Ylen turvesarjan näyttelijällä yhteyksiä turvetuotantoon: "Olen joutunut näihin puolesta ja vastaan -keskusteluihin"

Sunnuntaina alkava Ylen TV1:n Kotikatsomo-sarja Pintaa syvemmältä on herättänyt kiivasta keskustelua jo ennen esitystä ja jakanut turvetuotannon puoltajia ja vastustajia jyrkän erimielisiin leireihin.

Sarjaa on käsikirjoittanut Jussi Alanko, joka on itse taistellut turvetuotantoa vastaan Keuruun Martinjärvellä. Alanko osti kesämökin Keuruulta ja on sittemmin kärsinyt ympäristöhaitoista, joista on syytetty Vapon turvetuotantoa. Sarjan toinen käsikirjoittaja ja ohjaaja on Jukka Mäkinen.

Sarjalla on ideologiset yhteytensä Keuruulle, mutta itse kuvauspaikat ovat muualla.

– Sarja kuvattiin pääasiassa Tampereen lähistöllä, ei Keuruulla, kertoo pääosaa esittävä Eriikka Väliahde.

Sarjassa avioerosta toipuva toimittaja "Tellu" muuttaa pieneen mökkiin vanhaan kotikuntaansa. Mökkijärvi on täynnä ruskeaa humusta. Tellu epäilee turveyhtiö Finfuelia veden pilaamisesta, ja saa pian vastaansa niin virkamiehet kuin turveyhtiönkin.

Väliahde muistuttaa, että hyvää draamaa on vaikea luoda henkilöistä, joilla ei ole intohimoja.

– Itselläni ei ollut ongelmia näytellä turvetuotantoon kriittisesti suhtautuvaa Tellua, vaikka sekä isäni että veljeni ovat tehneet työtä turvetuotannossa. Olen joutunut näihin puolesta ja vastaan -keskusteluihin ennenkin, kertoi Väliahde.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .