Yön uutiskooste: Pörssiyhtiöt jakamassa viime vuotta suuremman osinkopotin

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, mutta etumatka yhä vahva

 

Istuvan presidentin, valitsijayhdistyksen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön kannatus on laskenut, mutta Niinistön etumatka muihin ehdokkaisiin on yhä suuri, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä.

Gallupin mukaan 68 prosenttia äänestäjistä valitsisi vaalien ensimmäisellä kierroksella Niinistön. Joulukuussa HS-kyselyssä kantansa kertoneista 75 prosenttia kannatti Niinistöä.

Toiseksi suosituin ehdokas on vihreiden Pekka Haavisto, jota äänestäisi nyt 11 prosenttia ehdokkaansa kertoneista. Kolmanneksi eniten kannatusta saa valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen, jonka kannatus on kahdeksan prosenttia.

 

 

Suomalaiset pörssiyhtiöt jakamassa viime vuotta suuremman osinkopotin

 

Suomalaisilta pörssiyhtiöiltä odotetaan kasvavaa osinkovirtaa omistajilleen. Esimerkiksi finanssiryhmä OP:n osakestrategi Antti Saari arvioi, suomalaisyhtiöt jakavat tänä vuonna noin viisi prosenttia enemmän osinkoja kuin viime vuonna.

S-Pankkiin kuuluvan FIMin pääanalyytikko Kim Gorschelnik sanoo tehneensä joulukuussa laskelman, jonka mukaan noin 60 prosenttia yhtiöistä olisi nostamassa osinkoaan.

 

 

Käräjäoikeus päättää Auerin korvauksista - istui syyttömänä vankilassa yli 600 päivää

 

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa tänään päätöksensä Anneli Auerin niin sanotuista koppikorvauksista. Miehensä murhaan syyttömäksi todettu Auer ehti istua Valtiokonttorin mukaan vankilassa 611 päivää.

Hänelle maksettiin tuolta ajalta yhteensä noin puoli miljoonaa euroa koppikorvauksia ja tulojen menetyksiä. Nyt hän vaatii korvaussumman korottamista liki 2,5 miljoonaan euroon.

Auer laskee, että vankeuspäiviä kertyi yli tuhat, kun otetaan huomioon ne päivät, joiden aikaan hän oli murhasta tutkintavankeudessa ja istui samalla seksuaalirikostuomiotaan.

 

 

Keski-Suomen käräjäoikeus antaa tuomion marjanpoimintajutussa - yrittäjälle vaaditaan yli kolmea vuotta vankeutta ihmiskaupasta

 

Keski-Suomen käräjäoikeus antaa tänään tuomion asiassa, jossa marjanpoimintayrittäjää syytetään 26 thaimaalaispoimijaan kohdistuneesta ihmiskaupasta. Syyttäjä vaatii miehelle yli kolmen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

Syyttäjä katsoo, että poimijat joutuivat työskentelemään 12–15-tuntisia työpäiviä pääosin maksaakseen matka- ja järjestelykuluista syntynyttä velkaa. Osa jäi työrupeamasta miinuksen puolelle. Yrittäjä maksoi esimerkiksi mustikasta poimijoille 1–1,2 euroa kilolta.

Mies kiistää syyllistyneensä rikoksiin.

 

 

Mekaanisen metsäteollisuuden työriidan sovittelu jatkuu

 

Valtakunnansovittelija Minna Helle jatkaa tänään mekaanisen metsäteollisuuden työriidan sovittelua. Helle on kutsunut osapuolet koolle aamupäivällä.

Kiistaa soviteltiin viimeksi keskiviikkona. Eripuraa on sekä palkkaratkaisusta että useista tekstikysymyksistä.

Työntekijöitä edustava Teollisuusliitto uhkaa aloittaa viikon mittaisen lakon maanantaina, ellei sopua synny sitä ennen. Lakon piirissä olisi muun muassa sahoja ja vaneritehtaita.

Valtakunnansovittelijalla on meneillään myös rahoitusalan työriidan sovittelu, jota on määrä jatkaa sunnuntaina.

 

 

Itsenäisyyspäivän juhlahumu ja urheilutapahtumat keräsivät suomalaiset television ääreen viime vuonna

 

Suomalaiset seurasivat viime vuonna televisiosta innokkaimmin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia sekä suuria urheilutapahtumia.

Viime vuoden katsotuin ohjelma oli TV1:n itsenäisyyspäivän kello 20.30 uutislähetys. Se keräsi keskimäärin noin 2,8 miljoonaa katsojaa. Lähetys oli keskikatsojamäärällä mitattuna koko 2000-luvun katsotuin televisio-ohjelma.

Toiseksi eniten katsottiin itsenäisyyspäivän vastaanoton ensimmäistä osaa, joka keräsi noin 2,7 miljoonaa katsojaa.

Television ääreen suomalaiset liimautuivat sankoin joukoin lisäksi muun muassa Lahden MM-kisojen ja jääkiekon MM-kisojen aikana.

Tiedot ilmenevät Finnpanelin mittauksista.

 

 

Viime vuosi oli jälleen yksi mittaushistorian kuumimmista

 

Viimeiset kolme vuotta ovat olleet mittaushistorian kuumimmat, kertoo YK:n alainen Maailman ilmatieteen järjestön WMO. Järjestön mukaan asia käy ilmi viiden johtavan kansainvälisen säätietoja keräävän tahon tiedoista.

