Yhä useampi haluaa tarkistuttaa ylioppilasarvosanansa

Ylioppilastutkintolautakunta on saanut tänä keväänä 778 pyyntöä tarkistaa ylioppilaskokeen arvostelu uudelleen. Määrä on kasvanut muutamassa vuodessa rajusti, sillä esimerkiksi keväällä 2015 tarkistusarvostelupyyntöjä jätettiin 470 kappaletta.

– Viime vuosina määrät ovat tasaisesti nousseet, suunnittelija Virpi Britschgi ylioppilastutkintolautakunnasta kertoo.

Tämä vuosi on uusi ennätys, sillä viime keväänä tarkistuspyyntöjä tehtiin 736. Myös syksyn kokeesta tehdään tarkistuspyyntöjä, mutta vähemmän. Viime syksyn kirjoituksien tuloksiin muutosta haki 412 kokelasta ja vuonna 2015 muutosta haki 359 arvosteluunsa tyytymätöntä.

Kokelaalla, joka on tyytymätön ylioppilaskokeen arvosteluun, on mahdollisuus hakea lautakunnalta tarkistusarvostelua. Hakemus on jätettävä 14 päivän kuluttua siitä, kun oppilas on saanut arvostelun tietoonsa.

– Tämän vuoden määrä voi vielä nousta lähipäivien aikana, kun viimeisetkin kouluista postitetut hakemukset saadaan kirjattua.

Ylioppilaskokeiden tulokset julkistettiin tänä vuonna 18.5. mutta oppilaalla on voinut sen jälkeen kulua muutamia päiviä ennen kuin hän on saanut kokeen tietoonsa. Koulut postittavat usein kaikki pyynnöt samalla kertaa.

Etusijalle, jos valmistuminen kiinni arvosanasta

Virpi Britschgin mukaan tarkistusarvostelupyynnöt pyritään käsittelemään mahdollisimman nopeasti. Etusijalle menevät ne, joiden valmistuminen on arvostelusta kiinni.

– Menestys jatko-opintojen valinnoissa voi myös olla kiinni ylioppilastodistuksen pistemääristä ja arvosanoista.

Vain joka viides pyyntö johtaa piste- tai arvosanamuutokseen.

– Tarkistusarvostelussa arvosana tai pisteet voivat ainoastaan nousta, eli tarkistusarvostelu ei johda alkuperäistä sensorin antamaa arvosanaa huonompaan.

Mistään tietystä aineesta ei tehdä erityisen paljon tarkistusarvostelupyyntöjä vaan aineiden välillä on Britschgin mukaan vaihtelua tutkintokerroittain.

Tarkistusarvostelupyyntö maksaa 50 euroa jokaisesta aineesta. Ylioppilaskokeen vaikeus tai jostain tietystä tehtävästä herännyt keskustelu ei Britschgin mukaan näy pyynnöissä.

– Rahat saa takaisin siinä tapauksessa, jos tarkistusarvostelu johtaa muutokseen.

Opiskelijan ei tarvitse perustella pyyntöään mitenkään. Britschgin mukaan yhtä usein pyydetään tarkistusta silloin, kun koe on hylätty kuin myös silloin, kun arvosana on pisteen parin päässä seuraavasta.

– Varsinkin eximia haluttaisiin usein tällaisessa tilanteessa korottaa laudaturiksi.

Koetta ei lähdetä arvioimaan uudelleen vaan pyynnön tarkoituksena on tarkistaa, onko arvostelussa tapahtunut virhettä eli poikkeaako arvostelu jotenkin määritellyistä linjoista.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .