Aino Räty-Hämäläinen

AINO RÄTY-HÄMÄLÄINEN
Arvoituksellinen muusa
Kirjapaja 2010, 258 s.
Aino Räty-Hämäläinen esittelee uutuuskirjassaan laajasti muusan käsitettä, sen historiaa, taiteilijoiden ja tutkijoiden ajatuksia sekä erilaisia tosielämän muusia.

Teos alkaa antiikin Kreikan mytologiasta, jossa muusat olivat Zeuksen ja muistin jumalattaren Mnemosynen tyttäriä. Muusain olemassaolo on siis askarruttanut taiteilijoita ja tutkijoita kolmisentuhatta vuotta. Kaunotaiteilla oli alkuaan omat muusansa, muiden muassa teatterin Thaleia, tanssin Therpsikhore ja lemmenrunouden Erato.

Romantiikan aika teki muusista välttämättömiä. Räty-Hämäläinen esittelee monin tapauskertomuksin romantiikan taiteilijakäsitystä, jonka mukaan nero on poikkeusihminen, ja hänen sielussaan vierailee tai asuu jumalallinen innoitus, muusaksi tai inspiraatioksi kutsuttu.

Nykypäivän taiteilijoista moni on sitä mieltä, että ankara työ on muusan ainoa nimi - mutta moni tarvitsee nykyäänkin innoitusta, jota psykoanalyysi kutsuu hallituksi regressioksi alitajunnan syvyyksiin.

Mestarin ymmärtäjä

Räty-Hämäläinen kertoo monta taiteilijatarinaa.

Jean Sibeliuksen käytännöllinen ja henkevä muusa Aino sai kansakunnalta korkean tunnustuksen osuudestaan säveltäjämestarin elämäntyöhön. Einojuhani Rautavaara on tarvinnut puolisoaan Siniä kuuntelijana, ymmärtäjänä ja innoittajana.

Entisaikaan kävi usein niin, että miesnero ilmoitti puolisoa ottaessaan olevansa vastedes perheen ainoa taiteilija. Monta oman työnsä uhraajaa on muusien ja puolisoiden joukossa: Alma Mahler, Clara Schumann, Marjatta Waltari ja Mirri Sallinen.

Sitten on niitä, jotka tekivät omaa työtään miehensä rinnalla, kuten Venny Soldan, Elsa Enäjärvi-Haavia ja Aino Kallas. Löytyypä sellaisiakin tapauksia, joissa naistaiteilija "uhrasi" osan perheensä hyvinvoinnista tai miehensä sydämen oman taiteensa vaatimuksille.

Uhratut

Räty-Hämäläinen hyväksyy vähän liian herkästi romantiikan taiteilijamyytin ja taiteilijaneron luvan uhrata muita ihmisiä.

Moni nainen koki olevansa osaansa valittu, mutta kysymys oli mielestäni useimmiten ajan naiskuvasta eikä niinkään pyhän taiteen ehdoista. Usein muusa ei ollut miehen vaimo, ja tämä asia sai monen historian suurnaisen elämään kärsivänä ja nöyryytettynä miehensä varjossa.

Eino Leino, oman runoutemme "jättivauva" ja egoistinen alkoholistinero, uhrasi naisia kuin kappaleita elotonta materiaa.

Miespuolisen neron tarve tulla loputtomasti hoivatuksi, ylistetyksi ja palvelluksi ei ole välttämättä terveen ihmisen piirre, vaan se lienee useinkin ollut itsetunnoltaan vaurioituneen ihmisen kompensaation tarve. Keskenkasvuisia taiteilijoita on maailma täynnä enkä näe sitä ihanteena.

Ylistämällä alistettu oli monen muusan kokemus kohtalostaan. Aino Sibelius ei hyväksynyt muusa-sanaa.

Teos kertoo toisenlaisistakin muusista: alkoholista, päihteistä, inspiraation leimahduksesta, joka on saatettu kokea muusan vierailuna.

Räty-Hämäläisen hyvä kooste kiinnostavasta asiasta houkuttelee tutustumaan kuvaamiensa taiteilijoiden ja muusain kohtaloihin laajemminkin.