Yön uutiskooste: Viikonloppuna tarvitaan sateenvarjoa

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Kela saanut myönteisiä kokemuksia chattiroboteista

Kela on saanut myönteisiä kokemuksia tekoälyyn perustuvista chattiroboteista. Chattibotteja on kokeiltu opiskelijoiden asumistukiasioissa, ja kokeilua jatketaan tämän kuun ajan. Pilottikokeilun piti päättyä viime kuun lopussa.

Kelan mukaan chattibottia on käytetty ahkerasti. Tulosten analysointi ja raportointi on kuitenkin kesken, minkä vuoksi tarkempia johtopäätöksiä ei voi vielä tehdä.

Sateenvarjo tarpeellinen kapine viikonloppuna

Viikonlopun säästä näyttää kehkeytyvän syksyisen pilvinen ja sateinen.

Tänään aamulla maan länsiosaan saapuu kapea sadealue, kertoo Ilmatieteen laitos. Päivällä sadekuurot yleistyvät myös itä- ja pohjoisosassa, ja illalla maan lounaisosaan saapuu vielä uusi matalapaine sateineen.

Huominen päivä on hyvin sateinen maan etelä- ja keskiosassa. Pohjoisessa päivä on poutaisempi, mutta edelleen siellä täällä voi tulla yksittäisiä sadekuuroja.

Päivälämpötilat ovat viikonloppuna päivisin 7–12 astetta, pohjoisessa 4–9 astetta. Yölämpötilat liikkuvat nollasta kahdeksaan asteeseen.

Lännen Median kysely: Kaikkonen on Sipilän vahvin haastaja keskustan johtoon

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on pääministeri Juha Sipilän kovin haastaja keskustan johtoon, käy ilmi Lännen Median kyselystä.

Kyselyn perusteella noin joka toinen keskustan kannattaja haluaa Sipilän jatkavan puolueen puheenjohtajana ensi kesän jälkeen. Kaikkosta kannattaa puheenjohtajaksi 15 prosenttia puolueen kannattajista.

Kaikista suomalaisista 22 prosenttia pitää kyselyn perusteella Sipilää yhä parhaana vaihtoehtona keskustan johtoon, mutta 14 prosenttia näkisi tällä pääministeripaikalla mieluummin Kaikkosen.

Taloustutkimuksen teettämään kyselyyn vastasi reilu 1 000 suomalaista lokakuun alussa. Virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Nate-myrsky on tappanut ainakin 26 ihmistä - odotetaan voimistuvan hurrikaaniksi

Trooppinen myrsky Nate on tappanut jo ainakin 26 ihmistä Nicaraguassa, Costa Ricassa, Hondurasissa ja El Salvadorissa, kertoo uutistoimisto AFP. Lisäksi noin 30 ihmistä on ilmoitettu kadonneeksi. Tällä hetkellä Nate voimistuu lähestyessään suosittuja Meksikon ranta-alueita ja Yhdysvaltojen rannikkoa

Naten ennustetaan voimistuvan hurrikaaniksi, kun se saavuttaa lauantaina paikallista aikaa Yhdysvallat ja Meksikon pohjoisrannikon. (Lähde: AFP)

Yhdysvalloissa jopa miljoonat naiset menettävät ilmaisen ehkäisyn

Yhdysvalloissa mahdollisesti jopa miljoonat naiset joutuvat luopumaan ilmaisesta ehkäisystä. Syynä on se, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto on mitätöinyt säännöksen, joka velvoittaa työnantajia maksamaan työntekijöidensä raskaudenehkäisyn. Ilmainen ehkäisy oli osa niin sanottua Obamacarea.

Trumpin hallinnon tekemän muutoksen myötä kaikki yksityiset yritykset vapautetaan säännöksestä. Aiemmin vapautuksen ovat saaneet vain uskonnolliset instituutiot. (Lähde: AFP)

Ranskassa luvassa lakko tiistaina, jopa 5,4 miljoonaa työntekijää jäämässä kotiin

Ranskassa on luvassa ensi viikon tiistaina lakko, jolla vastustetaan hallituksen harjoittamaa politiikkaa. Lakon järjestävät valtion virkamiesten ammattiliitot, jotka ovat vaatineet 5,4 miljoonan valtion leivissä työskentelevän pysymään poissa töistään tiistaina.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on viime aikoina vienyt läpi useita työelämän uudistuksia, joita työmarkkinajärjestöt ja vasemmistopoliitikot ovat vastustaneet.

