Uutisarkisto Kotimaa 2019 Heinäkuu

Kotimaa

50  000 veronpalautuksen saajalta on tilinumero yhä ilmoittamatta – palautuksen saaminen rahalähetyksenä on maksullista

Kotimaa

Vastahakoinen Ståhlberg valittiin sata vuotta sitten Suomen ensimmäiseksi presidentiksi

Kotimaa

USU-gallup: Lähes puolet lisäisi Ylen rahoitusta merkittävien urheilutapahtumien näyttämiseen Ylen kanavilla

Kotimaa

Missä helle kurittaa rankasti, mistä löytyy viileyden keidas? Mittasimme lämpötilat kuudessa paikassa Jyväskylässä

Kotimaa

Metsänhoidosta johtuva sankka savu aiheutti turhia hätäpuheluita Äänekoskella ja Saarijärvellä – sama savu voi näkyä kauas yhä torstaina

Kotimaa

Yön uutiskooste: Pohjois-Korea laukaisi kaksi lyhyen kantaman ohjusta mereen, Teslan ja Facebookin tulokset sukelsivat

Kotimaa

Rekan perävaunu kaatui Ysitiellä Korpilahdella, onnettomuuden syy epäselvä – katso video

Kotimaa

Suomessa syntyi alkuvuonna huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin kuoli – väkiluku on silti kasvussa

Kotimaa

Suomessa syntyi alkuvuonna huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin kuoli – väkiluku on silti kasvussa

Kotimaa

Helsingin Hietalahden ampumisesta vaaditaan vangittavaksi rakennusfirman toimitusjohtajaa

Kotimaa

Hietalahden ampumisesta epäilty on toimitusjohtaja rakennusalalla – poliisi vaatii vangittavaksi

Kotimaa

Jalkapalloilijan Palokassa hakanneen Cannonball-jengiläisen tuomio säilyi, vaikka miestä ei tunnistettu varmuudella

Kotimaa

Petri Honkonen ei lähde keskustan puheenjohtajakisaan

Kotimaa

Kesämökin rantasauna paloi maan tasalle Hankasalmella

Kotimaa

Aku Louhimies ja Ilkka Remes aloittavat elokuvayhteistyön

Kotimaa

Kahden miehen epäillään tulleen laittomasti Venäjältä Suomeen – hakevat turvapaikkaa Suomesta

Kotimaa

Luumäen kolariautossa olleita epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Kotimaa

Jämsäläinen kansanedustaja Jouni Kotiaho teki tutkintapyynnön Husu Husseinin Twitter-kirjoittelusta – "En ole rasisti enkä ole ikinä ollut"

Kotimaa

Poliisi ei tutki Heidi Hautalasta tehtyä rikosilmoitusta – tutkintapyynnön teki meppikollega Sarvamaan puoliso

Kotimaa

Terapiatakuun toteuttaminen vaatisi satoja terapeutteja – hallituksella on kuitenkin jo valmiiksi suuria suunnitelmia perusterveydenhuollon parantamiseksi

Kotimaa

Sakaali on saapunut Suomeen, ensimmäinen havainto tehtiin Rautavaaralla – katso kuvat

Kotimaa

Kahden nuoren sekava käytös työllisti poliisia Jyväskylässä

Kotimaa

Nya Åland: Bill Clinton saapui Suomeen ahvenanmaalaisen liikemiehen syntymäpäiville

Kotimaa

Israelin Helsingin-suurlähetystön rakennuksen ikkunaovet rikottiin viime viikonloppuna

Kotimaa

Helsingin Hietalahden ampumisesta epäilty on toimitusjohtaja rakennusalalla – on tuoreen syytteen mukaan joutunut pahoinpidellyksi

Kotimaa

Jyväskylän sataman uudessa nähtävyydessä on suurkaupunkien tunnelmaa

Kotimaa

Jokelan vankilan apulaisjohtaja irtisanotaan – taustalla vangin asioiden junailu Jari Aarnion kanssa

