Yliopistojen työriitaan sovintoehdotus – osapuolet vastaavat iltapäivällä

Ensimmäinen työnseisaus alkaa huomenna, jos sovintoa ei synny

Yliopistojen työriitaan on tänään mahdollista saada aikaiseksi ratkaisu. Työriitojen sovittelija Janne Metsämäki jätti puolenyön jälkeen työriitaan sovintoehdotuksen, jonka hylkääminen tietäisi lakon toteutumista.

Osapuolet Julkisten alojen neuvottelujärjestö Juko, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Palkansaajajärjestö Pardia ja Sivistystyönantajat vastaavat sovintoehdotukseen kahdelta iltapäivällä.

Jos osapuolet hyväksyvät sovintoehdotuksen, peruuntuvat henkilöstöä edustavien pääsopijajärjestöjen työnseisaukset. Mikäli toinen tai molemmat osapuolet hylkäävät ehdotuksen, toteutuu ainakin keskiviikkona alkava työnseisaus.

Yliopistojen henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt Juko, JHL ja Pardia jättivät toissa viikolla lakkovaroituksen vuorokauden kestävästä pistelakosta Helsingin yliopistossa. Toteutuessaan lakko merkitsisi ensimmäistä kertaa tilannetta, jossa myös professorit olisivat Suomessa lakossa. Vuonna 1986 yliopistoissa oli lakossa hallintoväki.

Työntekijäpuoli on antanut lakkovaroituksen myös 7. maaliskuuta alkavasta lakosta, joka laajentaisi lakkoilun Helsingin ulkopuolelle. Sen kohteena olisivat Aalto-yliopisto, Hanken, Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Taideyliopisto sekä Vaasan yliopisto.

Sovintoehdotuksen sisällöstä ei anneta tietoja julkisuuteen ennen osapuolten vastausta.