Lakon takia Ranskan ilmailuviranomainen suosittaa, että lentoyhtiöt vähentävät lentojaan 30 prosentilla lakon aikana. (Lähde: AFP)

Järjestö: Syyrian hallituksen joukot pääsivät Mayadinin kaupunkiin

Syyriassa hallituksen joukot ovat päässeet Mayadinin kaupunkiin, kertoo Syyrian sotaa seuraava Syrian Observatory for Human Rights -järjestö. Äärijärjestö Isis on pitänyt Deir Ezzorin maakunnassa sijaitsevaa kaupunkia hallussaan vuodesta 2014 asti.

Syrian Observatory for Human Rights -järjestön johtajan mukaan Syyrian hallituksen joukot pääsivät kaupunkiin perjantaina Venäjän ilmaiskujen tukemana ja valtasivat useita rakennuksia kaupungin länsipuolella.

Isis pitää edelleen hallussaan arviolta puolta Deir Ezzorin maakunnasta. (Lähde: AFP)

Kolme miestä pidätetty - epäillään suunnitelleen pommien räjäyttämistä ja ihmisten ampumista New Yorkissa

Yhteensä kolme miestä on pidätetty eri puolilla maailmaa, sillä heidän epäillään suunnitelleen useita iskuja Yhdysvaltain New Yorkiin. Asiasta uutisoivat ABC News ja NBC News. Miesten epäillään suunnitelleen äärijärjestö Isisin inspiroimana pommien räjäyttämistä Time Squaren alueella ja New Yorkin metrossa sekä useiden siviilien ampumista konserttipaikalla.

Iskut oli viranomaisten mukaan tarkoitus tehdä kesällä 2016. Epäillyn suunnitelman kuvaillaan olleen enemminkin tavoitteiden kuin tekojen tasolla.

Suomi järjesti shokin Kroatialle - debytantti Soiri tasoitti 1-1-loppuluvut

Suomi pelasi myöhään perjantaina 1–1-tasapelin Kroatian vieraana jalkapallon MM-karsinnassa. Tasoitusmaalin Rijekassa teki 90. minuutilla maajoukkuetulokas Pyry Soiri.

Kroatia painosti ottelussa kovaan tahtiin, ja lopulta Mario Mandzukic vei kotijoukkueen johtoon 57. minuutilla. Suomi haki kuitenkin sinnikkäästi tasoitusmaalia, ja lopulta yritys palkittiin. Yllättävän miehen toimesta: 23-vuotias, Valko-Venäjän liigassa pelaava Soiri sai käskyn kentälle 80. minuutilla.

Tasoituksen myötä Kroatia putosi lohkossa toiseksi, tasapisteisiin Ukrainan kanssa. Islanti on ennen päätöskierrosta kaksi pistettä edellä.

Latvala ei jatka Espanjan MM-rallia

Karvaan pettymyksen keskeytyksensä myötä Espanjan MM-rallissa eilen kokenut Toyotan Jari-Matti Latvala ei pysty jatkamaan rallia tänään lauantaina. Talli tiedotti myöhään perjantaina, että voiteluvaurio on liian vakava.

Latvala menetti mahdollisuudet kärkitaistoon jo neljännessä perättäisessä MM-rallissa, kun Espanja jäi kesken öljyvuodon takia hieman ennen perjantain etapin viimeistä kuudetta erikoiskoetta. Latvala ei startannut päätöserikoiskokeelle.

Markkanen sivussa myös Bullsin kolmannesta harjoitusottelusta

NBA-koripalloliigan Chicago Bullsin suomalaistulokas Lauri Markkanen ei pelaa, kun Bulls kohtaa tänä yönä harjoitusottelussa Milwaukee Bucksin. Asiasta raportoi Chicago Tribune -lehden NBA-toimittaja K.C. Johnson.

Selkävaivan kanssa painiva Markkanen ei pelannut Bullsin kahdessa ensimmäisessäkään harjoituspelissä. Sunnuntainen eli maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa pelattava treenipeli New Orleansia vastaan on siis kuitenkin mahdollinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.