Yön uutiskooste: Postin vuokratyövoiman käyttö tänään valtio-omistajan syynissä, Hovioikeus käsittelee viimeistä syytettä isossa jengijutussa

Postin vuokratyövoiman käyttö tänään valtio-omistajan syynissä

 

Posti joutuu tänään selvittämään lakon aikaista vuokratyövoiman käyttöään. Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) ilmoitti eilisiltana ohjeistaneensa Postia lopettamaan vuokratyövoiman käytön lakon ajaksi.

Paateron mukaan omistajan vaatimuksen toteuttamista käydään tänään tarkemmin läpi Postin johdon kanssa.

Päivän aikana odotetaan myös mahdollisia ilmoituksia uusista tukilakoista. Rautatiealan Unioni (RAU) saattaa tehdä asian tiimoilta päätöksiä tänään.

 

 

Hovioikeus käsittelee viimeistä syytettä isossa jengijutussa, jota tutkitaan yhä KRP:ssä - kokonaisuus poiki United Brotherhoodin lakkauttamiseen tähtäävän kanteen

 

Helsingin hovioikeudessa istutaan tänään viimeistä päivää laajassa jengioikeudenkäynnissä, jossa syytettynä on rikollisjärjestö United Brotherhoodin jäseniä ja kokelasjäseniä. Syytettyjä sekä syytekohtia on jutussa toistakymmentä. Valtaosa käräjillä tuomituista vaatii syytteidensä hylkäämistä.

Oikeudenkäynnissä kyse on aseista, kiristyksestä ja huumeista. Syyttäjä katsoo muun muassa, että jengille on haalittu raskasta aseistusta ja sen lukuun on ollut tarkoitus levittää amfetamiinia ja Subutexia.

Juttu on osa rikollisjärjestöön liittyvää laajaa kokonaisuutta, jonka tutkinta jatkuu keskusrikospoliisissa edelleen. Tutkinta on johtanut siihen, että United Brotherhoodia on päätetty vaatia lakkautettavaksi.

 

 

EIT:ltä tulossa ratkaisu tapauksessa, jossa mies tapettiin Irakissa - palauttiko Suomi miehen Irakiin väärin perustein?

 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antaa tänään ratkaisunsa jutussa, jossa Suomi epäsi mieheltä turvapaikan ja mies tapettiin pian Irakiin paluunsa jälkeen. Jutun vei EIT:hen hänen tyttärensä.

Hakemuksen mukaan muun muassa shiiamilitioihin osallistuvia virkamiehiä työkseen tutkinut mies ja hänen perheensä olivat joutuneet hyökkäysten kohteeksi Irakissa ja he pakenivat Suomeen. Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus kuitenkin hylkäsivät turvapaikkahakemuksen, sillä niiden mukaan mies ei täyttänyt turvapaikkakriteereitä. Mies tarttui vapaaehtoisen paluun vaihtoehtoon, palasi Irakiin toissa vuoden lopulla ja hänet tapettiin.

EIT:ssä oikeutta hakevan tyttären mukaan Suomen viranomaiset epäonnistuivat riskiarviossaan.

 

 

Väkivaltaisuudet ovat jatkuneet Boliviassa

 

Väkivaltaiset yhteenotot ovat jatkuneet Boliviassa sen jälkeen, kun maalle saatiin väliaikainen presidentti.

La Pazissa väistymään joutuneen presidentin Evo Moralesin kannattajat ottivat yhteen poliisin kanssa marssiessaan presidentinpalatsille. Poliisi hajotti joukkoja kyynelkaasulla.

Moralesin kannattajat osoittivat mieltään myös muun muassa El Altossa, joka tunnetaan Moralesin vahvana tukialueena.

Lääkärilähteen mukaan 20-vuotias mies kuoli luoteihin poliisin ja Moralesin kannattajien yhteenotossa Santa Cruzin kaupungin lähellä.

