Yön uutiskooste: Suomalaiset huolissaan velasta, Trump jakoi valkoista ylivaltaa peräänkuuluttaneen videon

HS-gallup: Kolme neljästä on ainakin jonkin verran huolissaan valtion velasta

Suomalaisista kolme neljäsosaa on ainakin jonkin verran huolissaan siitä, että valtion velka kasvaa tänä vuonna merkittävästi. Asia selviää Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä.

Lehden mukaan näkemykset seurasivat perinteisiä poliittisia jakolinjoja.

Kyselyssä selvitettiin myös, pitävätkö ihmiset lisävelan ottamista hyväksyttävänä koronaviruskriisin vaikutusten lievittämiseksi. Yli puolet vastaajista ei pitänyt lisävelan ottamisesta, mutta näki, että hallituksen on pakko toimia näin.

Kyselyn toteutti Kantar TNS ja siihen osallistui hieman yli tuhat vastaajaa. Tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Osa suomalaisista syö liikaa ilman reseptiä saatavia särkylääkkeitä

Osa suomalaisista syö ilman reseptiä saatavia kipulääkkeitä liikaa eli välittämättä pakkausselosteissa määritellyn turvallisen käytön rajoista. Kaikki eivät vieläkään tunne liialliseen käyttöön liittyviä riskejä, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta Fimeasta kerrotaan.

Itsehoitokipulääkkeitä saatetaan käyttää pitkäaikaisesti, vaikka ne on tarkoitettu vain tilapäisiin kipu- ja kuumetiloihin. Riskinä on, että taustalla mahdollisesti olevan sairauden diagnoosi ja muu tarpeellinen hoito voivat viivästyä ja vaarantua.

Tulehduskipulääkkeiden liiallinen käyttö aiheuttaa helposti erilaisia ruoansulatuskanavan vaivoja. Parasetamoli voi puolestaan aiheuttaa maksavaurioita jo pienilläkin liika-annoksilla.

Sateet rantautuvat tänään länteen ja helle helpottaa

Helteet helpottavat tänään, mutta sää ei viilene kuitenkaan kokonaan. Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötilat pysyttelevät tänään 25 lämpöasteen alapuolella.

Maan etelä- ja keskiosissa lämpöä on kesäiset 20–25 astetta, kun pohjoisessa voidaan jäädä myös 20 asteen alapuolelle.

Alkava viikko on myös melko sateinen. Ensimmäiset sateet saapuvat tänään Länsi-Suomeen ja leviävät siitä muualle maahan. Lounaassa voi tulla myös ukkoskuuroja.

Aikainen kevät enteilee keskimääräistä räväkämpää rapukautta

Suomen ravustuskausi alkaa heinäkuun 21. päivä, ja tulevan rapukauden näkymät vaikuttavat valoisilta. Aikaisin alkanut kevät ja lämpimät vedet hellivät rapukantoja.

Itä-Suomen yliopistosta arvioidaan, että tämän vuoden rapusaalis on edellisvuotisen veroinen tai jopa parempi. Tyypillisesti täplärapuja pyydetään vuosittain noin 3–4 miljoonaa ja jokirapuja 1–2 miljoonaa.

Rapuruttohavaintoja ei toistaiseksi ole ilmoitettu. Taudin leviämisen välttämiseksi pyydyksiä ei saa siirtää vesistä toisiin ilman huolellista desinfiointia. Tautia kantavan täpläravun siirtäminen uusiin vesiin on ankarasti kielletty.

Koronavirukseen liittyviä kuolemia on vahvistettu jo yli puoli miljoonaa

Maailmanlaajuisesti koronavirukseen liittyviä kuolemia on vahvistettu nyt yli puoli miljoonaa, selviää muun muassa yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston seurannasta.

Eniten kuolemia on tilastoitu Yhdysvalloissa, jossa virukseen liittyviä kuolemia on raportoitu yli 125 000. Toiseksi eniten kuolemia on vahvistettu Brasiliassa, jossa kuolleita on yli 57 000. Britanniassa virukseen liittyen on kuollut yli 43 000 ihmistä, mikä on kolmanneksi eniten maailmassa.

Yliopiston seurannan mukaan sairastuneita on yli 10 miljoonaa.

Testauskapasiteetti ja tilastointitavat vaihtelevat jonkin verran maittain.

Ovensuukysely: Puolan istuva presidentti ja hänen haastajansa toiselle kierrokselle

Ovensuukyselyn mukaan Puolan presidentinvaaleissa järjestetään toinen kierros istuvan presidentin Andrzej Dudan ja hänen haastajansa Varsovan pormestarin Rafal Trzaskowskin välillä.

Konservatiiviselle Dudalle ovensuukysely antoi vajaan 41,8 prosentin ja liberaalille Trzaskowskille noin 30,4 prosentin kannatuksen.

Vaalin toinen kierros järjestetään 12. heinäkuuta.

Helteessä kärvistelevässä Siperiassa rikottiin todennäköisesti lämpöennätys

Venäjällä siperialaisessa Verhojanskin pikkukaupungissa on todennäköisesti rikottu lämpöennätys 38 asteen lukemalla.

Verhojanskissa on mitattu lämpötiloja jo vuodesta 1885 lähtien. Jos lämpöennätys vahvistetaan, kyseessä olisi paitsi mittauspaikan, myös Arktisen alueen korkein lämpötila koskaan mittaushistoriassa.

Lämpöennätys mitattiin jo 21.kesäkuuta, mutta se pitää vielä vahvistaa.

Ilmatieteen laitoksen tutkijan Mika Rantasen mukaan mitattu lukema näyttää alustavien analyysien perusteella luotettavalta. Koska kyseessä on poikkeuksellisen korkea lämpötila, Maailman ilmatieteen järjestö tarkistaa sen vielä.

Yhdysvalloissa poliisi on ottanut yhden ihmisen kiinni epäiltynä Kentuckyn mielenosoitusampumisesta

Yhdysvaltain Kentuckyssa poliisi on ottanut kiinni yhden ihmisen epäiltynä kuolemaan johtaneesta mielenosoitusampumisesta, kertovat yhdysvaltalaismediat.

Ainakin yksi ihminen kuoli ja yksi haavoittui lauantai-iltana Black Lives Matter -mielenosoituksessa tapahtuneessa ampumisessa Kentuckyn Louisvillessä.

CNN:n mukaan epäilty on paikallisessa sairaalassa. Asiasta kertoi uutiskanavan mukaan Louisvillen poliisin päällikkö Robert Schroeder.

Rauhanomaisessa mielenosoituksessa oli vaadittu oikeutta 26-vuotiaalle Breonna Taylorille, jonka poliisi ampui kuoliaaksi tämän omassa asunnossa maaliskuussa.

Trump jakoi hetkellisesti videon, jossa esitettiin valkoista ylivaltaa peräänkuuluttavia kommentteja

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump jakoi sunnuntaina videon, jossa esitettiin valkoista ylivaltaa peräänkuuluttavia kommentteja.

Videolla Trumpin kampanjamerkinnöillä varustettua golfkärryä ajavan miehen nähdään lausuvan toistuvasti sanat "white power" ja nostavan nyrkkiään ilmaan. Kyseinen ilmaus on yhdistetty valkoista ylivaltaa kannattaviin ryhmiin.

Videolla Trumpia vastustavat mielenosoittajat ja Trumpin kannattajat ottivat yhteen Floridassa. Se on nähtävästi kuvattu Villages -eläkeläisyhteisössä, jonka asukkaita Trump kiitti tuesta jakamansa videon yhteydessä Twitterissä.

Video oli poistettu Trumpin tililtä muutamaa tuntia myöhemmin. (Lähde: AFP)

Mississippin osavaltion päättäjät äänestivät sen puolesta, että vanha sisällissodan aikainen symboli poistetaan osavaltion lipusta

Yhdysvaltain Mississippissä äänestettiin sunnuntaina paikallista aikaa sen puolesta, että osavaltion lipusta poistettaisiin sisällissodan aikainen etelän taistelutunnus. Niin osavaltion edustajainhuone kuin senaattikin äänestivät symbolin poistamisen puolesta.

Osavaltion lipusta tähän saakka löytynyt symboli yhdistetään usein Yhdysvalloissa aikojen saatossa harjoitettuun rotusortoon ja orjuuden historiaan.

Lakialoite meni ensin läpi edustajainhuoneella, jossa sen puolesta äänesti 91 edustajaa. Aloitetta vastusti 23 edustajaa. Senaatissa symbolin poistosta päätettiin äänin 37 puolesta ja 14 vastaan.

Lain on määrä asettaa yhdeksänhenkinen komissio suunnittelemaan osavaltiolle uusi lippu. (Lähde: AFP)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko vaatii kannanotossaan Suomeen toista koronatestausjärjestelmää

Koronakriisi nosti paikoittain noutokaljan arvostusta – Alkoholin ulosmyynnistä hyötyvät kuitenkin pääasiassa vain paikallispanimot

Sirpa ja Anneli muuttivat Espoosta pohjoiseen Keski-Suomeen – pankki sanoi kaksi kertaa ei, mutta nyt kaksikko pyörittää lämpöä ja raikkautta huokuvaa taidehotellia Pihtiputaalla

Yön uutiskooste: suolistosyövät yleistyvät, kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain, Bayern murjoi Barcelonan Mestarien Liigassa

Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"

Ari Helmisen uutisanalyysi: Korona latistaa SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kokousten tunnelman – ja hillitsee pitkien puukkojen yötä

Kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain – poliisi kaipaa tietoja yhteensä yli 400 kadonneesta

Suolistosyövät yleistyvät – nuorimmat sairastuneet ovat alle nelikymppisiä

Eurojackpotin potti nousee 22 miljoonaan euroon

Jämsän Vilja Rockissa osattiin ottaa korona huomioon: paikalla olleiden mukaan festaria olisi vaikea hoitaa paremmin – katso kuvasarja!

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.