Yli 30 ihmistä syytteeseen helsinkiläispappi Marjaana Toiviaisen kunnian loukkaamisesta

Yli 30 ihmistä joutuu oikeuteen helsinkiläispappi Marjaana Toiviaisen kohtelusta. Syyttäjä on nostanut Helsingin käräjillä reilut kolmekymmentä syytettä epäillyistä kunnianloukkauksista ja yhdestä laittomasta uhkauksesta, kerrotaan STT:lle Helsingin käräjäoikeudesta.

Syytteiden sisältö ei ole vielä julkinen, mutta jutussa tehdyt syyttämättäjättämispäätökset ovat. Niiden mukaan Toiviainen joutui keväällä 2017 laajan epäasiallisen, osin uhkaavan ja loukkaavan kirjoittelun kohteeksi.

–  Kirjoitukset ovat pääosin liittyneet samaan aikaan käytyyn maahanmuutto- ja turvapaikka-aiheiseen yleiseen keskusteluun sekä Toiviaisen aktiiviseen rooliin sen yhteydessä, eräässä päätöksessä sanotaan.

Toiviainen on tunnettu maahanmuuttajien puolestapuhujana, ja hän on muun muassa vastustanut turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia.

MV-julkaisun keskustelupalstalla julkaistua tekstiä koskevassa syyttämättäjättämispäätöksessä todetaan muun muassa, että Toiviaisen toimenkuvaan on kuulunut turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien kotouttamisen tukeminen.

Syyttäjä Juho-Mikko Hämäläinen on tehnyt jutussa kasan syyttämättäjättämispäätöksiä siltä osin, kun arvostelu on kohdistunut Toiviaisen tehtävään pappina. Kunnianloukkauksena kun ei laissa pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn muun muassa julkisessa virassa tai tehtävässä.

Merkittävä määrä yksittäisiä tekoja

Hämäläinen ei voi kommentoida nostettujen syytteiden sisältöä vielä tarkemmin, mutta suostuu kommentoimaan asiaa yleisellä tasolla.

–  Sen verran voin sanoa, että kyse on näissä sellaisesta arvostelusta, joka ei liity millään tavalla Toiviaisen toimintaan pappina, vaan suoraan hänen henkilöönsä.

Hänen mukaansa juttukokonaisuudessa on merkittävä määrä yksittäisiä tekoja, jotka kohdistuvat yhteen ihmiseen. Kokonaisuus muodostuu useasta ei niin poikkeavasta teosta.

–  Mutta toiminnan laajuus huomioon ottaen koko menettelyllä on aiheutettu yhdelle ihmiselle aikamoisia seurauksia.

Hämäläisen mukaan jutussa ei kuitenkaan näyttäisi olevan kyse ohjatusta kampanjasta.

–  Jostain syystä jonkun henkilön toiminta alkaa herättää huomiota ja vetää puoleensa negatiivista kirjoittelua, joka alkaa ruokkia itse itseään, Hämäläinen sanoo.

Kunnianloukkauksesta voidaan tuomita lain mukaan sakkoja. Juttua puidaan oikeudessa aikaisintaan ensi keväänä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Peräänajokolari Jyväskylän Keljossa aiheutti hetkellistä ruuhkautumista liikenteelle

Ekaluokkalaiset siunataan koulutielle Jyväskylässä – tänä vuonna käytössä ennakkoilmoittautuminen

Mies vangittiin epäiltynä alaikäisiin poikiin kohdistuvista seksuaalirikoksista Helsingissä – tuomittu jo aiemmin vastaavista rikoksista

46-vuotias mies vangittiin epäiltynä alaikäisiin poikiin kohdistuvista seksuaalirikoksista Helsingissä

Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa

Ari Helmisen uutisanalyysi: Metsien mies Petri Honkonen teki palveluksen itselleen ja puolueelleen – lähti puheenjohtajakisaan

Euroopan koronatilanteen perusteella on todennäköisesti luvassa uusia rajoituksia maahantuloon Suomeen – vain kahdeksan Schengen-maata jää alle tartuntatapausten rajan

Päijänteen ja Keiteleen veneilijöille avautui reitti kohti Suomenlahtea – Kimolan kanavan kunnostus saatiin valmiiksi

Syntyykö Keski-Suomeen toukokuussa uusi ravikuninkaallinen? Henna Virkkuselta ilouutinen: "Hienoa saada varsa tuosta upeasta orista"

"Olen kyllästynyt siihen, että keskusta ei mene eteenpäin" – varapuheenjohtaja Petri Honkonen aloitti puoluejohtajakampanjan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.