Yön uutiskooste: Suomen miesten lentopallomaajoukkue EM-kisojen pudotuspeleihin, ympäristöjärjestö: Jopa neljä miljoonaa hehtaaria metsää palanut Boliviassa

Suomen miesten lentopallomaajoukkue selviytyi EM-pudotuspeleihin

Suomen miesten lentopallomaajoukkue on selviytynyt neljännesvälieriin lentopallon miesten EM-kisoissa. Suomi kukisti Ljubljanassa C-alkulohkon viimeisessä lohkopelissään Turkin 3–2 (25–20, 15–25, 18–25, 25–23, 15–12).

Suomi oli alkulohkossaan neljäs ja kohtaa pudotuspeleissä lauantaina Nantesissa oman alkulohkonsa voittaneen Ranskan.

Suomi on vuodesta 2007 lähtien selviytynyt kaikissa EM-turnauksissa seitsemän kertaa peräkkäin alkulohkostaan pudotuspeleihin.

 

Ympäristöjärjestö: Jopa neljä miljoonaa hehtaaria metsää palanut Boliviassa

Boliviassa maastopalot ovat tuhonneet yli neljä miljoonaa hehtaaria metsää ja ruohotasankoa elokuusta alkaen, varoittaa ympäristöjärjestö Friends of Nature Foundation.

Järjestö perustaa arvionsa Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasan ja Euroopan avaruusjärjestön satelliittikuviin.

Palot ovat turmelleet Bolivian herkintä luontoa jo viikkojen ajan ja tuhonneet muun muassa Amazonin sademetsää.

Bolivian aluehallinto on julistanut hätätilan palojen takia. (Lähde: AFP)

 

Merivoimien suurhanke etenee - monitoimikorvetit korvaamaan käytöstä poistuvia aluksia

Merivoimien suurhankkeen on määrä edetä tänään, kun miljardiluokan alushankintoja koskeva sopimuskokonaisuus on esillä valtioneuvostossa.

Laivue 2020 -hankkeella korvataan seitsemän käytöstä poistuvaa alusta. Tilalle hankitaan neljä uutta Pohjanmaa-luokan monitoimikorvettia.

Alukset rakennetaan huoltovarmuussyistä Suomessa, mutta taistelujärjestelmä hankitaan ulkomailta.

Hankkeen hinta on 1,2 miljardia euroa, mistä rakentamisen osuus on noin puolet. Koko uuden laivueen on määrä olla valmis vuonna 2028.

 

Palestiinalaisten presidentti ei lämpene uudelle Netanjahun johtamalle hallitukselle

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas suhtautuu penseästi ajatukseen uudesta Benjamin Netanjahun johtamasta Israelin hallituksesta.

Abbas kommentoi asiaa vieraillessaan Oslossa, kun häneltä kysyttiin, minkälainen hallituskokoonpano olisi mieluisin.

Israelin parlamenttivaalien lopputulos näyttää äärimmäisen tasaiselta, kun pääministeri Netanjahun Likud-puolue ja Benny Gantzin johtama sinivalkoinen vaaliliitto olivat ääntenlaskennan loppusuoralla lähes tasoissa. Tasainen tulos aiheuttaa vaikeuksia hallitusneuvotteluihin. (Lähde: AFP)

 

Kanadan pääministeri pyysi anteeksi vuosia sitten käyttämäänsä brownface-meikkiä

Kanadassa on noussut kohu pääministeri Justin Trudeaun vuosien takaisesta brownface-meikistä.

Yhdysvaltalaislehti Time julkaisi keskiviikkona kuvan, jossa Trudeau on maalannut kasvonsa ruskeiksi ja pukeutunut turbaaniin ja kaapuun Arabia-teemaa noudatelleissa koulujuhlissa vuonna 2001. Trudeau oli tuolloin 29-vuotias ja toimi koulussa opettajana.

Trudeau pyysi keskiviikkona anteeksi televisioidussa lehdistötilaisuudessa ja kertoi katuvansa rasistista meikkiä.

Trudeau tavoittelee jatkokautta lokakuun lopun vaaleissa. Lähes neljä vuotta kestäneen pääministerikautensa aikana hän on pyrkinyt profiloitumaan Kanadan etnisten vähemmistöjen puolustajana. (Lähde: AFP)

 

Venezuela kehottaa Yhdysvaltoja palauttamaan diplomaattisuhteet

Venezuelassa presidentti Nicolas Maduron hallitus kehottaa Yhdysvaltoja palauttamaan maiden väliset diplomaattisuhteet. Hallitus perustelee vaatimustaan sillä, että se on aloittanut neuvottelut oppositiopuolueiden kanssa. Joukossa ei ole oppositiojohtaja Juan Guaidon koalitioon kuuluvia puolueita.

Venezuela katkaisi diplomaattisuhteet tammikuussa sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli tunnustanut Guaidon maan väliaikaishallinnon johtajaksi.

Venezuelan varapresidentti Delcy Rodriguezin mukaan Yhdysvalloilla on jäljellä vain yksi vaihtoehto eli neuvottelut ja diplomaattinen yhteydenpito, kun maa on epäonnistunut syrjäyttämään Maduron. (Lähde: AFP)

 

PSG nöyryytti Real Madridia ilman Neymariakin

Vuodesta 2014 lähtien jalkapallon Mestarien liigan neljä kertaa voittaneen suurseura Real Madridin liigakausi on alkanut murheellisesti. Paris Saint-Germain otti Real Madridista keskiviikkona 3–0-kotivoiton.

Angel Di Maria teki PSG:lle kaksi maalia. PSG:ltä puuttuivat huippupelaajista muun muassa Neymar ja Kylian Mbappe.

Manchester City kukisti Shahtar Donetskin vieraissa 3–0. Leverkusenin ja Suomen maajoukkueen maalivahti Lukas Hradecky pelasi 90 minuuttia, kun Leverkusen hävisi Lokomotiv Moskovalle 1–2.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.