Yön uutiskooste: Ylen mittauksen mukaan kokoomus on eurovaalien suosituin puolue, lastensuojeluyksikössä Mänttä-Vilppulassa tulipalo

Ylen mittaus: Kokoomus eurovaaleissa suosituin puolue, vihreät ja perussuomalaiset kisaavat kakkossijasta

Kokoomus on Ylen kannatusmittauksen mukaan eurovaaleissa suosituin puolue 19,7 prosentin kannatuksella. Vihreät kisaa kakkossijasta perussuomalaisten kanssa.

Vuoden 2014 eurovaaleihin verrattuna vihreiden kannatus on noussut eniten. Vihreitä kannattaa 17,2 prosenttia, perussuomalaiset hengittää aivan niskassa 17,0 prosentin kannatuksella.

SDP:n kannatus on 14,3 prosenttia. Keskustan kannatus on pudonnut selvästi eniten viime eurovaaleihin verrattuna. Näissä vaaleissa puolueen suosio on mittauksen mukaan 13,0 prosenttia.

Taloustutkimuksen tekemään kyselyyn vastasi 23. huhtikuuta – 21. toukokuuta välisenä aikana lähes 2 500 suomalaista. Virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta 2,3 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

EU-vaalit alkavat Britanniasta ja Hollannista

Euroopan parlamentin vaalit alkavat tänään Britanniasta ja Hollannista. Suurimmassa osassa unionin jäsenmaita, kuten Suomessa, eurovaalipäivä on vasta sunnuntaina. Aikaisemmin äänestäneiden maiden tuloksia ei julkisteta ennen kuin kaikki ovat äänestäneet.

Britannia joutui järjestämään EU-vaalit, vaikka maan piti erota unionista jo maaliskuun lopussa. Britit valitsevat Euroopan parlamenttiin 73 jäsentä. Jos brexit lopulta toteutuu, Britannian edustajat poistuvat EU-parlamentista ja paikoista 27 jaetaan muille jäsenmaille.

Rahavääntö jatkuu hallitusneuvotteluissa

Hallitusneuvottelut jatkuvat tänään tuttuun tapaan Helsingin Säätytalolla. Neuvotteluja vetävän SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan neuvotteluissa ollaan nyt pääsemässä vaiheeseen, jossa työryhmien tekemiä ehdotuksia aletaan karsia talouskehikkoon sopiviksi.

Rinne kertoi eilen, että talousraami oli lähes selvillä. Rinteen mukaan neuvottelujen valmistuminen venyy kuitenkin EU-vaalikiireiden vuoksi ensi viikkoon. Tarkempaa aikatauluennustetta hän ei kertonut.

Lastensuojeluyksikössä Mänttä-Vilppulassa syttyi tulipalo, ohjaaja sai pelastettua kaikki lapset ulos

Pirkanmaalla Mänttä-Vilppulassa sijaitsevassa lastensuojeluyksikössä syttyi myöhään illalla tulipalo. Pelastuslaitos kertoi ennen puoltayötä saaneensa palon sammumaan. Kukaan ei loukkaantunut palossa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Sarasteen lastensuojeluyksikköön Sammallammintielle puoli yhdentoista jälkeen illalla. Yksikkö on seitsemänpaikkainen, ja se on suunnattu 10–18-vuotiaille psyykkisesti oireileville lapsille ja nuorille.

Päivystävän palomestarin mukaan ohjaaja onnistui pelastamaan kaikki lapset sieltä pois. Rakennuksessa oli palon syttyessä seitsemän lasta ja yksi ohjaaja.

Palo sai alkunsa yksikön yhdestä asuinhuoneesta, johon vahingot rajoittuivat. Poliisi tutkii syttymissyytä.

Kesäsää katoaa, lämpö putoaa alle ajankohdan keskiarvon

Kesäsää katoaa tänään Suomesta koko loppuviikoksi. Lämpötilat putoavat loppuviikoksi alle ajankohdan keskiarvojen, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Torstaiaamuna sinnittelee vielä pieni lämpäre lämmintä keliä Turun ja Porin välisellä rannikkoalueella, missä lämpö voi ylittää 20 asteen rajan. Muualla maassa lämpötila on jo aamulla pudonnut niin, että Lapin pohjoisosassa mittarit voivat näyttää alle viittä astetta.

Loppuviikosta on syytä varautua viileän kelin lisäksi kastumiseen, sillä perjantaista alkaen Suomeen saapuu lännestä sadealue toisensa perään.

Britanniassa spekulointi Mayn erosta kiihtyy – Timesin mukaan pääministeri aikoo ilmoittaa lähdöstään huomenna

Britanniassa pääministeri Theresa Mayn asema käy tukalammaksi erovaatimusten yltyessä. Times-lehden mukaan May aikoo ilmoittaa erostaan perjantaina.

Paine Mayta kohtaan kasvoi eilisiltana, kun hän yritti turhaan vedota kansanedustajiin brexit-sopimuksensa pelastamiseksi. Illalla May koki merkittävän takaiskun, kun parlamentin alahuoneen johtaja ja hallituksen jäsen Andrea Leadsom ilmoitti jättävänsä tehtävänsä brexit-erimielisyyksien takia. Leadsomia on veikkailtu yhdeksi Mayn seuraajakandidaatiksi.

Timesin mukaan Mayn liittolaiset uskovat, että pääministeri aikoo ilmoittaa lähdöstään huomenna sen jälkeen kun hän on tavannut puolueensa kapinallisryhmän johtajan.

BBC puolestaan kertoo lähdetietojensa pohjalta, että konservatiivien puoluekurista vastaava johtaja olisi kertonut puolueen kapinallisille, että May ei ole eroamassa.

Uusi laki saattaa taata Yhdysvaltain kongressille pääsyn presidentin verotietoihin

Yhdysvalloissa kongressi saattaa päästä uuden lain myötä käsiksi presidentti Donald Trumpin verotietoihin jopa ilman hänen suostumustaan.

Trumpin kotiosavaltion New Yorkin parlamentti on hyväksynyt lain, joka mahdollistaa verotietojen antamisen kongressille, jos luovuttamiselle on olemassa määritelty ja pätevä laillinen tarkoitus. Osavaltion demokraattikuvernöörin Andrew Cuomon odotetaan allekirjoittavan lain.

Toisin kuin muut viime vuosikymmenien presidentit ja presidenttiehdokkaat, Trump on kieltäytynyt julkistamasta verotietojaan.

Kongressi on kiinnostunut tiedoista, koska se tutkii Trumpin mahdollista verovälttelyä ja liiketoimia. Demokraateilla on enemmistö kongressin edustajainhuoneessa, ja se on antanut heille vallan aloittaa useita tutkintoja presidentin toimista. (Lähde: AFP)

Unicef arvioi tuhansien vierastaistelijoiden lasten elävän kammottavissa olosuhteissa Syyriassa ja Irakissa

Tuhansia vierastaistelijoiden lapsia elää hirvittävissä olosuhteissa leireillä, säilöönottokeskuksissa ja orpokodeissa Syyriassa ja Irakissa, arvioi YK:n lastenjärjestö Unicef.

Suurin osa lapsista on järjestön mukaan syntynyt äärijärjestö Isisin hallitsemilla alueilla tai matkustanut sinne vanhempiensa kanssa.

Unicef arvioi, että Syyriassa elää lähes 29 000 ulkomaalaista lasta. Valtaosa heistä eli 20 000 on naapurimaa Irakista, ja yli 9 000 lasta on 60 muusta maasta.

Unicefin pääjohtaja Henrietta Fore vaatii järjestön tiedotteessa, että lasten täytyy saada peruspalveluja ja pääsy omaan maahansa.

