Yli 70-vuotias hyväksikäyttäjä houkutteli lapsia herkuilla Pirkanmaalla – tuomittiin 5,5 vuoden vankeuteen

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut yli 70-vuotiaan miehen vankeuteen useiden lasten hyväksikäytöstä. Oikeuden mukaan miehellä oli yhteensä seitsemän uhria, jotka olivat rikosten aikaan 6–13-vuotiaita.

Rikokset tapahtuivat Pirkanmaalla viime kesänä yhdentoista päivän aikana. Oikeuden mukaan mies houkutteli lapsia luokseen tarjoamalla heille erilaisia herkkuja. Mies kehotti lapsia muun muassa koskettamaan sukupuolielintään ja ottamaan sen suuhunsa.

Mies kiisti syytteet.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen kolmesta törkeästä ja neljästä perusmuotoisesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä yhteensä 5,5 vuoden vankeuteen. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan uhreille korvauksia yhteensä noin 38  000 euroa.

Käräjäoikeus antoi tuomionsa viime viikon torstaina, mutta toimitti siitä julkisen selosteen medialle vasta perjantaina. Tuomio on lainvoimainen.

STT ei julkaise tuomitun miehen nimeä, koska käräjäoikeuden mukaan uhrien henkilöllisyys voi olla pääteltävissä siitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Palokan palossa evakuoidut asukkaat joutuvat odottamaan – tavaroita ei sittenkään toistaiseksi pääse hakemaan

Maksullinen pysäköinti varmistaa parkkipaikan keskustassa useammalle, kertovat kaupungit

Onnettomuustutkintakeskus selvittää, onko sillä syytä tutkia Palokan tulipaloa – päätös maanantaina: "Nyt selvitetään, kuinka paljon palo on uhannut asukkaita"

Palokan tulipaloalue eristetty, asukkaat eivät toistaiseksi pääse hakemaan tavaroitaan

Näin senioritalon palo- ja pelastustyöt etenivät Jyväskylässä: Vuodepotilaiden evakuointi haasteellista, sammutusvesi vedettiin Palokkajärvestä

Jaso odottaa viranomaistietoja Palokan palosta, talojen jatkosuunnitelmista ei vielä tietoa – seniorikorttelissa asuu kaikkiaan 200 asukasta, joista vanhimmat ovat yli 90-vuotiaita

Palokan senioritalon palo sammutettu: 168 asukasta evakuoitiin – talo paloi suurelta osin asuinkelvottomaksi ja tuli levisi myös naapuritaloon

Yön uutiskooste: Jyväskylän senioritalon palo sammutettu, Ilmatieteen laitokselta rankkasade - ja tuulivaroituksia, kotimaan lomakohteita loppuunmyyty

Juha Honkosen uutisanalyysi: Koronan toinen aalto tulee, olemmeko valmiit?

Larvanto oli mielisairaalassa, joi itsensä kuolleeksi ja käynnistettiin kaapeleilla, mutta juominen jatkui – vasta Jyväskylän AVOT-ryhmä tuki raitistumiseen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.