Kotimaa

Sinilevien määrä on runsastunut viime viikosta – lämpenevä Itämeri ruokkii kukintaa

Kotimaa

Saimaannorppien kuuttikuolemat eivät ole vielä täysin poikkeuksellisissa määrissä

Kotimaa

Karjalainen: Sakaali saapui Suomeen, ensimmäinen havainto Rautavaaralla

Kotimaa

Kahden miehen epäillään tulleen laittomasti Venäjältä Suomeen – hakevat turvapaikkaa Suomesta

Kotimaa

Tervan liikuntapuiston oleskelukatos oli palaa toistamiseen tällä viikolla Keuruulla – nyt paperista tehty nuotio ehti tuhota katoksen lattian

Kotimaa

Leivonmäen paloittelusurma tehtiin täydessä ymmärryksessä – oliko kyse murhasta vai taposta?

Kotimaa

Sydän voi oikeasti murtua surusta ja silloin on jo kiire sairaalaan – kardiologi kertoo, mistä tunnistaa vakavat rintakivut ja miten niihin pitää reagoida

Kotimaa

Rikosoikeuden professori pitää perussuomalaisten tekemiä tutkintapyyntöjä selvittämisen arvoisena: "Ihan jo viranomaistoiminnan puolueettomuuden kannalta"

Kotimaa

Ajoneuvoyhdistelmän perävaunu ja 40 000 kiloa keräyspaperia kaatui ojaan Jämsässä – Jyväskylästä päin tuleva ramppi on pois käytöstä illan ajan

Kotimaa

Keskustan valiokuntaryhmä vaatii kultasakaalin poistamista luonnosta – kivijärveläisedustaja Anne Kalmari: "Se ei ole riistalaji"

Kotimaa

15 ihmistä osallisena kolmen ajoneuvon kolarissa Heinolassa, kahden vammat vakavia

Kotimaa

15 ihmistä osallisena kolmen ajoneuvon kolarissa Heinolassa, kahden vammat vakavia – liikenne Jyväskylään vievällä Nelostiellä palautumassa normaaliksi

Kotimaa

15-vuotiaat Aino-Sofia, Sini ja Sanni raijasivat akkuja ja muuta roinaa Häränvirran rannan pohjasta Äänekoskella – saivat kutsun kaupungintalolle

Kotimaa

Pitääkö sähkölaitteet ottaa ukonilmalla kaupungissakin seinästä? "Silloin viimeistään kannattaa irrottaa..."

Kotimaa

Keski-Suomeen toisen asteen hellevaroitus – lämpötilat voivat heikentää perusterveenkin toimintakykyä

Kotimaa

Helsingin Hietalahden ampumisesta epäilty vangittiin – ase oli luvaton, poliisin mukaan viitteitä suunnitelmallisuudesta

Kotimaa

Uutissuomalaisen selvitys: Vain yksi puolue maksaa puheenjohtajalle palkkaa – puoluesihteereiden tulohaitari tuhansia euroja kuukaudessa

Kotimaa

Nuoretko muka laiskoja ja saamattomia? Pihtiputaalaisella Henriikka Skantzilla, 17, on kuusi kesätyötä – "Kun ei nirsoile, töitä kyllä löytää"

Kotimaa

Jyväskylän MM-ralli ajetaan lämpimässä säässä – katso kuvat järjestelyjen etenemisestä

Kotimaa

Viikonloppu alkaa helteisenä, mutta lauantai-iltana viilenee hieman

Kotimaa

Yön uutiskooste: USA:n liittovaltio jatkaa teloituksia yli 15 vuoden tauon jälkeen, Hietalahden ampumisesta epäiltyä vaaditaan vangittavaksi käräjäoikeudessa

Kotimaa

Rattijuoppoja jäi poliisin haaviin Jyväskylässä ja Äänekoskella – kahdella matkustaja kyydissä

Kotimaa

Teinitytön takapuoleen tarttuminen on tuomittavaa, mutta suuteluyritys ei – poliisi ja oikeuslaitos ovat helisemässä ahdistelusyytösten kanssa

Kotimaa

Jämsässä valvotaan tarkasti, toteutuvatko sukupuolikiintiöt lautakunnissa – menettely varajäsenien kanssa tuottaa ongelmia: "Tähän etsitään ratkaisua yhdessä"

Kotimaa

IL: Pia-leski tyrmää Matti Nykänen -musiikkinäytelmän, vihjaa rahastuksesta – puuhamies Jussi Niemellä omat epäilyksensä ulostulon taustoista

Kotimaa

Työllisyyden edistämisen ministerityöryhmä aloitti urakkansa, toimia hierotaan seitsemässä kolmikantaisessa ryhmässä

Kotimaa

Fitness-vaikuttaja Belorfiin ja suomalaisliikemieheen kytkeytyvässä rikostutkinnassa "hirveä määrä erilaisia dopingaineita"

Viitasaaren Seutu

Ecolan tuo myyntiin uuden puu-pohjaisen luomulannoitteen – nestemäiselle tuotteelle tulee myyntipiste Viitasaarelle

Kotimaa

Törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten määrä kasvussa: Huumeissa ajaminen lisääntynyt

Kotimaa

Laajaan huume- ja dopingtutkintaan kytkeytyvä fitness-vaikuttaja Sofia Belorf vapautettiin tutkintavankeudesta

Kotimaa

Porin jäähalli tarjoaa helpotusta helteeseen – halli avoinna viikonlopun

Kotimaa

Tornionjoen lohien sairastumista tutkitaan viranomaisvoimin

Kotimaa

Heinolan torstai-iltaisen kolarin aiheuttaja oli liikkeellä ajo-oikeudetta, eikä kerta ollut edes ensimmäinen

Kotimaa

Attendon hoivakodille uhkasakko – asukkaille annettu vääriä lääkkeitä, huumaavia aineita kadonnut ja asukkaita yli luvan

Kotimaa

Seiska: Pia-leski pyörtää puheensa Matti Nykänen -näytelmästä – "Antaa mennä vaan"

Kotimaa

Keskustan valiokuntaryhmä haluaa hävittää kultasakaalin – ministeriö ja luonnonsuojeluliitto muistuttavat, että kyseessä on rauhoitettu tulokaslaji

Kotimaa

Sankarikaksikko pelasti hukkuvan miehen Köhniön uimarannalla

Kotimaa

E-hepatiitti yleistyy Suomessa – parempi diagnostiikka vaikuttaa taudin toteamiseen

Kotimaa

Talousrötös viipyy poliisin riesana satoja päiviä – internet, virtuaalivaluutat ja globaalit rikosvyyhdet viivyttävät tutkintoja kohtuuttomasti

Kotimaa

Keski-Suomen entinen maaherra Kauko Sipponen on kuollut

Kotimaa

Vaajakoskentiellä kahden henkilöauton nokkakolari: neljä sairaalaan ja romua tiellä – pelastuslaitos kehottaa käyttämään muita reittejä

Kotimaa

Asiantuntijat: Sakaalin tappava voi syyllistyä rikokseen – keskustan Kalmari on vaatinut, että kultasakaalit "tulee poistaa", jos niitä tavataan

Kotimaa

Turvallisuustyöryhmän puheenjohtaja: Hallitusneuvotteluissa sovittiin selvästi pantavalvonnasta, kännykkäseuranta ei ole riittävän tehokas keino kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden valvontaan

Kotimaa

Sivulliset auttoivat lapsen ulos palavasta autosta Raaseporissa

Kotimaa

Haukkasalon saareen kohosi urheilukenttä – Ministeri saapuu vihkimään

Kotimaa

Muuramessa paloi 400 neliötä aluskasvillisuutta – syttymissyystä ei tietoa

Kotimaa

Henkilöauto paloi käyttökelvottomaksi Lutakossa Kuokkalan sillan kupeessa – neuvokas naapuri alkusammutti palon

