Aili Ikonen & Tribute to Ella – Aili Ikonen & Tribute to Ella

Ella ja scat, siinä Aili Ikosen uuden levyn tärkeimmät määrittäjät. Ella on amerikkalainen Ella Fitzgerald (1917–1996), scat on sanatonta laulua, joka taipuu hyvin täysveriseen jazz-improvisointiin.

Scattaaminen kuului jo jazzin syntyvaiheissa esimerkiksi New Orleansin rikkaaseen kasvustoon. Louis Armstrong popularisoi tekniikan, teki sen tunnetuksi kaikkialla maailmassa.

Scatin avulla laulajat pääsevät jazzissa samalle viivalle instrumentalistien kanssa, kykenevät lennossa improvisoimaan nonsense-tavuilla melodioita ja rytmejä, irtoamaan laululyriikoiden pakkopaidasta.

Jazzhistorian tunnetuin ja mahdollisesti myös lahjakkain scat-improvisoija oli Ella Fitzgerald, First Lady of Song. Ellan improvisaatiot olivat huikeita, hän ei jäänyt instrumentalistien varjoon jamitilanteissakaan.

Uskoisin että Aili Ikosta vetää Ellan puoleen juuri viehtymys scat-lauluun. Ella esikuvana Ikosen on helppo lähteä toteuttamaan täysimääräisesti omaa muusikkouttaan. Ei tarvitse pidätellä, sanallisen laulamisen lomassa voi ”sooloissa” päästää luovuutensa täyteen lentoon.

Oli motiivi mikä tahansa, nyt on joka tapauksessa syntynyt ensimmäinen Suomessa tehty Ella Fitzgeraldin tuotannolle omistettu levytys.

Monet harrastuksekseen jazzia laulavat pitävät juuri tämäntyyppisestä ohjelmistosta, swing-lähtöisestä Suuren Amerikkalaisen Laulukirjan tulkitsemisesta, mutta nyt Ikonen nostaa tämän genren laulamisen Suomessa ennenkuulumattoman professionaalille tasolle.

Ikosen suurimpana vahvuutena on juuri tuo scattailu nopeissa tempoissa, ja muutamat loikat bebop-pohjaisten sävellysten puolelle ovat tässä mielessä erityisen vahvoja. Suomen rajojen sisältä on turha lähteä vastaavaa lahjakkuutta etsimään.

Välitempoissa ja sanallisena meno laantuu tavanomaisemmaksi, kunnes sitten levyn kaksi balladia, George Gershwinin The man I love ja Duke Ellingtonin In a sentimental mood, ovat Ikoselta taas mestarillista taiturointia suurella tunteella.

Tribute to Ella -yhtyeen taiteellinen johtaja on basisti Mikko Pellinen, joka vastaa albumin maukkaista sovituksista. Nuorten muusikoiden bändi svengaa rennosti ja autenttisen makuisesti, paitsi että näin hyvillä soundeilla ei sitä alkuperäistä Ellan aikakauden musiikkia levyltä päässyt koskaan kuulemaan.

Levylle on valittu lähinnä hyvin tuttua ja turvallista materiaalia. Kuluneita Gershwinin ja Cole Porterin standardeja on kuitenkin helppo puolustella. Ensinnäkin ne ovat tietysti soitetuimpia siksi että ne ovat sävellyksinä niin onnistuneita ja aikaa kestäviä. Toiseksi nyt eletään jo sellaista aikaa, etteivät nämä ikivihreät enää kuulu itsestään selvästi nuorempien polvien yleissivistykseen.

Tribute to Ella onkin tässä ajassa erinomaisen hyvä paketti jazzperinteen propagoimiseen ja uuteen popularisointiinkin. Samalla kun bändin musiikki puhuttelee vanhimpia elossa olevia jazzpolvia, se on nuoremmille houkutteleva tie kohti suurta Ellaa ja koko hänen aikakauttaan.