Ylivieskan uimahalli evakuoitu kloorivuodon takia

Ylivieskan uimahalli Pohjois-Pohjanmaalla on tyhjennetty kloorivuodon vuoksi. Onnettomuus sattui ennen puolta päivää.

Päivystävän palomestarin mukaan uimahallin laitosmies oli täyttämässä uimahallin pihalla sijaitsevia kloorisäiliöitä, kun ainetta pääsi jostakin syystä valumaan säiliöstä pihalle. Laitosmies sai klooria päällensä, ja hänet kuljetettiin hoidettavaksi paikalliseen terveyskeskukseen.

Uimahallissa olleet asiakkaat ja henkilökunta evakuoitiin turvallisuussyistä pois rakennuksesta. Uimahallissa väkeä oli onnettomuushetkellä vain vähän, sillä yleisölle halli avataan kello kolmetoista.

Palolaitos tutkii parhaillaan, onko klooria päässyt valumaan sadevesikaivoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Palokan palossa evakuoidut asukkaat joutuvat odottamaan – tavaroita ei sittenkään toistaiseksi pääse hakemaan

Maksullinen pysäköinti varmistaa parkkipaikan keskustassa useammalle, kertovat kaupungit

Onnettomuustutkintakeskus selvittää, onko sillä syytä tutkia Palokan tulipaloa – päätös maanantaina: "Nyt selvitetään, kuinka paljon palo on uhannut asukkaita"

Palokan tulipaloalue eristetty, asukkaat eivät toistaiseksi pääse hakemaan tavaroitaan

Näin senioritalon palo- ja pelastustyöt etenivät Jyväskylässä: Vuodepotilaiden evakuointi haasteellista, sammutusvesi vedettiin Palokkajärvestä

Jaso odottaa viranomaistietoja Palokan palosta, talojen jatkosuunnitelmista ei vielä tietoa – seniorikorttelissa asuu kaikkiaan 200 asukasta, joista vanhimmat ovat yli 90-vuotiaita

Palokan senioritalon palo sammutettu: 168 asukasta evakuoitiin – talo paloi suurelta osin asuinkelvottomaksi ja tuli levisi myös naapuritaloon

Yön uutiskooste: Jyväskylän senioritalon palo sammutettu, Ilmatieteen laitokselta rankkasade - ja tuulivaroituksia, kotimaan lomakohteita loppuunmyyty

Juha Honkosen uutisanalyysi: Koronan toinen aalto tulee, olemmeko valmiit?

Larvanto oli mielisairaalassa, joi itsensä kuolleeksi ja käynnistettiin kaapeleilla, mutta juominen jatkui – vasta Jyväskylän AVOT-ryhmä tuki raitistumiseen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.