Yhä useampi pyrkii maahan väärennetyllä passilla – nyt suosiossa Tanskan passit

Rajavartiolaitoksen mukaan passiväärennökset tai toisen henkilön passilla matkustaminen on kasvava trendi.

Yhä useampi pyrkii Suomeen väärennetyllä passilla tai muilla väärennetyillä matkustusasiakirjoilla. Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä väärennetyillä passeilla matkustavia on tavoitettu 76, kun koko viime vuonna määrä oli 89. Vuonna 2016 väärällä passilla tai passiväärennöksellä yritti matkustaa 72 henkilöä.

– Se on tasaisesti kasvava trendi. Joka vuosi tapauksia on vähän enemmän kuin edellisenä, tarkastaja Mikko Väisänen rajavartiolaitoksesta kertoo.

Suurin osa passiväärennöksistä tai toisen henkilön passilla matkustavista jää kiinni Helsinki-Vantaan lentokentällä. Kaakkois-Suomen raja-asemilla Vaalimaalla, Nuijamaalla ja Vainikkalassa leimaväärennökset ja ajoneuvoasiakirjoihin kohdistuvat väärennökset ovat sen sijaan yleisempiä.

Väisäsen mukaan kyseessä on useimmiten Euroopan ulkopuolelta lennolla saapuva ns. kolmannen maan kansalainen.

Väärennetty passi on yleisimmin maasta, josta Suomeen pääsee viisumivapaasti. Viime aikoina esillä on ollut Tanskan passeja.

– Se on yksi yleisimpiä, Väisänen kertoo.

Usein passi saattaa olla oikea, mutta se ei vain kuulu kyseiselle henkilölle. Silloin väärinkäytöstä on vaikea havaita.

– Perinteisellä tutkimuksella ei huomaa, jos käytetään toisen henkilön aitoa asiakirjaa omana. Tunnistaminen varsinkin lasten osalta on todella hankalaa, sillä kasvonpiirteet voivat muuttua viidessä vuodessa todella paljon.

Rajavartiolaitos seuraa sekä tapausten että asiakirjaväärennösten määriä. Passien lisäksi esiintyy väärennettyjä oleskelulupia sekä leimaväärennöksiä.

– Yhdessä asiakirjassa voi olla monta väärennöstä. Esimerkiksi passissa voi olla vääriä leimoja maahantulosta tai maastalähdöstä.

Tämän vuoden aikana on havaittu 165 tapausta, joissa on ollut yhteensä 289 asiakirjaväärennöstä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .