Ympäristökasvatuksen Vihreitä lippuja Jyväskylään – saajina päiväkoti ja koulu

Kaksi jyväskyläläistä oppilaitosta on saanut Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran Vihreän lipun. Tunnustukset myönnettiin Vaajakummun yhtenäiskoululle sekä Tenavat Myötätuulessa -päiväkodille.

Lippu annettiin osoitukseksi suunnitelmallisesta ja korkeatasoisesta ympäristökasvatustyöstä. Vihreä lippu on kansainvälisesti tunnettu ympäristökasvatusohjelma ja kasvatusalan ympäristömerkki.

Vaajakummun yhtenäiskoulu on toiminut jo vuosia Vihreään lippuun oikeuttavalla tasolla. Viimeiset kaksi vuotta toiminnan teemana on ollut Terve elämä. Toiminnassa on pyritty edistämään oppilaiden liikkumista koulumatkoilla ja välitunneilla.

Ruokailussa on opeteltu syömään lautasmallin avulla ja ottamaan ruokaa sen verran minkä jaksaa syödä. Biojätettä ei koulussa juurikaan jää, sillä ylijäämäruoka myydään ulkopuolisille ruokailijoille.

Ohjelman avulla Vaajakummun koulussa on onnistuttu liittämään kestävän kehityksen periaatteet jokapäiväiseen toimintaan. Oppilaat ovat innostuneet kestävämmästä elämäntavasta ja ympäristönsuojelusta uusien taitojen ja oivallusten kautta.

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura on myöntänyt tunnustuksen 45 kotimaiselle kasvatusalan toimijalle osoitukseksi korkeatasoisesta ympäristökasvatustyöstä. Mukana on niin peruskouluja, lukioita, päiväkoteja, ammattioppilaitoksia kuin vapaa-ajan toimijoitakin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .