Yön uutiskooste: Vapunjuhlijat ovat noudattaneet korona-ajan henkeä, yöjuhlinta oli rauhallista

Vapun juhlinta on ollut yön aikana rauhallista ympäri Suomen, kerrotaan poliisin tilannekeskuksista. Ihmiset ovat noudattaneet korona-ajan henkeä, sanoo Lounais-Suomen poliisista rikoskomisario Pertti Läksy.

Juhlinta on näkynyt katukuvassa vähän, kerrotaan muun muassa Sisä-Suomen poliisista. Sisä-Suomen poliisi on saanut jonkin verran hälytyksiä häiritsevästä metelistä yksityisasunnoissa. Poliisista ei voitu vielä aamuyöllä verrata niiden määriä aikaisempiin vappuihin.

Viranomaiset ovat pyytäneet ihmisiä viettämään vappua kodeissaan ja etänä koronaviruksen takia.

Vappuliputus omistetaan koronavirusta vastaan työskenteleville

Tänä vuonna vapunpäivän liputus omistetaan erityisesti kaikille koronaviruksen vastaisessa työssä toimiville. Sisäministeriö suositti tätä tiedotteessaan.

Ministeriö painottaa, että terveydenhuollon henkilöstö työskentelee päivittäin koronaviruksen torjunnan etulinjassa, samoin vanhustenhuollon henkilökunta. Myös esimerkiksi poliisit, rajavartijat, opettajat, julkisen liikenteen työntekijät, siivoojat ja kassatyöntekijät tekevät työtä olosuhteissa, joita koronavirus on vaikeuttanut.

Liput nostetaan salkoon vapunpäivänä eli suomalaisen työn päivänä aamulla kello 8 ja lasketaan kello 21.

Poliitikot pitävät vappupuheensa verkossa – moni hallituspuolue juhlii virtuaalivappua

Niin kuin vappujuhlat isolta osin muutenkin, ovat myös suomalaisten poliitikkojen vappupuheet siirtyneet verkkoon. Osa puolueista järjestää tänä vuonna oman virtuaalivapun.

Esimerkiksi pääministeri Sanna Marin pitää oman vappupuheensa SDP:n Facebook-sivulla esitettävässä vappulähetyksessä. Vapunpäivänä välittävät omat vapputerveisensä myös muun muassa opetusministeri Li Andersson (vas.) sekä sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.).

Eilen vapunaattona kuultiin vappupuheet ainakin valtiovarainministeri Katri Kulmunilta (kesk.) sekä oppositiopuolue kokoomuksen puheenjohtajalta Petteri Orpolta.

Koronavirus on vienyt hengen ainakin 230 000 ihmiseltä

Koronavirukseen aiheuttamaan tautiin on maailmassa kuollut nyt yli 230 000 ihmistä, selviää tilastosivusto Worldometerin ja yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston tilastoista.

Todellisuudessa kuolleita on todennäköisesti enemmän. Monissa maissa ei esimerkiksi lasketa koronakuolemiksi tapauksia, joissa koronavirusta ei ole testeillä vahvistettu.

 Tartunnan saaneita on koko maailmassa tiettävästi ainakin 3,3 miljoonaa. Worldometerin mukaan yli miljoona ihmistä on toipunut taudista.

Yhdysvalloissa jälleen yli 2 000 uutta koronaviruskuolemaa

Yhdysvalloissa päivittäisten koronaviruskuolemien määrä on jälleen noussut yli kahden tuhannen.

Maailman tartuntamääriä seuraavan Johns Hopkins -yliopiston mukaan maassa on viimeisen 24 tunnin aikana kuollut viruksen seurauksena yli 2 050 ihmistä. Luku kuvaa ajanjaksoa keskiviikkoillasta torstai-iltaan paikallista aikaa. Myös tiistaina ja keskiviikkona kerrottiin yli 2 000 uudesta kuolemasta.

Yhdysvalloissa on todettu eniten koronakuolemia maailmassa, yhteensä jo noin 63 000. Tartunta on vahvistettu yli miljoonalla ihmisellä. (Lähde: AFP)

Trump kertoo nähneensä todisteita koronanviruksen yhteydestä kiinalaislaboratorioon, pohtii lisätulleja

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on valmis asettamaan uusia tulleja Kiinalle koronaviruksen leviämisen takia.

Trump kertoo nähneensä todisteita koronaviruksen yhteydestä wuhanilaiseen laboratorioon. Kun toimittajat kysyivät presidentiltä, mikä sai hänet niin varmaksi yhteydestä, Trump vastasi, ettei voi kertoa sitä.

Koronaviruksen uskotaan lähteneen leviämään Kiinan Wuhanissa viime vuonna.

Yhdysvallat on useasti aiemminkin esittänyt, että virus olisi päässyt leviämään Wuhanissa toimivasta viruslaboratoriosta. Sekä kyseisen laboratorion johto että Kiinan viranomaiset ovat kiistäneet asian. (Lähde: AFP)

Pandemia laski verkkokauppajätti Amazonin tulosta, vaikka liikevaihto kasvoi

Verkkokauppajätti Amazon kertoi torstaina tuloksensa syöksyneen maailmanlaajuisen koronaviruspandemian seurauksena. Yhtiön mukaan tulos laski tammi-maaliskuussa vuodentakaisesta 29 prosenttia ollen 2,5 miljardia dollaria eli noin 2,3 miljardia euroa.

Yhtiön liikevaihto kuitenkin nousi 26 prosentilla yli 75 miljardiin dollariin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ihmisten sulkeuduttua pandemian takia koteihinsa. Kulutus on siirtynyt pandemian takia verkkokauppaostoihin ja viihteeseen, joista molemmista Amazon hyötyy. (Lähde: AFP)

Apple piti tuloksensa lähes ennallaan, mutta ei tarjonnut arviota kuluvan neljänneksen näkymistä

Teknologiayhtiö Apple onnistui koronaviruspandemian aiheuttamista vaikeuksista huolimatta pitämään tammi–maaliskuun tuloksensa lähes viime vuotta vastaavalla tasolla.

Liikevaihto kasvoi noin prosentin 58,3 miljardiin dollariin eli noin 53,6 miljardiin euroon. Tulos puolestaan laski 11,7 miljardista dollarista 11,2 miljardiin.

Helmikuussa Apple antoi tulosvaroituksen, jonka mukaan sen liikevaihto oli jäämässä tammi–maaliskuussa odotettua pienemmäksi.

Yhtiö ei kuitenkaan tarjonnut tulosjulkistuksessaan ohjeistusta kuluvan vuosineljänneksen näkymistä, kuten sillä yleensä on tapana.

Torstain tulosjulkistuksen jälkeen Applen osake lähti jälkimarkkinoilla parin prosentin laskuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.