Bolivian senaatin apulaispuhemies Jeanine Anez julistautui eilen maan väliaikaiseksi presidentiksi. Morales erosi sunnuntaina viikkoja jatkuneiden, vaalivilppiepäilyistä alkunsa saaneiden mielenosoitusten jälkeen. (Lähde: AFP)

 

 

Yhdysvallat tunnusti Bolivian väliaikaisen presidentin

 

Yhdysvallat on tunnustanut Bolivian senaatin apulaispuhemies Jeanine Anezin maan väliaikaiseksi presidentiksi. Yhdysvaltojen ulkoministerin Mike Pompeon mukaan Anezin tehtävänä on muun muassa johdattaa Bolivian kansa demokraattisen muutoksen läpi.

Anez julistautui presidentiksi eilen Suomen aikaa. Edellinen presidentti Evo Morales joutui eroamaan sunnuntaina viikkoja jatkuneiden, vaalivilppiepäilyistä alkunsa saaneiden mielenosoitusten jälkeen. (Lähde: AFP)

 

 

Oppositiojohtaja Guaidon kannattajat valtasivat muutamaksi tunniksi Venezuelan Brasilian-suurlähetystön

 

Venezuelan suurlähetystössä Brasiliassa sattui keskiviikkona yhteenotto Venezuelan presidentin Nicolas Maduron ja väliaikaiseksi presidentiksi julistautuneen oppositiojohtaja Juan Guaidon kannattajien välillä.

Guaidon kannattajat valtasivat suurlähetystön, jonka henkilökunta koostuu Madurolle uskollisista virkamiehistä. Tunteja kestäneen pattitilanteen jälkeen Guaidon kannattajat poistuivat suurlähetystön tiloista.

Tilanne oli diplomaattisesti kimurantti, sillä Brasilia kuuluu maihin jotka ovat tunnustaneet Guaidon Venezuelan presidentiksi. Brasilia isännöi parhaillaan kehittyvien maiden Brics-huippukokousta. (Lähde: AFP)

 

 

Trump kertoi olevansa Erdoganin suuri fani - Turkin asekaupat Venäjän kanssa yhä "ratkaistavana"

 

Yhdysvallat ja Turkki ovat keskustelleet Syyrian tilanteesta ja Turkin aseostoista Venäjällä, kertoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on vieraillut Yhdysvalloissa.

Trumpin mukaan Turkin päätös ostaa Venäjältä S-400-ohjuspuolustusjärjestelmä on "haaste" Turkin ja Yhdysvaltain välisille suhteille, mihin jatketaan ratkaisun etsimistä. Asiasta keskusteltiin myös eilisessä tapaamisessa Turkin kanssa, Trump kertoo. Trump ei kuitenkaan kertonut, oliko Turkki sitoutunut Yhdysvaltain toiveiden mukaisesti siihen, että se ei osta lisää aseita Venäjältä tai aktivoi ohjusjärjestelmää.

Trump myös kiitteli Turkin panosta sotilasliitto Natossa ja taistelua "terrorismia vastaan". Trump myös kertoi olevansa Erdoganin "suuri fani". (Lähde: AFP)

 

 

Tuore raportti: Ilmastonmuutos on elinikäinen terveysriski lapsille

 

Ilmastonmuutos uhkaa kokonaisen sukupolven terveyttä, jos fossiilisia polttoainepäästöjä ei leikata välittömästi. Tämä käy ilmi vasta julkaistusta Lancet Countdown -raportista.

Raportin taustajoukkoihin kuuluvat muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO ja Maailmanpankki. Sitä on ollut laatimassa peräti 120 asiantuntijaa.

Vakavat terveyshaitat yltävät muun muassa tappavista tarttuvista taudeista rajusti kasvavaan aliravitsemukseen. Raportti ennustaa myös tulvien ja maastopalojen aiheuttamien vahinkojen kasvavan. (Lähde: AFP)

 

 

Australian maastopalot vaatineet jo ainakin neljä kuolonuhria

 

Itäisen Australian maastopalot ovat vaatineet jo ainakin neljännen kuolonuhrin. Poliisin mukaan paikalliset asukkaat löysivät miehen ruumiin palaneesta maastosta Kempseyn kaupungin liepeillä, Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa. Myös kolme aiempaa uhria on löydetty saman osavaltion alueelta.

Viime viikolla alkunsa saaneet maastopalot ovat tuhonneet jo satoja taloja ja yli miljoona hehtaaria maata. Yksittäisiä maastopaloja on tällä hetkellä yli sata.

Viikonlopuksi luvattu kuuma ja tuulinen sää ei lupaa hyvää sammutustöille. (Lähde: AFP)

 

 

Wall Streetillä rikottiin taas ennätyksiä

 

Maailmantalouden epävarmuus ei juuri New Yorkin pörssiä jarruttele. Wall Streetin keskeiset indeksit Dow Jones ja S&P 500 ylsivät jälleen keskiviikkona uusiin ennätyslukemiin.

Dow Jones -indeksi nousi 0,3 prosenttia edellispäivästä etenkin Disneyn vahvan nousun vetämänä. Laajapohjainen S&P 500 päätyi lähes samoihin lukemiin kuin tiistaina mutta rikkoi ennätyksen parilla pisteellä.

Ennätyslukuihin päästiin, vaikka Yhdysvaltain ja Kiinan kauppaneuvottelut ovat takkuilleet. (Lähde: AFP)

 

 

Toronto hävisi Kapasen maalista huolimatta

 

Kasperi Kapasen maali ei riittänyt Toronto Maple Leafsille voittoon New York Islandersista jääkiekon NHL:ssä. Toronto taipui vieraskaukalossa niukasti 4–5.

Kapanen teki kauden viidennen maalinsa toisen erän avausminuutilla ohjaamalla John Tavaresin laukauksen sisään maalin edestä. Osuma kavensi pelin 1–2:een.

Toronto kävi tasoissakin, mutta Anthony Beauvillierin vietyä illan toisella maalillaan Islandersin 3–2-johtoon ei kotijoukkuetta enää pysäytetty. Toronto tosin kiri vielä kahden viimeisen minuutin aikana 2–5-tappioasemasta maalin päähän.

Islanders nousi voitolla itälohkossa toiseksi, Toronto on kahdeksantena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Pelkän peruskoulun varaan jääminen on vähentynyt, mutta ei ole harvinaista

Informaatiosodan asiantuntija: "Poliittisesti herkkien aiheiden tutkijat joutuvat miettimään, haluavatko he puhua asioista omilla nimillään" – myös Linnaan kutsutut päätoimittajat korostavat tiedon merkitystä

Jyväskylän Paviljongissa vietetään koko kansan itsenäisyyspäivän juhlaa – katso suora lähetys

Kuvasarja: Seppeleet laskettiin sankarihaudoille Jyväskylässä – talvisodan verisimmästä päivästä muistuttaa Toivo Tuohiojan hautakivi

Poliisi valvoo satamia mahdollisesti mielenosoituksiin pyrkivien ryhmien varalta

"Kaksi kertaa luin kirjeen ja mietin, onko tämä totta" – huoltajalegenda Gunnar Yliharju haluaa edustaa Linnan juhlissa koko ammattikuntaansa

Reserviläisliitto paheksuu Venäjän valheellisia tulkintoja talvisodan syttymisestä

Henkilöauto ajautui ojaan Jämsässä

Esperi Caren epäkohdat paljastaneen hoitajan ikimuistoinen vuosi huipentuu Linnan juhliin – Tarja Parkatti ei ole saanut ilmoituksen jälkeen töitä kotiseudultaan, mutta ei kadu

Päivällä sataa, mutta Linnan juhlien vieraat saanevat jonottaa kuivin kengin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.