Yön uutiskooste: Perussuomalaisten ryhmä päättää tänään Hakkaraisen mahdollisesta rangaistuksesta

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Trumpin valitsema tuomari muistuttaa edeltäjäänsä

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on nimittänyt tuomari Neil Gorsuchin ehdokkaakseen korkeimman oikeuden tuomariksi.

Yhdysvaltalaismedian mukaan konservatiivinen Gorsuch muistuttaa mielipiteiltään edeltäjäänsä, korkeimman oikeuden tuomari Antonin Scaliaa.

Washington Postin mukaan Gorsuch on Scalian lailla sitä mieltä, että Yhdysvaltojen perustuslakia tulee tulkita siten kuin sen alkuperäiset laatijat sen sanat tarkoittivat.

Ulkoministeri Soini USA:han, ohjelmassa muun muassa rukousaamiainen

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) lähtee tänään nelipäiväiselle vierailulle Yhdysvaltoihin. Huomenna torstaina Soini osallistuu kongressin isännöimälle kansalliselle rukousaamiaiselle, missä myös presidentti Donald Trumpin on määrä puhua.

Soini tapaa lisäksi vierailunsa aikana Yhdysvaltain hallinnon ja kongressin ulko- ja turvallisuuspoliittisia vaikuttajia.

Perussuomalaisten ryhmä päättää Hakkaraisen mahdollisesta rangaistuksesta

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä linjaa tänään, mikä on kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen asema ryhmässä. Hakkarainen sai 4. tammikuuta sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Keski-Suomen käräjäoikeus langetti hänelle 1 160 euron sakot. Hakkarainen ei valittanut tuomiosta.

Terrorismimurhista syytetyt veljekset Pirkanmaan käräjäoikeudessa

Pirkanmaan käräjäoikeus käsittelee tänään syytteitä terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista. Syytettyinä on kaksi irakilaista veljestä.

Syytteen mukaan murhat tapahtuivat Irakissa vuonna 2014. Jompikumpi miehistä ampui syytteen mukaan ainakin yksitoista äärijärjestö Isisin sotavankia.

Syytetyt ovat poliisikuulusteluissa kiistäneet syyllisyytensä.

Lännen Media: Kiuru ei käytettävissä SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtävään

Kansanedustaja Krista Kiuru kertoo, ettei hän ole käytettävissä SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Kiuru kertoi asiasta Lännen Medialle.

Nykyinen ryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on kertonut Lännen Medialle olevansa käytettävissä jatkokaudelle. Kiurun oli arvioitu myös olevan käytettävissä tehtävään ennen ilmoitustaan. Eduskuntaryhmässä olisi tuolloin ollut edessä tiukaksi veikattu äänestys.

Sen sijaan Kiuru pyrkii ensi viikonloppuna Lahdessa SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajaksi.

Roaming-maksut poistuvat EU:ssa - viimeinenkin kiista saatiin sovittua

EU-instituutiot ovat päässeet sopuun roamingin eli verkkovierailumaksujen poistamisesta EU:n sisällä. Viimeinenkin kiista sovittiin keskiviikon vastaisena yönä, kun yhteisymmärrys löydettiin teleoperaattorien toisilleen maksamista tukkuhinnoista.

Sopu tarkoittaa mitä todennäköisimmin sitä, että verkkovierailumaksut poistuvat kesäkuun puolivälissä kuten on jo aiemmin luvattu.

Romaniassa mielenosoituksia hallituksen kiistanalaista päätöstä vastaan

Romaniassa tuhannet mielenosoittajat ovat kokoontuneet Bukarestissa osoittamaan mieltä hallituksen kiistanalaista päätöstä vastaan. Muun muassa hallituksen rakennuksen edessä on protestoitu hätäasetuksena tehtyjä lainmuutoksia, joiden avulla useat poliitikot välttävät rikossyytteet.

Kaduilla on ollut kymmeniätuhansia mielenosoittajia.

Sosiaalidemokraattinen hallitus on perustellut lainmuutoksia sillä, että lainsäädäntö saatetaan näin yhteneväksi perustuslakituomioistuimen päätösten kanssa. Muutokset ajettiin läpi ohi parlamentin.

Lainmuutokset poistavat rangaistavuuden useilta rikkomuksilta. (Lähde: AFP)

Poliisi pidätti Berliinissä kolme epäiltyä jihadistia

Saksan poliisi on pidättänyt Berliinissä kolme epäiltyä jihadistia. Heidän epäillään yrittäneen matkustaa ulkomaille "sota-alueille" kouluttautumaan terrori-iskun tekemiseen.

Pidätetyillä saattaa poliisin mukaan olla yhteyksiä äärijärjestö Isisiin.

Bild-lehden mukaan poliisi ei ole saanut viitteitä siitä, että kolmikko olisi aikonut tehdä terrori-iskun Saksassa.

Pidätettyjen sukupuolta ei julkistettu. Epäiltyjen iät ovat 21, 31 ja 45. Ainakin kaksi heistä on asunut Berliinissä. (Lähde: AFP)

San Francisco haastoi Trumpin oikeuteen suojakaupunkipäätöksestä

Yhdysvalloissa San Franciscon kaupunki on haastanut presidentti Donald Trumpin oikeuteen tämän niin kutsutusta suojakaupunkipäätöksestä. Syyte kyseenalaistaa Trumpin päätöksen leikata julkista rahoitusta Yhdysvaltain alueilta, jotka eivät nosta syytteitä pelkän laittoman maassa oleskelun nojalla.

Tämä on ensimmäinen suojakaupunkien Trumpin päätöksen vuoksi nostama haaste. Asia tulee käsittelyyn liittovaltion tuomioistuimessa.

San Franciscon kaupunkia edustava asianajaja Dennis Herrera katsoo, että presidentin päätös on sekä perustuslain vastainen että "epäamerikkalainen".

Applen liikevoitto notkahti vaikka liikevaihto ennätykseen

Teknologiajätti Applen liikevoitto supistui uudessa osavuosituloksessa, vaikka liikevaihto kipusi uuteen ennätykseen. Applen liikevoitto hupeni 2,6 prosenttia 17,9 miljardiin dollariin, mikä vastaa 16,8:aa miljardia euroa. Yhtiön liikevaihdon uudeksi ennätykseksi kirjattiin 78,8 miljardia dollaria.

Tulos kertoo Applen iPhone 7 -puhelinten vahvasta kysynnästä. Apple ilmoittaa myyneensä tilikauden ensimmäisellä neljänneksellä yli 78 miljoonaa iPhonea. Määrässä on viiden prosentin kasvu verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. (Lähde: AFP)

Aho loisti NHL:ssä, iski hattutempun

Jääkiekon NHL:ssä tulokaskauttaan pelaava Sebastian Aho loisti yön kierroksella. Carolinan hyökkääjä ampui peräti kolme maalia eli hattutempun, kun Carolina kaatoi kotonaan Philadelphian 5–1.

Aholla on kasassa tällä kaudella jo mukavat 15 maalia. Hänen seurakaverinsa Teuvo Teräväinen kohensi pistetiliään kahdella maalisyötöllä.

Winnipegin kesken olevassa ottelussa Patrik Laine on tehnyt maalin. Osuma St. Louisin verkkoon oli aivotärähdyksestä nopeasti kuntoutuneen Laineen kauden 23:s.