Yön uutiskooste: Rahoitusalan sovittelu jatkuu iltapäivällä, MT: Puolet suomalaisista huolissaan palveluiden kilpailutuksesta...

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Rahoitusalan sovittelu jatkuu iltapäivällä

Valtakunnansovittelija Minna Helle jatkaa tänään iltapäivällä rahoitusalan työriidan sovittelua. Erityisesti viikonlopputyön ehtoja koskevaa kiistaa soviteltiin eilen sunnuntaina iltayhdeksään asti, mutta ratkaisua ei syntynyt.

Kiistassa ei ole ilmoitettu uusia työnseisauksia, mutta ylityökielto on edelleen voimassa.

Ulkoministeri al-Malik: Abbas pyytää EU:ta tunnustamaan Palestiinan valtion

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas aikoo pyytää EU:ta virallisesti tunnustamaan Palestiinan valtion. Asiasta uutistoimisto AFP:lle kertoneen palestiinalaisten ulkoministerin Riad al-Malikin mukaan Abbas esittää pyyntönsä tavatessaan EU:n ulkoministereitä Brysselissä.

Al-Maliki kertoo, että Abbasin mukaan EU:n tulisi tunnustaa Palestiinan valtio vastauksena Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätökseen tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. Päätös raivostutti palestiinalaiset, sillä myös palestiinalaiset pitävät Jerusalemia pääkaupunkinaan.

Abbas tapaa EU:n ulkoministereitä tänään. (Lähde: AFP)

MT: Puolet suomalaisista huolissaan palveluiden kilpailutuksesta

Puolet suomalaisista suhtautuu epäillen pyrkimyksiin kilpailuttaa palveluita. Maaseudun Tulevaisuuden teettämän kyselyn mukaan lähes joka toinen uskoo, että kilpailu heikentää postin, taksien, junaliikenteen ja terveyspalvelujen tasoa.

Maaseudulla asuvat vastaajat olivat erityisen huolissaan postipalveluista. Heistä 60 prosenttia arvioi, että kilpailutus heikentää niiden tasoa.

Kantar TNS Agrin kyselyyn vastasi verkkopaneelissa yli tuhat ihmistä. Virhemarginaali on kolmisen prosenttiyksikköä suuntaansa.

LM: Munuaisen luovuttaminen helpottumassa

 Munuaisen luovuttaminen on helpottumassa, uutisoi Lännen Media. Sosiaali- ja terveysministeriö haluaa mahdollistaa elävän henkilön tekemän munuaisluovutuksen esimerkiksi serkulle, ystävälle ja ehkä jopa tuntemattomalle henkilölle.

Asiasta Lännen Medialle kertoneen perhe- ja peruspalveluministerin Annika Saarikon (kesk.) mukaan kudoslain muutostyö on käynnissä ja se on tarkoitus puskea läpi pikavauhtia. Saarikko kuitenkin korostaa, että vaikka munuaisen voi jatkossa luovuttaa muillekin kuin lapsilleen, sisaruksilleen, vanhemmilleen tai puolisolleen, lainmuutos ei tule mahdollistamaan vapaata elinkauppaa.

Uuden alkeiskoulukoneen oppilaslennot lykkääntyvät

Ilmavoimat pääsee aloittamaan oppilaslennot uusilla Grob-alkeiskoulukoneillaan noin puoli vuotta suunniteltua myöhemmin, uutisoi Keskisuomalainen. Lennonopettajakoulutus alkaa vielä tänä vuonna, mutta varsinainen lento-oppilaiden koulutus siirtyy ensi vuoteen.

Viivästys johtuu lehden mukaan siitä, ettei koneiden saksalainen valmistaja ole tarjonnut Ilmavoimien edellyttämää tuotetukea. Tukea tarvitaan muun muassa koneiden lentokelpoisuuden ylläpidossa.

Puolustusvoimat osti vuonna 2016 Britanniasta 6,6 miljoonalla eurolla kaikkiaan 28 käytettyä Grobia. Ne korvaavat käytössä olevat kotimaiset Vinka-alkeiskoulukoneet.

WP: Yhdysvaltojen hallinto pysyy suljettuna - äänestystä siirrettiin

Yhdysvaltain liittovaltion hallinto pysyy suljettuna vielä maanantaina. Washington Postin mukaan senaatti lopetti neuvottelut sunnuntai-iltana ilman sopua ja maanantaiaamulle suunniteltu äänestys siirrettiin myöhemmäksi.

Senaatin oli määrä äänestää paikallista aikaa varhain maanantaina esityksestä, jolla Yhdysvaltain liittovaltion hallinto saataisiin jälleen avattua helmikuun 8. päivään asti. Nyt äänestys on määrä järjestää paikallista aikaa maanantaina puoliltapäivin.

Hallinto suljettiin viikonloppuna, sillä senaatti ei päässyt sopuun budjetista. Käytännössä siis hallinnolla ei ole enää rahaa jatkaa toimintaansa.

Pence puhuu knessetissä ja tapaa Netanjahun

Israelissa Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence aloittaa tänään vierailunsa virallisen osuuden. Pence saapui Israeliin eilen Jordaniasta.

Pencen on määrä tänään puhua maan parlamentissa knessetissä. Parlamentin arabipuolueiden koalitio on ilmoittanut boikotoivansa Pencen puhetta. Parlamentissa pidettävän puheen lisäksi Pence tapaa pääministeri Benjamin Netanjahun ja presidentti Reuven Rivlin.

Pencen Lähi-idän kiertomatkaa on varjostanut presidentti Donald Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. (Lähde: AFP)

Ruotsin Malmössä räjähti jälleen - toimistorakennus kärsi vahinkoja

Ruotsissa Malmön Rosengårdin kaupunginosassa on jälleen tapahtunut räjähdys. Räjähdys tapahtui eilen noin kello yhdeksän aikaan illalla toimistorakennuksen läheisyydessä.

Räjähdys vahingoitti lähellä Rosengårdin keskustaa sijaitsevan toimistorakennuksen julkisivua, mutta kukaan ei haavoittunut räjähdyksessä, poliisi kertoo.

Poliisin mukaan ei ole tiedossa, mikä paikalla räjähti.

Paikalle kutsuttiin pommiryhmä ja tekniset tutkijat.

Toimistorakennus sijaitsee lähellä poliisiasemaa, jossa räjähti viime keskiviikkona. Räjähdys vahingoitti useita autoja ja poliisiasemaa. (Lähde: TT)

Jääkiekon olympiajoukkueiden nimet julki iltapäivällä

Tänään ratkeaa, millaisilla joukkueilla Suomi pelaa helmikuiset olympiaturnaukset Etelä-Koreassa. Jääkiekkoliitto ja Olympiakomitea julkistavat miesten ja naisten joukkueet iltapäivällä Vantaalla.

Pyeongchangiin lähtee 25 miespelaajaa ja 23 naispelaajaa.

NHL-pelaajat eivät osallistu olympialaisiin, joten miesten joukkue rakentuu pääosin KHL:n ja kotimaisen Liigan pelaajista.

Laine iski Winnipegin voittoon Vancouverista

Jääkiekon NHL:ssä Winnipegin Patrik Laineen iskemä maali ratkaisi voiton Winnipegille, kun vastassa oli Vancouver. Laine upotti kiekon maaliin ensimmäisessä erässä vieden Winnipegin 1–0-johtoon. Ottelu päättyi samoissa lukemissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Posti ei ole saanut uusia yhteydenottoja tietosuojaongelmien vuoksi

Jyväskyläläisnainen järkyttyi häikäilemättömästä varkaudesta keskellä kirkasta päivää – "hirveän iso mies" hyppäsi rattiin ja vei auton nenän edestä

Unkarista tuotiin Helsinkiin lähes puoli miljoonaa Rivotril-pilleriä auton rakenteisiin piilotettuna, neljä tuomittiin vuosiksi vankilaan

KORJAUS: Pitkän linjan ammattirikollinen tuoreen kirjan mukaan: Ehdotin syyttäjän ampumista rynnäkkökiväärillä aamutelevision suoraan lähetykseen

Vedenkäytön säännöstely Petäjävedellä jatkuu viikkoja – Uimalan puusauna kuntalaisten käytettävissä päivittäin

Turhia kilpailukieltosopimuksia pyritään karsimaan kolmikantaisesti

Mies löytyi hukkuneena Lutakon satamasta Jyväskylästä maanantaina

Kuopion kouluhyökkäystä tutkitaan myös valmistelurikoksena, haavoittuneista sairaalassa enää yksi

Maisa Torppa vahvistaa eron Jari-Matti Latvalasta Instagram-tilillään – "Olemme yhdessä pariskuntana liian kiinnostavia, jotta saisimme elää tavallista rauhallista arkea"

Syyttäjä: Turun ammattikorkeakoulun työntekijä teki haamukatsastuksia autoihin, joita ei ollut edes nähnyt

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.