Yön uutiskooste: tänään jännätään ammattikorkeakoulujen valintakokeen ensimmäisen vaiheen parissa, George Floydin tapauksen syytteet kovenivat

Ammattikorkeakoulujen kaksivaiheisen valintakokeen ensimmäinen koe järjestetään tänään. Ensimmäinen vaihe on digitaalinen etäkoe, ja siihen osallistuvat kaikki hakijat, jotka eivät tulleet hyväksytyksi todistusvalinnassa ylimpään hakutoiveeseensa.

Valintakoe järjestetään kaksivaiheisena kokeen suorittajien henkilöllisyyden varmistamiseksi ja vilpin ehkäisemiseksi.

Ammattikorkeakouluihin oli kevään yhteishaussa 92 000 hakijaa. Heistä 75 000 ilmoittautui yhteishaussa valintakokeeseen. Toisen vaiheen kokeeseen odotetaan kymmeniätuhansia hakijoita.

Puolustusvoimain lippujuhlan päivää juhlitaan tänään poikkeusmenoin

Tänään vietetään puolustusvoimain lippujuhlan päivää. Puolustusvoimat perui lippujuhlan päivän valtakunnallisen paraatin koronarajoitusten takia, mutta uutta ohjelmaa pääsee seuraamaan myös etänä.

Juhlallisuudet alkavat lipunnostolla Mäntyniemestä ja seppeleenlaskulla Helsingin Hietaniemen hautausmaalta.

Kello 11 esitetään Laivaston soittokunnan ja suomalaisartistien tähdittämä konsertti, joka lähetetään suorana Ylen kanavilla.

Ilmavoimat tekee lisäksi ylilentoja eri puolilla Suomea, ja ohjelmaa järjestetään myös Puolustusvoimien somekanavilla.

George Floydin kuoleman aiheuttaneen poliisin murhasyytteet kovenivat

Minneapolisissa George Floydin surmaamisesta epäillyn poliisin syytteet on korotettu kolmannen asteen murhasta toisen asteen murhaksi, kertoo muun muassa CNN. Toisen asteen murha muistuttaa suunnilleen suomalaista tappoa, jossa surmatyö on tahallinen, mutta ennalta suunnittelematon.

Lisäksi pidätystilanteeseen osallistuneet kolme muuta poliisia saavat syytteet avunannosta.

Murhasyytteet saanut poliisi aiheutti Floydin kuoleman painamalla tätä polvella niskasta lähes yhdeksän minuutin ajan. Ruumiinavauksen mukaan kuolinsyy oli tukehtuminen.

Kaikki neljä poliisia saivat jo aiemmin potkut.

Tapaus on aiheuttanut Yhdysvalloissa laajoja mielenosoituksia.

Ex-puolustusministeri Mattisilta harvinaista kritiikkiä Trumpille

Entinen puolustusministeri Jim Mattis on syyttänyt Trumpia yrityksestä hajottaa Yhdysvallat harvinaisessa kannanotossaan.

Mattis sanoi The Atlantic -lehden julkaisemassa kirjoituksessaan, että Trump on ensimmäinen presidentti hänen elämänsä aikana, joka ei edes esitä yrittävänsä yhdistää yhdysvaltalaisia.

Mattis toimi Trumpin puolustusministerinä aiemmin ja on tähän asti välttänyt kritisoimasta entistä pomoaan, vaikka häneltä on tivattu kommentteja useasti Trumpin toimiin liittyen.

Mattis erosi puolustusministerin tehtävästä joulukuussa 2018 vastalauseena Trumpin päätökselle vetää Yhdysvaltain joukot Syyriasta.

Barack Obama otti kantaa USA:n protesteihin: "Olette todistaneet liian paljon väkivaltaa niiltä, joiden tulisi suojella teitä"

Yhdysvaltojen entinen presidentti Barack Obama on ottanut kantaa George Floydin kuolemasta alkaneisiin mielenosoituksiin. Presidentti osoitti videotervehdyksensä etenkin maan ei-valkoiselle väestölle.

Obaman mukaan vähemmistöt ovat joutuneet todistamaan liian paljon väkivaltaa ja kuolemaa, ja liian usein väkivalta on ollut niiden ihmisten tekemää, joiden tulisi suojella yhdysvaltalaisia.

Obaman mukaan mielenosoittajat ovat saaneet koko maan ymmärtämään, että asioiden täytyy muuttua. Hän kutsui mielenosoituksia "voimakkaiksi ja mullistaviksi".

EKP:lta odotetaan lisää muskeleita koronakriisin hoitoon

Euroopan keskuspankin EKP:n odotetaan ilmoittavan tänään vahvemmista elvytystoimista, vaikka vanhoissakin päätöksissä olisi arsenaalia vielä jäljellä. Keskuspankki saattaa ilmoittaa jopa satojen miljardien lisäyksestä jo käynnissä olevaan osto-ohjelmaan ja päättää sen keston pidentämisestä.

EKP käynnisti maaliskuussa osto-ohjelman, jonka puitteissa se voi ostaa eurovaltioiden velkakirjoja yhteensä 750 miljardin euron verran tämän vuoden aikana. Tähän mennessä ohjelmasta on toteutettu noin kolmannes, mutta katon on arvioitu tulevan vastaan lokakuussa.

