Meteorologi: Ovatko tällaiset kesät tulevaisuudessa jo arkea?

Tulevaisuudessa suihkuvirtaukset voivat olla entistäkin itsepäisempiä. Viileät ja kuumat kesät vuorottelevat, mutta vaihtelu vähenee, meteorologi Markus Mäntykannas arvelee Forecan blogissa.

Suomen lähiviikkojen lämpötilaan vaikuttaa muita enemmän yksi merkittävä asia: suihkuvirtaus, joka jakaa kylmän ja lämpimän ilmamassan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Euroopan suursäätilaan ei ole pitkään aikaan tulossa mainittavaa muutosta, ja kun Suomi kuuluu viileälle ja epävakaiselle puolelle, matalapaineita ja sateita on Suomessa tiedossa ainakin heinäkuun puoliväliin saakka, meteorologi Markus Mäntykannas kertoo Forecan blogissaan.

Suomi on kuulunut noin kahden kuukauden ajan suihkuvirtauksen pohjoispuolelle niin sanottuun viileään polaari-ilmamassaan, Mäntykannas kirjoittaa. Suihkuvirtaus on eristänyt Etelä-Euroopan helteet pohjoisesta.

– Onkin tuntunut, että ero Pohjois- ja Etelä-Euroopan lämpötiloissa on kesäajaksi ollut välillä epätyypillisen suuri. Helle on muhinut etelässä jo pitkään ja siellä se näyttäisi myös pysyvän, Mäntykannas kertoo.

Suomessa ero tarkoittaa sitä, että lämpimiä päiviä saadaan vain yksittäisinä hetkinä silloin tällöin.

Mäntykannas pohtii blogissaan sitä, ovatko tämän kaltaiset kesät tulevaisuudessa arkea.

– Siinä missä Suomessa on aiemmin totuttu vaihtelevaan säätyyppiin, voidaan vastaisuudessa joutua totuttelemaan kuukausitolkulla jatkuvaan samanlaiseen säätyyppiin, Mäntykannas arvelee.

Tämä johtuu siitä, että tulevaisuudessa suihkuvirtaukset voivat olla entistäkin itsepäisempiä.

Se on ihan tuurista kiinni, kummalle puolelle suihkuvirtausta jämähdämme. Viileät ja kuumat kesät tulevat siis vuorottelemaan, mutta käykö niin, että vaihtelu vähenee? Nyt olemme jämähtäneet viileälle puolelle, mutta on vain ajan kysymys, milloin esimerkiksi vuoden 2010 kaltainen mantereiden hellekesä toistuu, Mäntykannas sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lämpö jatkuu lähipäivinä – tiistaina hätyytellään hellelukemia