Talebanien riveissä taistellut amerikkalaismies pääsee vankilasta

Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen Afganistanissa vangiksi jäänyt John Walker Lindh vapautuu tänään vankilasta Yhdysvalloissa. Lindh myönsi taistelleensa talebanien riveissä ja sai 20 vuoden tuomion liikkeen tukemisesta.

"Amerikkalaistalebanina" tunnettu Lindh on sanonut katuvansa ja tuominnut terrorismin. Julkisuuteen vuotaneiden viranomaisraporttien mukaan hän kuitenkin tukee yhä ääri-islamilaisuutta.

Lindh joutuu ehdonalaisessa vapaudessa tarkkaan valvontaan. Hän ei esimerkiksi saa hankkia internetyhteyttä ilman lupaa eikä keskustella netissä millään muulla kielellä kuin englanniksi.

Panasonic keskeyttää liiketoimet Huawein kanssa

Japanilainen elektroniikkayhtiö Panasonic keskeyttää liiketoimet kiinalaisen teknologiajätin Huawein kanssa, kertoo Panasonicin tiedottaja.

Tiedottajan mukaan yhtiö on lopettanut kaiken liiketoiminnan Huawein ja kaikkien sen tytäryhtiöiden kanssa. Asiasta on lähetetty Panasonicin työntekijöille sisäinen ohje.

Panasonic on muun muassa toimittanut komponentteja Huaweille.

Huawei on ajautunut ahdinkoon sen jälkeen, kun Yhdysvallat käytännössä asetti sen turvallisuussyihin vedoten kieltolistalle, joka estää sitä ostamasta yhdysvaltalaista tekniikkaa ilman erillistä hyväksyntää. (Lähde: AFP)

Leijonat pelaa jatkopaikasta MM-mitalipeleihin – vastassa kahden viime vuoden maailmanmestari Ruotsi

Suomi pelaa tänään Slovakiassa jääkiekon MM-kisoissa jatkopaikasta mitalipeleihin. Suomi kohtaa Kosicessa puolivälieräottelussa kahden viime vuoden maailmanmestarin Ruotsin.

Suomi sijoittui A-alkulohkossa Kanadan jälkeen toiseksi ja sai pudotuspelivastustajakseen B-lohkon kolmosen Ruotsin. Suomella on turnauksesta jatkoaikahäviö Yhdysvalloille ja varsinaisen peliajan tappio Saksalle. Ruotsi hävisi alkulohkossaan Tshekille ja Venäjälle.

MM-puolivälierä Suomi–Ruotsi alkaa Kosicessa kello 21.15.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Yön uutiskooste: Huumetynnyrijutun tuomio, Trump kritisoi Japania, Venezuelan presidentin väitetty salamurhayritys

Jyväskylään valmistuu syksyllä yksi uusi frisbeegolfrata ja toinenkin on kartoitusvaiheessa – nykyinen kapasiteetti on äärirajoilla edelleen kasvavan suosion takia

Tältä näyttää Jyväskylän Tuomiojärvellä sijaitseva Lehtisaari kolme vuotta tulipalon jälkeen – Katso tuoreet kuvat "kaupunkilaisten kesämökistä"

Seitsemän prosenttia homoaviopareista vihitty kirkollisesti – Tutkijat pitävät osuutta isona: "Jokainen vihkiminen vastoin ohjeistusta"

Oliko Jari Aarnio huumeita Suomeen järjestellyt Pasilan mies? Hovioikeus antaa tuomionsa tänään aamupäivällä

Osa naisista jättää kohdunkaulan syöpäseulonnat väliin Keski-Suomessa – "Nuoremmilla ikäluokilla ei ehkä ole samalla tavalla huolta omasta terveydestä"

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

Viitasaarelta löytyy erikoinen ja kiehtova veistospuisto – sunnuntaina Tuulensuun puiston veistoksia esitellään ja keskustellaan yhteisöllisyydestä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.