Saksa hyväksyi uuden koronatukipaketin - 300 euroa lapsiperheille, arvonlisäveroa lasketaan

Saksassa on hyväksytty 130 miljardin euron arvoinen elvytyspaketti koronan runtelemalle taloudelle, kertoo liittokansleri Angela Merkel.

Pakettiin kuuluu muun muassa perheille maksettava 300 euron lapsilisä perheen jokaista lasta kohden ja arvonlisäveron lasku.

Lisäksi ne, jotka ostavat sähköauton, tulevat saamaan hallitukselta korotetun hyvityksen asiasta.

Uusi tukipaketti on lisäys aiempaan pelastuspakettiin, joka hyväksyttiin maaliskuussa. (Lähde: AFP)

Meksikossa ja Brasiliassa ennätysmäärä uusia koronakuolemia

Meksikossa on raportoitu yli 1 000 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta vuorokauden aikana.

Kyseessä on suurin määrä kuolemia Meksikossa koronapandemian aikana.

Maassa on kirjattu yhteensä lähes 12 000 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, mikä on 91 tapausta kohti miljoonaa asukasta. Tartuntoja 126 miljoonan asukkaan maassa on todettu yli 101 000.

Koronavirustartunnat ovat voimakkaassa kasvussa Latinalaisessa Amerikassa. Yksi pahiten koronan runtelemista maista on ollut Brasilia, jossa on todettu toiseksi eniten tartuntapauksia maailmassa, yli 580 000. Myös Brasiliassa on kirjattu ennätysmäärä uusia koronakuolemia vuorokauden aikana, 1 349. (Lähde: AFP)

Oxfordin yliopiston koronarokotetta aletaan testata Brasiliassa, jossa epidemia kiihtyy

Oxfordin yliopiston kehittämää koronavirusrokotetta aletaan testata Brasiliassa kesäkuun puolivälistä alkaen. Rokotetta on toistaiseksi testattu vain Britanniassa.

Rokotetta testataan Brasiliassa 2 000 vapaaehtoiseen, kertoo testausta koordinoiva Sao Paulon yliopisto.

Brasilia on valittu testauspaikaksi, koska siellä epidemia on kiihtymisvaiheessa. Euroopassa epidemian hiipumisen on pelätty vaikeuttavan rokotteen testaamista ihmisillä, koska eroja rokote- ja lumeryhmän välillä on silloin vaikea havaita.

Oxfordissa kehitettävä rokote on saanut lupaavia tuloksia eläinkokeissa.

Brasiliassa on toiseksi eniten vahvistettuja koronatartuntoja maailmassa Yhdysvaltojen jälkeen. (Lähde: AFP)

Taivaallisen rauhan aukion verilöylystä tänään 31 vuotta - muistelu yhä tabu Kiinassa

Kiinassa vietetään tänään Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn muistopäivää.

Opiskelijoiden ja työläisten kevään jatkuneet poliittiset mielenosoitukset kärjistyivät 4. kesäkuuta 1989 pääkaupungissa Pekingissä. Taivaallisen rauhan aukiolla armeija avasi tulen kohti mielenosoittajia, ja heistä sadat tai peräti tuhannet kuolivat.

Tapahtumat ovat Kiinassa edelleen vaiettu tabu. Aukiolle pääsyä kuin myös maan verkkoliikennettä valvotaan vuosipäivänä tiukasti. 

Tänä vuonna muistopäivän viettäminen on kielletty myös Kiinan erityishallintoalueella Hongkongissa koronatilanteen nojalla. Hongkong on perinteisesti ollut ainoa Kiinaan kuuluva alue, jossa tapahtumia on voitu muistella avoimesti.

Säilymisestä kamppaileva Moisanderin Bremen kärsi kotitappion

Putoamista vastaan taisteleva Niklas Moisanderin Werder Bremen kärsi karvaan tappion jalkapallon Saksan Bundesliigassa. Eintracht Frankfurt haki Bremenin kotikentältä voiton lukemin 3–0.

Ottelu oli tauolla maaliton, mutta Frankfurt iski toisella puoliajalla kolmesti. Andre Silva teki vieraiden avausmaalin, minkä jälkeen Stefan Ilsanker iski kahdesti.

Moisander pelasi koko ottelun Bremenin alakerrassa.

Bremen on juuttunut Bundesliigassa putoajan paikalle, mutta se oli parantanut mahdollisuuksiaan säilymiseen keräämällä kolmesta edellisestä ottelussa seitsemän pistettä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Keski-Suomessa raportoitiin sunnuntaina yksi uusi koronavirustartunta

Jyväskyläläisperheen kaksi lasta altistui koronalle Mannisenmäen päiväkodissa – äiti toivoo, että syyllistämisen sijaan muistettaisi riskit: "Eilen käytiin testissä ja nyt odotellaan"

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Sotilaspoliisi jatkaa Palokan senioritalon jälkivartiointia – uudelleen syttymisen mahdollisuutta ei ole vielä täysin poissuljettu

SPR järjesti ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita Palokan tulipalosta evakuoiduille heti lauantaina – näin sinä voit auttaa

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Sunnuntain jumalanpalvelus lähettiin suorana Tikkakosken kirkosta – katso tallenne

Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille

Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja säiliörekan törmäyksessä Lumijoella

Yön uutiskooste: Jyväskylän Palokan senioritalopalon tutkinta alkaa, presidentti Niinistö aikoo jatkossakin ottaa kantaa myös toimivaltansa ulkopuolisiin asioihin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.