Yön uutiskooste: Tampereella päiväkodin kattorakenteissa tulipalo – viereinen 12-kerroksinen kerrostalo evakoitu, FBI varoittaa: Venäjä uhkaa yhä USA:n vaaleja

Tampereella päiväkodin kattorakenteissa palaa - 12 kerroksinen kerrostalo evakuoitu

 

Tampereella Hämeenpuistossa päiväkodin kattorakenteissa on syttynyt tulipalo. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan päiväkoti on kiinni 12-kerroksisessa asuinkerrostalossa ja savua on kulkeutunut kerrostalon asuntoihin. Pelastuslaitos on evakuoinut kaikki kerrostalon 55 asuntoa. Ensihoito on tarkastanut 59 henkilöä. Tämänhetkisten tietojen mukaan kukaan ei ole loukkaantunut.

Paloa sammuttaa kymmenkunta yksikköä. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta puoli kolmen aikaan aamuyöllä.

Tieliikennekeskuksen mukaan sammutus ja raivaustyöt vaikuttavat liikenteeseen Hämeenpuiston pohjoisosissa.

Palon syttymissyytä tutkitaan. Päiväkodissa oli parhaillaan käynnissä kattoremontti.

 

 

Valkeakoskella ammuttiin, yksi loukkaantui

 

Valkeakoskella Pirkanmaalla yksi henkilö on loukkaantunut ampumisessa, kertoi Sisä-Suomen poliisi Twitterissä tiistaina iltakymmenen jälkeen. Poliisin mukaan loukkaantunut on kuljetettu sairaalahoitoon.

Poliisi kertoo tutkivansa asiaa ja tiedottavansa siitä lisää myöhemmin.

Ilta-Sanomien mukaan ampuminen tapahtui Kassonkadulla sijaitsevan ruokakaupan läheisyydessä.

 

 

Ed Sheeranin toinen konsertti on tänään Malmin lentoasemalla - paikalle odotetaan saapuvan noin 60 000 ihmistä

 

Poptähti Ed Sheeran konsertoi Helsingissä Malmin lentokentällä myös tänään, ja suuryleisöä vetävä tapahtuma voi ruuhkauttaa liikenteen. Helsingin poliisi pyytää välttämään autoilua Malmin lentokentän läheisyydessä. Poliisin mukaan lähialueet ruuhkautuvat kello 14–01, jolloin tapahtuma-alue on auki.

Konserttiin odotetaan saapuvan noin 60 000 ihmistä.

Sheeran esiintyi Malmin lentokentällä myös eilen. Helsingin poliisi kertoi Twitterissä keikan jälkeen, että liikenne jumitti Tattariharjuntiellä konserttipaikan läheisyydessä.

Tiistain ja keskiviikon konserttien odotetaan keräävän yhteensä yli 100 000 kuuntelijaa.

 

 

HS: Noin 40 prosenttia kansanedustajien ja varallaolijoiden vaalirahoituksesta jää piiloon

 

Kevään vaaleissa valittujen kansanedustajien ja varasijalle jääneiden kampanjarahoituksesta noin 40 prosenttia on tullut tuntemattomista lähteistä, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Lehti kävi läpi 200:n valituksi tulleen ja 77 varasijalle jääneen vaalirahailmoitukset.

Tuen lähteitä jää piiloon, koska lahjoittaja on kerrottava vain, jos tuen suuruus on 1 500 euroa tai enemmän.

Ehdokkaat saivat pieniä lahjoituksia tuntemattomista lähteistä yhteensä noin neljä miljoonaa euroa. Suurin piiloon jäävä tukipotti eli 1,6 miljoonaa euroa tuli yrityksiltä. Ilmoituskynnyksen ylittäviä lahjoituksia tuli yrityksiltä vain noin 336 000 euroa.

 

 

FBI varoittaa: Venäjä yrittää edelleen sotkeutua USA:n vaaleihin

 

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI varoittaa, että Venäjä uhkaa edelleen Yhdysvaltojen vaaleja. FBI:n johtaja Christopher Wray totesi senaatin kuulemisessa olevansa varma siitä, että venäläiset yrittävät yhä sekaantua USA:n vaaleihin.

Erikoissyyttäjä Robert Mueller on selvittänyt Venäjän sekaantumista vuoden 2016 presidentinvaaleihin. Selvityksen mukaan Venäjän tiedustelupalvelu ja Kremliin kytköksissä oleva sosiaalisen median yritys yrittivät laajalti avittaa presidentti Donald Trumpia voittoon ja vahingoittaa demokraattien ehdokkaan Hillary Clintonin mahdollisuuksia.

Seuraavat Yhdysvaltojen presidentinvaalit pidetään marraskuussa 2020. (Lähde: AFP)

 

 

Robert Mueller raottaa sanaista arkkuaan Venäjä-tutkinnasta

 

Erikoissyyttäjänä Venäjä-tutkinnassa toiminut Robert Mueller saapuu tänään Yhdysvaltain kongressin kuultavaksi. Kuulemisen on määrä alkaa iltapäivällä Suomen aikaa.

Mueller on aiemmin kommentoinut niukasti tutkintaansa ja on ilmaissut, että kaikki sanottava löytyy hänen yli 400-sivuisesta Venäjä-tutkinnan loppuraportistaan. Myös Yhdysvaltain oikeusministeriö lähestyi Muelleria alkuviikosta kirjeellä, jossa erikoissyyttäjää pyydetään pitäytymään ainoastaan raportin sisällössä.

Valiokuntien kongressiedustajia kiinnostanee ainakin presidentti Donald Trumpiin kohdistuneet väitteet oikeuden estämisestä sekä Trumpin vaalikampanjan ja Venäjän väliset yhteydet.

 

 

Armeijan komentaja: USA saattoi ampua alas kaksi Iranin lennokkia viime viikolla

 

Yhdysvallat saattoi pudottaa kaksi iranilaista dronea eli miehittämätöntä ilma-alusta viime viikolla, arvioi Yhdysvaltain armeijan komentaja CBS Newsille. Aiemmin maa kertoi pudottaneensa vain yhden iranilaisten dronen Hormuzinsalmessa, Persianlahdella.

Lähi-idän operaatiota johtava yhdysvaltalaiskomentaja kuvaili tilannetta Hormuzinsalmessa monimutkaiseksi taktiseksi kuvioksi.

Iran on kuitenkin kiistänyt menettäneensä yhtäkään lennokkia.

Jännitteet Persianlahdella ovat kiristyneet huomattavasti viime kuukausina. (Lähde: AFP)

 

 

Puerto Ricon parjattua kuvernööriä vastaan annettu kotietsintälupa

 

Puerto Ricossa jättimielenosoitusten kohteeksi joutunutta kuvernööri Ricardo Rosselloa vastaan on myönnetty kotietsintälupa, kertovat maan viranomaiset. Myös 11:tä Rossellon hallinnon jäsentä vastaan on annettu kotietsintälupa.

Viranomaiset eivät ole kertoneet luvan tarkkaa sisältöä.

Puertoricolaisia ovat suututtaneet julkisuuteen vuotaneet viestit, joissa kuvernööri ja hänen hallintonsa jäsenet pilkkaavat muiden muassa naisia, seksuaalivähemmistöjen edustajia ja hurrikaani Marian uhreja.

Pääkaupungin kaduille kerääntyneet mielenosoittajat ovat jo reilun viikon ajan vaatineet kuvernöörin välitöntä eroa.

Protestoijat arvostelevat hallintoa myös korruptiosta. (Lähde: AFP)

 

 

Sade auttanut saamaan Portugalin metsäpaloja hallintaan

 

Portugalissa sateet ovat auttaneet palomiehiä saamaan suuria maastopaloja hallintaan. Noin 1 100 palomiestä yrittää kuitenkin yhä taltuttaa tulta lopullisesti.

Maastopalot ovat raivonneet viikonlopusta saakka Keski-Portugalissa parinsadan kilometrin päässä pääkaupunki Lissabonista. Alueella satoi hieman toissa yönä, mikä on auttanut saamaan paloja hallintaan.

Noin neljänkymmenen ihmisen kerrotaan loukkaantuneen paloissa, joita viranomaiset epäilevät tahallaan sytytetyksi. Noin 7 000 hehtaaria maastoa on palanut. (Lähde: AFP)

 

 

Mimosa Jallow etenee välieriin MM-altaassa

 

Mimosa Jallow etenee selkäuinnin 50 metrin välieriin MM-kisoissa Etelä-Korean Gwangjussa. Jallow ui itsensä alkuerissä yhdeksännelle sijalle ajalla 28.04.

Naisten 50 metrin selkäuinnin alkuerien nopeimmaksi kauhoi Kiinan Fu Yuanhui. Alkuerien voitto tuli ajalla 27.70.

50 metrin selkäuinnin välierä uidaan tänään kello 14.

Maanantaina Jallow karsiutui 100 metrin selkäuinnissa jo alkuerissä. Tuolloin hän ui sijalle 26, kun 16 parasta selviytyi välieriin.

päivitetty 1. pikaa tampereen päiväkotipalosta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.