Mittaushistorian kuumin vuosi on ollut vuosi 2016. Toiseksi kuumin oli Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan mukaan vuosi 2017, uutisoi CNN. Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio (NOAA) puolestaan kertoo, että toiseksi kuumin vuosi oli vuosi 2015 ja viime vuosi pitää kolmatta sijaa. (Lähde: AFP)

 

 

USA:ssa edustajainhuone hyväksyi budjettiehdotuksen

 

Yhdysvalloissa edustajainhuone on hyväksynyt budjettia koskevan esityksen, uutisoivat Washington Post ja New York Times. Esitys hyväksyttiin äänin 230–197.

Seuraavaksi esitys siirtyy senaattiin, missä demokraatit ovat uhanneet kaataa esityksen.

Jos budjettisopua ei synny määräaikaan mennessä, suljetaan liittovaltion hallinto rahapulan takia.

Sovun esteenä on ennen kaikkea ollut kiista Daca-siirtolaisuusohjelmasta, joka on sallinut noin 800 000:n lapsena laittomasti maahan tulleen opiskella ja työskennellä Yhdysvalloissa. Trumpin hallinto aikoo lakkauttaa ohjelman.

 

 

Lapsiensa vangittuna pitämisestä epäilty pariskunta kiisti syyllisyytensä

 

Yhdysvalloissa kalifornialaispariskunta, jonka epäillään pitäneen 13:a lastaan vangittuina kodissaan, on kiistänyt syyllisyytensä, kertoo BBC. 57-vuotiasta miestä ja 49-vuotiasta naista syytetään muun muassa kidutuksesta.

Pariskunnan on määrä astua oikeuden eteen seuraava kerran helmikuun loppupuolella.

BBC:n mukaan pariskunnan lapset ovat olleet hoidettavana sairaalassa siitä asti, kun heidät löydettiin. Tilanne selvisi viranomaisille, kun yksi lapsista pääsi pakoon ja soitti hätänumeroon talosta löytämällään kännykällä. (Lähde: AFP)

 

 

James ja Curry äänestettiin NBA-tähdistöottelun kapteeneiksi

 

Koripallon NBA:ssa Cleveland Cavaliersin ja Golden State Warriorsin supertähdet LeBron James ja Stephen Curry toimivat kapteeneina ensi kuussa pelattavassa tähdistöottelussa.

Kapteenit valikoituivat fanien, pelaajien ja mediapaneelin antamien äänten perusteella. Idän kapteenina toimiva Cavaliersin James ja Lännen kapteenina toimiva Warriorsin Curry valitsevat aloitusviisikoiden loput pelaajat muiden reilusti ääniä keränneiden pelaajien joukosta. NBA-valmentajat valitsevat loput pelaajista.

Joukkueiden kokoonpanot selviävät ensi viikolla. (Lähde: AFP)

 

 

Kolme maalia syöttänyt Vatanen avitti New Jerseyn voittoon

 

Jääkiekon NHL:ssä New Jerseyn Sami Vatanen nappasi kolme syöttöpistettä, kun vastassa ollut Washington kaatui jatkoajalla luvuin 3–4. Vatanen oli muun muassa syöttämässä Taylor Hallin jatkoajalla tekemää ratkaisevaa maalia.

Kaksi muuta syöttöpistettä suomalaispelaaja nappasi ottelun toisessa erässä syntyneistä maaleista.

Vatanen on nyt tehnyt tällä kaudella tehot 2+12.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

YT-neuvottelujen keskellä tuskailevan Jämsän rahat riittävät sentään johonkin: Johtajien palkkoihin reilu korotus kolmena vuonna peräkkäin

Tuore hallitus ei antanut uutta tietoa al-Holin leirin tilanteesta – Marin: Tähän etsitään ratkaisuja

Syyttäjä todennäköisesti tyytyy Alma Media -tuomioon – käräjäoikeus hylkäsi toimitusjohtajan työsyrjintäsyytteen Aamulehden päätoimittajahaussa

Uusia nobelisteja ja tieteen läpimurtoja esitellään tänään Jyväskylässä – seuraa suoraa lähetystä KSML.fi:stä kello 18

Pääministeri Sanna Marin: On hienoa huomata, että Suomi kiinnostaa maailmalla

Tonttulakkipäivä tulee taas – Tonttulakki toimii matkalippuna lauantaina Jyväskylän seudun paikallisbusseissa

Äkillisesti kuollut kiinteistöjohtaja Mikko Lepo oli MM-tason suunnistaja – tehtävät Tilapalvelussa hoidetaan väliaikaisesti, virka laitetaan hakuun

Kuopion kouluhyökkäyksestä epäillyn mielentila määrättiin tutkittavaksi

Tulorekisterin verkkosivustolle päätyi arkaluonteisia tietoja – inhimillisen erehdyksen seuraukset ehtivät olla näkyvissä viisi kuukautta

Keski-Suomi pärjäsi sote-palveluiden vertailussa: kustannukset muuta maata pienemmät, antibiootteja käytetään vähiten, rokotusohjelma toteutuu hyvin...

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.