Kotimaa

Äänekosken Keitelejazzeilla löydetään uusia musiikkituttavuuksia – katso kuvasarja jazziperjantain tunnelmista

Kotimaa

Saunapäivä kutsuu löylyihin ympäri maata – Tampereella kylpytakissa pääsee matkustamaan ilmaiseksi busseissa

Kotimaa

Mies hukkui uintireissulla Salossa

Kotimaa

Helteet jatkuvat osassa maata, mutta ilta tuo kaakosta kylmää

Kotimaa

Keskustan puheenjohtajaehdokas Kulmuni korostaa aluepolitiikan merkitystä ja haluaa luoda toivoa: "Meidän täytyy uskoa itseemme."

Kotimaa

Hallitus hillitsemässä sähkön siirtohintojen nousua: Sähkömarkkinalain muutokset eduskuntaan syksyllä, aggregaattien käyttöä selvitetään

Kotimaa

Uutissuomalainen: Hallitus suitsii sähkön siirtohintoja jo syksyllä eduskuntaan tuotavilla esityksillä

Kotimaa

Lännen Media: Palkkatukea saavien määrä tippunut 2010-luvulla

Kotimaa

Varatuomari ei välttynyt unikeon viskaukselta mereen

Kotimaa

Kuuden hengen ripeä toiminta esti miestä hukkumasta Köhniön uimarannalla – "Sisäinen helpotus ja lämpö valtasivat samantien"

Kotimaa

Näkökulma: Puolueet kertovat niin vähän kuin laki sallii

Kotimaa

Yön uutiskooste: Trumpin uhittelua, kehuja ja diilejä – katso mitä tapahtui, kun nukuit

Kotimaa

Eurojackpotista isot potit eri puolille Suomea – katso oikeat numerot

Kotimaa

Astma puhkeaa miehillä yleensä jo lapsuudessa, naisilla vasta keski-iässä

Kotimaa

Jyväskyläläisen Heidin, 37, kanssa koko elämänsä viettänyt lapsi vietiin pois – Lapsikaappauksesta syytetty äiti kertoo tarinansa

Kotimaa

Uuraisten tulipalo tuhosi neljä rakennusta, savusta havaintoja myös Jyväskylässä – katso kuvat palopaikalta

Kotimaa

Kajakki nurin Tuomiojärvellä – melojat omin voimin rantaan

Kotimaa

Poliisi ampui miehen Helsingin Käpylässä – hälytys tuli tappelun äänistä

Kotimaa

Nainen painui tajuttomana pinnan alle rantaveteen Joutsassa – sivullisten rivakka toiminta pelasti

Kotimaa

Jyväskylän Keltinmäessä törkeä pahoinpitely perjantai-iltana – uhrille vakavia vammoja, poliisi kaipaa vihjeitä

Kotimaa

Anne Kalmari ei peräänny: "Kultasakaalin metsästäminen ei ole luonnonsuojelurikos"

Kotimaa

Iäkäs pariskunta lämmitti saunaa ja takkaa Köhniön helteessä: piippu ei vetänyt ja sisälle tullut savu syttyi palamaan – "Kyllä siinä tuvassa tarkenee tänä iltana nukkua"

Kotimaa

Keskustan piirijohtajilta tukea sekä Kaikkoselle että Kulmunille – myös uusia ehdokkaita toivotaan puheenjohtajakisaan

Kotimaa

Jyväskyläläinen Tero, 23, auttoi Köhniöllä pelastetun miehen rantaan – "Tilanne olisi ollut eri, jos ei olisi tiedetty, mistä etsiä"

Kotimaa

Hellehatun tilalle villapaita – sää kylmenee pian rajusti, koko Suomeen koillisvirtaus

Kotimaa

Iäkäs mies hukkui uimareissulla Tikkakoskella – naapureiden ja pelastuslaitoksen elvytysyritykset eivät tuottaneet tulosta

Arkisto