Yksi kuoli - Kemin räjähdyksen uhrit nuoria miehiä

Kemin räjähdyksessä kuollut on 27-vuotias kemiläinen mies. Haavoittunut on 24-vuotias mies niin ikään Kemistä.

Puolustusvoimien asiantuntijat ovat saapuneet Rovaniemeltä onnettomuusalueelle. Ammuksista vaarallisimmat eristetään yön aikana. Ammukset kuljetetaan aamulla viiden maissa todennäköisesti Rovaniemelle räjäytettäviksi, kertoo vanhempi konstaapeli Aki Kallatsa Peräpohjolan poliisilaitokselta.

Kemiläisessä omakotitalona utotallissa Karihaaran kaupunginosassa Varpulankadulla räjähti sodanaikainen tykinammus perjantaina iltakuuden aikaan, kun nuoret miehet olivat käsitelleet sitä. Vielä ei ole tietoa, mitä he tarkalleen ottaen olivat tehneet ammukselle. Poliisin mukaan kyseessä oli ilmeisesti onnettomuus.

Tuhot rajoittuivat melko pienelle alueelle. Tulipaloa räjähdys ei aiheuttanut.

Miehet olivat Kallatsan mukaan ilmeisesti keränneet ammukset maastosta.

Lapin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Lauri Manninen arvioi perjantaina alkuillasta, että tapauksen vuoksi evakuoitiin toistasataa ihmistä. Tarkka määrä selviää, kun evakuoidut siirtyvät läheiselle koululle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Palokan palossa evakuoidut asukkaat joutuvat odottamaan – tavaroita ei sittenkään toistaiseksi pääse hakemaan

Maksullinen pysäköinti varmistaa parkkipaikan keskustassa useammalle, kertovat kaupungit

Onnettomuustutkintakeskus selvittää, onko sillä syytä tutkia Palokan tulipaloa – päätös maanantaina: "Nyt selvitetään, kuinka paljon palo on uhannut asukkaita"

Palokan tulipaloalue eristetty, asukkaat eivät toistaiseksi pääse hakemaan tavaroitaan

Näin senioritalon palo- ja pelastustyöt etenivät Jyväskylässä: Vuodepotilaiden evakuointi haasteellista, sammutusvesi vedettiin Palokkajärvestä

Jaso odottaa viranomaistietoja Palokan palosta, talojen jatkosuunnitelmista ei vielä tietoa – seniorikorttelissa asuu kaikkiaan 200 asukasta, joista vanhimmat ovat yli 90-vuotiaita

Palokan senioritalon palo sammutettu: 168 asukasta evakuoitiin – talo paloi suurelta osin asuinkelvottomaksi ja tuli levisi myös naapuritaloon

Yön uutiskooste: Jyväskylän senioritalon palo sammutettu, Ilmatieteen laitokselta rankkasade - ja tuulivaroituksia, kotimaan lomakohteita loppuunmyyty

Juha Honkosen uutisanalyysi: Koronan toinen aalto tulee, olemmeko valmiit?

Larvanto oli mielisairaalassa, joi itsensä kuolleeksi ja käynnistettiin kaapeleilla, mutta juominen jatkui – vasta Jyväskylän AVOT-ryhmä tuki raitistumiseen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.