ANTTI TUISKU - Kaunis kaaos

ANTTI TUISKU

Kaunis kaaos

Warner
Antti Tuiskun seitsemäs levy muistuttaa edellistä Hengitän-albumia. Dance-balladeja, kirkasotsaisia sanoituksia ja maailmaa syleilevää sympaattisuutta.

Tuisku on ollut näiden tyylien pelkäämätön sankari, mutta nyt kehitys on pysähtynyt. Takapakkiakin on jouduttu ottamaan. Biisit ovat raakilemaisia tunnelmapaloja, jotka eivät kanna loppuu saakka.

Kauniin kaaoksen antikliimaksi on hip hop -artisti Asteen kera räkäisty nimibiisi. Tuiskusta ei ole räppääjäksi, vaikka hänen laulussaan on luonnostaankin puheenomaista himmailua.

Antti Tuisku kyseenalaistaa materialistisen onnellisuuden tavoittelun levyllään moneen kertaan. Tarttuvassa Atlantti-kappaleessa Tuisku laulaa kiireen aiheuttamasta stressistä. Muissa kappaleissa musiikki on kuitenkin häiritsevän levotonta. Levyn nimi ei riitä perustelemaan ristiriitaa mielenkiintoisesti.

Uusimmat

Kulttuuri

Ooppera-arvio: Jyväskylän Suomalaisen Musiikkikampuksen The Old Maid and the Thief on toimivaa näyttämöhuumoria

Kolumni: Halssilan kirjasto on temppeli, joka hohtaa sivistyksen valoa talvipimeään – Käy vaikka katsomassa: sille eivät Oodi tai Jyväskylän pääkirjasto pärjää

Jyväskyläläinen Siperian Nuorisoteatteri vei Keski-Suomen Teatteriaalto-kiertopalkinnon

Konserttiarvio: Maija Vilkkumaan valovoimainen olemus hurmasi Tanssisali Lutakossa - yleisö lauloi mukana jopa lujempaa kuin artisti

Teatteriarvio: Ad Astran skottidraama koskettaa, mutta pysähtelee monologeihin

Raivoavaa Hitleriä esittänyt näyttelijä Bruno Ganz on kuollut

Tännekö suomalaiset jonottavat seuraavaksi? Amos Rexin uutta näyttelyä ja edellistä vetonaulaa yhdistää vain yksi asia

Jyväskyläläinen Laura, 26, pelkäsi henkensä edestä, kun kaksi konetta väisti toisiaan – lentoemännän työ sai jäädä, mutta 18 vuotta myöhemmin syntyi kirja

Levyarvio: Ville Valo & Agents kantaa Rauli Badding Somerjokea reppuselässä ja kompastelee matkalla

Levyarvio: Beirut haki inspiraatiota Italiasta ja sai aikaan hienoja, mutta myös irrallisia hetkiä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.