Yliopistojen työriidassa sovintoehdotus – työtaistelutoimet uhkaavat keskiviikkona

Yliopistoalaa uhkaa työnseisaus keskiviikkona.

Yliopistoalan työriidassa annettiin maanantaina sovintoehdotus. Riidan osapuolten on vastattava sovittelija Janne Metsämäen ehdotukseen tiistaina kello 14.

Yliopistoja uhkaa keskiviikkona lakko, joka koskisi Aalto-yliopistoa, Hankenia, Tampereen yliopistoa, Tampereen teknillistä yliopistoa, Taideyliopistoa sekä Vaasan yliopistoa. Keskiviikkoaamuna astuisi voimaan myös ylityö- ja vuoronvaihtokielto.

Helsingin yliopisto oli päivän lakossa jo viime viikon keskiviikkona.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on puolestaan uhannut pysäyttää tukilakolla Kouvolan ratapihan toiminnan ja Hamina-Kotkan sataman ratapihojen junaliikenteen.

Riidassa on ollut kysymys pääasiassa yliopistoväen palkoista. Työntekijöitä edustavat JHL:n lisäksi Juko ja Pardia, kun työnantajapuoli on Sivistystyönantajat ry.