Yön uutiskooste: STT:n tiedot: Viranomaisilla on epäilty Helsingin Sanomien sotilastiedustelu-uutisoinnin tietovuototutkinnassa, USA kaatoi Englannin välierätrillerissä ja eteni MM-finaaliin

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

STT:n tiedot: Viranomaisilla on epäilty Helsingin Sanomien sotilastiedustelu-uutisoinnin tietovuototutkinnassa

 

STT:n tietojen mukaan viranomaisilla on epäilty Helsingin Sanomien sotilastiedustelu-uutisoinnin tietovuototutkinnassa. Helsingin Sanomat julkaisi joulukuussa 2017 Puolustusvoimien Viestikoekeskusta koskevan artikkelin, joka perustui lehden saamiin salaisiin asiakirjoihin.

Viranomaisilla on ollut käsitys mahdollisesta tietovuotajasta jo pitkään. Keskusrikospoliisi on tutkinut mahdollista tietovuotoa nimikkeellä virkasalaisuuden rikkominen.

KRP ei tiistaina ottanut mitään kantaa tutkintaan tai vahvistanut STT:n tietoja.

 

 

Japanin kruununprinssipari tapaa Suomen presidenttiparin

 

Japanin kruununprinssi Akishino ja kruununprinsessa Kiko jatkavat tänään Suomen-vierailuaan tapaamalla presidentti Sauli Niinistön ja hänen puolisonsa Jenni Haukion Naantalin Kultarannassa.

Päivä alkaa kuitenkin seppeleenlaskulla Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla.

Toisen vierailupäivän ohjelmaan kuuluu myös tutustuminen Turun linnaan ja Turun tuomiokirkkoon.

Japanilaisvieraiden nelipäiväinen vierailu päättyy perjantaina.

 

 

Tulipalossa räjähdelleet autonrenkaat säikyttelivät Tampereella

 

Kahden kuorma-auton tulipalosta aiheutuneet räjähdyksen äänet säikyttelivät tamperelaisia keskiviikon vastaisena yönä.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että kaksi kuorma-autoa tuhoutui tulipalossa Ruskon kaupunginosassa. Hälytys palopaikalle tuli hieman kello puoli kahden jälkeen yöllä.

Päivystävän palomestarin mukaan autot paloivat korkealla liekillä ja palosta syntyi runsaasti mustaa savua. Autojen renkaiden räjähtely kuului läheisille asunalueille ja sai aikaan useita yhteydenottoja hätäkeskukseen.

Palomestari kertoi, että palossa ei ollut leviämisvaaraa. Autot saatiin sammutettua, ja niiden jäähdyttelyä jatkettiin aamuyöllä.

 

 

Professori: 5g-teknologian yleistyminen vaatii uudenlaisen bisnesmallin

 

Tietoliikennetekniikan professori Matti Latva-aho arvioi, että 5g-verkkojen yleistyminen vaatii uudenlaista bisnesmallia ja sopimista.

5g-teknologiassa tukiasemia on oltava tiheämmässä. 5g läpäisee heikosti rakenteita. Kauppakeskuksiin, joukkoliikenteen asemille, yliopistoihin, sairaaloihin ja vastaaviin onkin Latva-ahon mukaan rakennettava paikallisverkkoja.

Professori Latva-aho arvioi, etteivät operaattorit kykene rakentamaan verkkoja joka paikkaan.

 

 

IMF:n väliaikaiseksi pääjohtajaksi amerikkalaisekonomisti David Lipton

 

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tilapäiseksi pääjohtajaksi nousee yhdysvaltalainen ekonomisti David Lipton. Valuuttarahaston hallitus päätti nimityksestä tiistaina.

Nykyinen pääjohtaja Christine Lagarde siirtyy tilapäisesti sivuun, koska hänestä tulee Euroopan keskuspankin johtaja. Lagardella olisi ollut viisivuotisesta pääjohtajakaudestaan jäljellä vielä kaksi vuotta.

Lipton on toiminut tähän mennessä valuuttarahaston varapääjohtajana. (Lähde: AFP)

 

 

Trumpin hallinto antoi periksi - väestönlaskentaan ei tule kiisteltyä kansalaisuuskysymystä

 

Yhdysvalloissa ensi vuonna järjestettävässä väestönlaskennassa ei kysytä vastaajien kansalaisuutta. Presidentti Donald Trumpin hallinto on luopunut kiistaa aiheuttaneen kysymyksen lisäämisestä väestölaskentaan.

Yhdysvaltain korkein oikeus linjasi viime viikolla, että perusteet kysymyksen lisäämiselle eivät ole riittäviä.

Demokraattipuolue, ihmisoikeusjärjestöt ja useat väestönlaskennan asiantuntijat ovat vastustaneet kysymystä.

Vastustajat pelkäsivät, että kysymys saa monet siirtolaiset jättämään väestönlaskentalomakkeen täyttämättä, mikä tekisi tuloksista vähemmän luotettavia.

Väestönlaskennan tulos vaikuttaa esimerkiksi kongressin edustajainhuoneen paikkajakoon ja valtion rahojen jakamiseen osavaltioille ja paikallisyhteisöille. (Lähde: AFP)

 

 

Yhdysvaltain erikoisjoukkojen joukkueenjohtaja vapautui raskaimmista syytteistä sotarikosoikeudenkäynnissä

 

Oikeus on vapauttanut Yhdysvaltain erikoisjoukkojen Navy Sealsin joukkueenjohtajan raskaimmista syytteistä sotarikosoikeudenkäynnissä.

Oikeuden mukaan joukkueenjohtaja Edward Gallagher ei syyllistynyt teini-ikäisen vangin murhaan Irakissa. Gallagher oli syytettynä myös kahdesta murhan yrityksestä, mutta hänet vapautettiin näistäkin syytteistä.

Joukkueenjohtajan tapaus on jakanut mielipiteitä Yhdysvalloissa. Osa amerikkalaisista pitää häntä sotasankarina. Oikeusjuttu Gallagheria vastaan sai alkunsa hänen alaistensa esittämistä syytöksistä. (Lähde: AFP)

 

 

Naiset pääsevät Tampereen yleisurheiluillassa tähtirooleihin

 

Naisurheilijat ovat yleisurheilun kotimaisen gp-sarjan tähtirooleissa tänään Tampereella. Aitajuoksija Reetta Hurske ja 800 metrin juoksija Sara Kuivisto tavoittelevat sarjan kolmannessa kilpailussa Dohan MM-kisojen tulosrajoja.

Kilpailuun osallistuvat myös korkeushypyn tuore Suomen ennätysnainen Ella Junnila, vauhdilla kehittyvä pituushyppääjä Taika Koilahti ja MM-rajan keihäänheitossa selvittänyt Toni Kuusela.

Tampereen kilpailut alkavat kello 18 ja ilta huipentuu naisten 100 metrin aitajuoksufinaaliin kello 21.22.

 

 

USA kaatoi Englannin välierätrillerissä ja eteni MM-finaaliin

 

Hallitseva mestari Yhdysvallat on edennyt jalkapallon naisten MM-kisojen finaaliin kolmatta kertaa perättäin. Yhdysvallat kaatoi välierässä Lyonissa Englannin 2–1.

Loppuottelussa Yhdysvallat kohtaa joko Hollannin tai Ruotsin.

Christen Press teki Yhdysvaltain avausmaalin jo 10. peliminuutilla, mutta Ellen White toi Englannin pian tasoihin. Alex Morgan vei Yhdysvallat takaisin johtoon puolen tunnin kohdalla.

Toisella puoliajalla Englanti pääsi äärimmäisen lähelle tasoitusta. Ensin Whiten maali hylättiin videotarkistuksen jälkeen niukan paitsion takia, ja hetkeä myöhemmin Steph Houghton epäonnistui rangaistuspotkusta.

