Yhä useampi joutunut väkivallan uhriksi

Suomalaisten turvallisuuden tunne on heikentynyt kolmen viime vuoden aikana. Kansalaiset ovat aiempaa huolestuneempia työttömyydestä, rikollisuudesta ja syrjäytymisestä. Tiedot perustuvat valtakunnalliseen turvallisuustutkimukseen, joka valmistuu reilun viikon kuluttua.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan väkivaltarikoksen uhreiksi joutuneiden määrä on kasvanut kolmessa vuodessa 16 prosentilla. Tämä merkitsee yli neljääkymmentä uhria enemmän joka päivä.

Paatero kommentoi poliisien valatilaisuudessa perjantaina Tampereella, että väkivaltarikosten määrä näyttää tänä vuonna onneksi laskevan.