Aino ja Aura Kajaniemi: Tuo lähellä (Galleria Patinassa 7.1. saakka)

Yle Radio 1:ssä on parhaillaan menossa ohjelmasarja Sukuvika, joka käsittelee taiteilijaperheitä. Suomessa on kymmeniä taiteilijaperheitä, mutta niistä Sukuvika haastattelee pelkästään kahdeksaa helsinkiläistä taiteilijasukua. Keskisuomalaisen kuvataiteen piiristä olisi mahdollista tehdä vaikkapa oma ohjelmansa. Tapperit, Holmat ja Markkaset tulevat ensimmäisinä mieleen.

Myös Aino Kajaniemen kaksi sisarta ovat taiteilijoita. Joku varmaan muistaakin vielä heidän näyttelynsä Kolme sisarta, joka oli esillä Keski-Suomen museossa vuonna 2000. Galleria Patinassa sukuviaksi diagnosoitu taiteellisen lahjakkuuden oireyhtymä saa jatkoa, kun äiti ja tytär esiintyvät yhdessä.

Taiteessa on kyse lahjakkuudesta, ja kun se ketjuuntuu sukupolvesta toiseen, on kyse hyvin positiivisesta sukuviasta. Kajaniemien näyttelyn otsikko Tuo lähellä vihjaa ovelasti siihen, että syy taiteellisen sukupolviketjun syntyyn voi olla lopulta aika arkinen.

Kun lapsi kasvaa taiteen piirissä, hän vastareaktioista huolimatta päätyy myös samalle taiteen janalle. Unelma lakaisukoneen kuljettajasta muuttuu ennen pitkää yhtä arvoitukselliseksi taiteilijan uraksi. Kun taidetta on aina nähnyt läheltä, se muuttuu sisäsyntyiseksi.

Läheltä koettuna hiljainen tieto on varsin äänekästä. Silti en muista yhtään sellaista taiteilijasukua tai -perhettä, joiden taide muodostaisi koulukuntaa.

Aino ja Aura Kajaniemen taiteen yhdistävä piirrekin liittyy ennen kaikkea tekemisen tapaan. Molempien työskentelyssä ideaa seuraa käsityön kärsivällisyyttä vaativa pitkä jakso. Molemmat tykkäävät tehdä käsillään.

Tekstiilitaiteilijana Aino Kajaniemi kuuluu suomalaisen kuvakudoksen ehdottomaan kärkeen. Hänen taiteensa laaja katselmus avautuu piakkoin Keski-Suomen museossa, joten lehti palaa silloin yksityiskohtaisemmin hänen nykytuotantoonsa. Reagoin ekspressiivisyyden lisääntymiseen piirrosmaisiksi kudotuissa figuureissa. Se voisi olla hyvä enne tulevasta.

Aura Kajaniemen teoksia olisi myös mahdollista kutsua tekstiilitaiteeksi. Hän käyttää pääasiallisena materiaalinaan erilaisia helmiä, jotka hän punoo kudelmaksi. Lopputulos on häkellyttävän dekoratiivinen aina kitsin ylimakeuteen asti. Mutta, siinäpä onkin hyvä ääripää Kajaniemen visuaalisuuteen, sillä hän hallitsee korkean ja matalan estetiikan.

Aura Kajaniemen mittakaava on miniatyyri, mikä johtaa tärkeään päätelmään tai ehdotukseen: voisiko hänen taidettaan lähestyä jopa korutaiteen näkökulmasta. Tällä hetkellähän korutaide ravistelee todella maukkaasti taiteen ja korun perinteisiä rajoja.