Yle: Suomelle ehkä oma vastuualue Afganistanista

Suomi harkitsee oman vastuualueen ottamista Afganistanista, kertoo Ylen tv-uutiset.

Ylen mukaan Ruotsi on pyytänyt ottamaan vastuulleen yhden neljästä maakunnasta, joita maat nyt valvovat yhdessä. Oman vastuualueen ottaminen merkitsisi Ylen mukaan sitä, että Afganistanissa palvelevaa suomalaisjoukkoa pitäisi merkittävästi vahvistaa.

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) vihjasi eduskunnan torstai-illan Afganistan-keskustelussa, että Ruotsilta on ehkä tulossa muutosesityksiä maakuntavastuisiin. Presidentti ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta pohtivat asiaa ensi viikolla.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) sanoi Ylelle pitävänsä selkeää omaa vastuualuetta harkinnan arvoisena ajatuksena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Venäläispoliitikon mukaan Euroopan neuvosto aiempaa myönteisempi Krimin kuulumisesta Venäjään – Suomen valtuuskunnan johtaja pitää lausuntoa "kivien heittämisenä ikkunaan"

Peltipoliisit paransivat liikenneturvallisuutta Kehä I:llä – tolppia nousee joka vuosi 80 lisää ympäri Suomen

Poliisioperaatio Hankasalmella ja Konnevedellä herätti huomiota – yksi otettiin kiinni

Keski-Suomessa sinilevähavaintoja aiemmin kuin viime vuosina – ilmoituksia ropisee nyt hyvin erilaisista vesistöistä

Kaksi miestä tuomittiin elinkautiseen Valkeakosken kaksoismurhasta – yrittivät polttaa murha-asunnon todisteita tuhotakseen

Jämsäläislähtöinen tubettaja Lakko pitää taukoa sosiaalisesta mediasta – "Noin viikko sitten asioiden piti olla hyvin"

Aarnio aikoo ilmoittautua itse vankilaan, asianajaja kertoo – "Lopputulema on suuri pettymys"

Jyväskylän Satamankärjen saunahanke ei etene – jatkoa mietitään elokuussa

Aarniosta annettu etsintäkuulutus kaikille poliisilaitoksille – viedään "lähimpään vankilaan tavattaessa"

Syyttäjä: Hovituomion mukaan Aarnio näyttää hyväksikäyttäneen alaisiaan – vapautunee vankilasta vuonna 2022

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.