissaariksi.

Suomella on paineita lähettää komissaariksi vihdoin nainen, sillä komissaarit 23 vuotta kestäneen jäsenyyden aikana ovat kaikki olleet miehiä.

Urpilainen ei ota kantaa siihen, olisiko hän kiinnostunut nimenomaan komissaarin salkusta. Eurooppalaiseen vaikuttamiseen on hänen mukaansa mahdollisuus monissa tehtävissä.

Liperissä hukkui 48-vuotias moottorikelkkailija

Liperissä Pohjois-Karjalassa yksi ihminen on hukkunut, kun kaksi moottorikelkkailijaa ajoi sulaan lauantai-iltana. Toinen kelkkailijoista löytyi läheiseltä mökiltä hyväkuntoisena. Molemmat kelkkailijat olivat miehiä. Kuollut mies oli iältään 48-vuotias ja kotoisin Lohjalta.

Kelkkailijat olivat poliisin mukaan lähteneet ajamaan Matinsaaressa sijaitsevalta mökiltä.

Pelastuslaitos sai tapauksesta hälytyksen eilen illalla kello 21.40, ja pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan miehet olivat lähteneet kelkkailemaan noin kello 14.

USA:lta, Ranskalta ja Britannialta yhteinen päätöslauselmaluonnos Syyriassa tehdyistä kaasuiskuista

Yhdysvallat, Ranska ja Britannia ovat antaneet uuden päätöslauselmaluonnoksen YK:n turvallisuusneuvostolle Syyriassa kemiallisilla aseilla tehtyjen iskujen tutkinnasta.

Kolmikon yhteisessä luonnoksessa vaaditaan myös esteetöntä humanitaarisen avun toimittamista Syyriaan sekä Syyrian osallistumista YK:n johtamiin rauhanneuvotteluihin.

Neuvottelut luonnoksesta on määrä alkaa maanantaina, mutta diplomaattien mukaan on epäselvää, milloin turvallisuusneuvosto äänestää ehdotelmasta.

Eilen illalla Suomen aikaa turvallisuusneuvosto kaatoi Venäjän päätöslauselmaluonnoksen, jossa Venäjä vaati maailmanjärjestöä tuomitsemaan Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan iskut Syyriaan. (Lähde: AFP)

Yksi rauhanturvaaja kuoli ja noin 20 haavoittui iskussa Malissa

Malissa yksi YK:n rauhanturvaaja on kuollut ja noin 20 haavoittunut raketti- ja autopommi-iskussa, kertoo Malin turvallisuusministeriö.

AFP:n turvallisuuslähteen mukaan hyökkäys oli ennennäkemätön. Hänen mukaansa vastaavan kokoluokan iskua ei ole aiemmin tapahtunut Minusma-operaatiota vastaan Timbuktussa. Minusma on YK:n kriisinhallintaoperaatio, johon osallistuu myös suomalaisia.

Tänä vuonna Malissa on kuollut seitsemän YK:n rauhanturvaajaa. Minusma-operaatiossa on kuollut yhteensä 102 ihmistä sen jälkeen, kun operaatio alkoi vuonna 2013. (Lähde: AFP)

Myanmar kertoo kotiuttaneensa ensimmäisen rohingya-perheen

Myanmarin hallituksen mukaan ensimmäinen rohingya-perhe on saapunut Rakhineen väliaikaiselle leirille. Tiedotteessa hallitus ei kuitenkaan mainitse mahdollisia muita tulevia kotiuttamisia.

Rohingya-pakolaisten kotiuttaminen Bangladeshista takaisin Myanmariin viivästyi tammikuussa, sillä silloin viranomaisten mukaan valmistelut olivat edelleen pahasti kesken. YK puolestaan on varoittanut, että rohingyoiden turvallinen kotiuttamien ei ole vielä mahdollista.

Myanmarin hallitus kuitenkin kertoo nyt, että lauantaiaamuna paikallista aikaa Rakhinen osavaltiossa sijaitsevalle väliaikaiselle leirille saapui viisihenkinen perhe.

Noin 700 000 rohingyamuslimia on paennut Rakhinesta sitten elokuun, jolloin Myanmarin armeija aloitti sotilasoperaation alueella. YK on kutsunut operaatiota etniseksi puhdistukseksi. (Lähde: AFP)

Montenegro äänestää presidentistä, tuttu nimi ennakkosuosikkina

Balkanilla sijaitsevassa pienessä Montenegrossa pidetään tänään presidentinvaalit. Vahvin ennakkosuosikki on moninkertainen entinen pääministeri ja ex-presidentti Milo Djukanovic. Hän on johtanut reilun 620 000 asukkaan Montenegroa pitkään sekä ennen itsenäistymistä että sen jälkeen.

Naton jäseneksi viime kesänä hyväksytyn maan suurimpia ongelmia ovat olleet järjestäytynyt rikollisuus ja talouden heikko tila. Montenegron neuvottelut pääsystä EU:n jäseneksi alkoivat vuonna 2012.

Jos kukaan presidenttiehdokkaista ei saa yli puolta äänistä, järjestetään toinen kierros kahden viikon kuluttua.

Rinne torjui Nashvillen voittoon

Jääkiekon NHL:ssä Nashvillen Pekka Rinne on torjunut joukkueensa voittoon Coloradosta pudotuspelikierroksen toisessa osaottelussa.

Runkosarjan voittanut Nashville kaatoi Coloradon 5–4 ja johtaa nyt voitoin 2–0.

Rinne pysäytti kiekon 26 kertaa.

Puolestaan Tampa Bayn ja New Jerseyn toisessa kohtaamisessa Tampa Bay venytti johdon ottelusarjassa 2–0:aan, kun New Jersey kaatui 5–3. New Jerseyn suomalaispuolustaja Sami Vatanen teki ottelussa 2–5-kavennusmaalin toisen erän viimeisellä minuutilla. 

Manchester City haki voiton Wembleyltä

Englannin Valioliigassa Manchester City juhli lauantai-iltana voittoa Wembleyllä, kun Tottenham kaatui 3–1. City siirtyi johtoon ottelun 22. minuutilla Gabriel Jesusin osumasta. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin vierasjoukkue venytti johdon jo 2–0:aan, kun Ilkay Gundoganin rangaistuspotku upposi maaliin.

Ottelun ensimmäisen puoliskon aikana Tottenhamin Christian Eriksen sai kavennettua Cityn johtoa maalilla, mutta Raheem Sterlingin toisen puoliajan maali varmisti manchesterilaisten voiton.

Cityllä on mahdollisuus varmistaa Valioliigan mestaruus sunnuntaina, mikäli Manchester United häviää West Bromwichille.