AMORPHIS - Skyforger

AMORPHIS
Skyforger
Nuclear Blast
Oi joi, kylmiä väreitä.

Skyforgerin ensimmäiset viisi kappaletta ampuvat taivaalle, korkealle pilvien päälle, aurinkoon, tuuleen ja taivaan sineen. Alla vehreän utuinen maa ja tarujen Kalevala, josta tämä bändi on ammentanut laulujensa runot jo yhdeksän levyn ajan.

Ei ollut Nikulan Jone kuutamolla, kun väitti Uuden rockin illassaan uutta Amorphista vuoden kovimmaksi levyksi. Pakkohan tuota on kompata, vaikka mieleen tulisi muitakin tittelistä kisaavia julkaisuja.

Skyforger on myös laulaja Tomi Joutsenen aikaisen Amorphiksen huikein taidonnäyte. Eclipse (2006) ja Silent Waters (2007) ovat hyviä levyjä, mutta kumpikaan ei valmistanut Skyforgerin melodisen metallin rapsodiaan.

Albumi käynnistyy rivakasti pianon tahdittamalla kappaleella Sampo. Joutsenen laulumelodiat vyöryvät uljaina, säkeistön rosoinen tyylittely vaihtuu kertosäkeen herkempään lauluun. Eteerinen väliosa pohjustaa polkua kappaleen loppua kohti nousevalle mustalle seinämälle. Huuto ärjyy brutaalina, mutta soitto jatkuu melodisena, vaikkakin raskaana, kunnes kertosäkeen majesteettinen ilmavuus tuo valon takaisin.

Sampoa seuraavat kappaleet koostuvat samasta kontrastien, polveilevan soitannan, iskevän rockin, jylhän tyylikkyyden ja runollisen herkkyyden elävästä kokonaisuudesta.

Silver Bridessa soolokitaristi Esa Holopainen loihtii ilmoille koukuttavimpia riffejä kuunaan. Holopaisen soitossa on aina ollut hillittyä tyylikkyyttä ja vaatimatonta neroutta, joka vertautuu esimerkiksi Sentencedin edesmenneeseen kitaristilahjakkuuteen, Miika Tenkulaan.

From the Heaven of My Heartin ja Sky Is Minen kertosäkeet ovat kerrassaan äimistyttäviä. Laulumelodioiden kauneuden kuvailussa loppuvat sanat kesken. Etenkin Sky Is Mine lataa järisyttävän upean kertosäkeen, joka tuntuu laskeutuvan kirjaimellisesti jostain taivaalta. Ja kaiken aikaa kappaleet onnistuvat säilyttämään rivakan temponsa ja rockaavan perusluonteensa.

Viitosraita ja radiossakin soinut Majestic Beast on levyn outo lintu (kertoen sattumoisin taotusta kotkasta ja järven petomaisesta hauesta). Biisi on raskas ja hypnoottinen. Soitto tuo mieleen Opethin ja jostain syystä etenkin kappaleen Grand Conjuration, vaikka näiden kahden välillä ei rakenteellisesti paljoa yhteistä olekaan. Joutsen jyrisee ja kitarat mouruavat keinuen, kunnes melodinen kertosäe palauttaa soiton päiväjärjestykseen.

Jos Skyforger päättyisi Majestic Beastiin, olisi julkaisu täydellinen. Levyn loppupään kappaleet, vaikka hyviä ovatkin, eivät yllä aivan samalle nerokkuuden tasolle kuin alun vitonen.

Nimiraita Skyforger sentään yllättää vielä ennen loppua, mutta soitto on kärsinyt inflaatiota. Yhtä kaikki, on levy Amorphiksen ehdotonta parhaimmistoa ja vuoden, ellei jopa vuosikymmenen, merkittävimpiä julkaisuja. On vaikea kuvitella, miten tätä enää ylitetään.