 

 

Ruotsin jalkapallonaiset hamuavat MM-finaaliin

 

Naisten jalkapallon MM-turnauksen kenties suurin yllättäjä Ruotsi kohtaa tänään keskiviikkona välieräottelussa Hollannin. Sinikeltaisten taso kyllä tiedettiin jo Ranskan turnauksen alkaessa, mutta etenkin puolivälierien 2–1-voitto turnauksen ehdottomiin suosikkeihin lukeutuneesta Saksasta sai monet kohottamaan kulmakarvojaan.

Ruotsi hävisi alkulohkon päätösottelunsa Yhdysvalloille mutta on sen jälkeen ollut vahva. Ensimmäisessä jatko-ottelussa se pudotti toisen pohjoisamerikkalaisjoukkueen Kanadan 1–0.

Hollanti puolestaan voitti oman alkulohkonsa puhtaalla pelillä. Jatkopeleissä se on kukistanut Japanin ja viimeksi Italian.

Naisten jalkapallon MM-finaalin toinen joukkue on hallitseva mestari Yhdysvallat, joka kaatoi tiistai-iltana Englannin 2–1.

 

 

Afrikan mestaruusturnauksen lohkovaihe päättyi, Tunisia rutisti jatkoon kolmella tasapelillä

 

Egyptissä pelattavan jalkapallon Afrikan mestaruusturnauksen lohkovaihe on päättynyt, ja 16 pudotuspelijoukkuetta on selvillä.

Viimeisenä pelattiin loppuun E-lohko, josta etenevät jatkoon Mali ja Tunisia. Afrikan parhaisiin joukkueisiin kuuluva Tunisia jäi päätöspelissä maalittomaan tasapeliin turnauksen ensikertalaisen Mauritanian kanssa eikä näin ollen voittanut yhtäkään lohkopeleistään. Kolme tasapeliä riitti kuitenkin lohkon kakkossijaan.

Jatkopaikkansa jo varmistanut Mali voitti Angolan 1–0. Kahteen pisteeseen jääneen Angolan taival päättyy alkulohkoon.

Angolan tappio merkitsi sitä, että Etelä-Afrikka selviytyy jatkoon parhaiden lohkokolmosten joukossa. Neljännesvälierissä Etelä-Afrikka kohtaa kisaisännän ja mestarisuosikin Egyptin. (Lähde: AFP)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Baariyrittäjä avautui Jyväskylän kaupungin rajoittavista linjauksista – Katupäällikkö: "Jos kaikki vetäisivät kadulle köysiä, olisi se äkkiä melkoinen villi länsi"

Presidentti Niinistön mainostama venäläisten jätehuoltovierailu tuo Suomeen kymmenien ihmisten delegaation

Ehdollinen tuomio ei pahoinpitelijää hillinnyt – tunkeutui asuntoon Jyväskylässä ja hakkasi isännän

Gradia hakee lupaa viiteen uuteen tutkintoon – taustalla työnantajien tarpeet

Esperi Care lopettaa hoivakoti Ulrikan toiminnan Kristiinankaupungissa

Nainen kertoi joutuneensa raiskatuksi ABC:n WC-tiloissa Seinäjoella – oikeus tuomitsi naisen väärästä ilmiannosta

Nainen kertoi joutuneensa raiskatuksi ABC:n vessassa Seinäjoella – oikeus tuomitsi naisen väärästä ilmiannosta

Näin suomalaispomot suhtautuvat työuupumukseen: Tutkija löysi neljä tyyppiä, joista yhden puheille ei halua yksikään uupunut

Jyväskylän Perussuomalaiset ry:ssä kuohuu – kohujäsenelle halutaan lähtöpassit, piiri painostaa paikallisyhdistystä erottamisella

Pisa-tutkija ei allekirjoita ehdotusta, jonka mukaan poikien oppimismenestys paranisi miesopettajia lisäämällä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.