Aki Hietala - Maailman vanhin esiintyvä tenori Vilho Kekkonen. Ensimmäiset sata vuotta

AKI HIETALA Maailman vanhin esiintyvä tenori Vilho Kekkonen. Ensimmäiset sata vuotta.

Omakustanne 2009, 318 s. Vaikkakin V ilho Kekkonen on maailman vanhin konsertoiva tenori, katsokaamme vähintään yhtä paljon hänen laulutaiteellisiin ja musiikkipedagogisiin saavutuksiinsa kuin sadan vuoden ikäänsä. Aki Hietalan kirjassa tapahtuu näin. Lukija pääsee Kekkosen mukana matkalle erityisesti jyväskyläläisen musiikkielämän viime vuosikymmeniin mutta myös kauemmaksi.

Teoksessa on elämäkertakirjalle hyvä lähtökohta ja viritys. Kirjoittaja kuuluu itse Kekkosen oppilaisiin. Innoitus aiheeseen on niin välittyvä, että vaikka kirjoitustekniikan yksityiskohdista saattaisi olla huomautettavaa, jättää tekstin inspiroitunut henki puutteet toissijaisiksi. Katoamattoman arvokkaita ovat myös kirjan sisältämät tarkka diskografia ja Kekkosen persoonallisen ja tunnustetun laulunopetusmetodin ja ääniharjoitusten esittely.

Lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta edetään sopivan nopeasti vaiheisiin, joissa laulu, musiikin lumous ja opettajan viisaus nousevat keskiöön. Kekkosen tarinat kuuliaisen tarkasti tallentanut Hietala poimii mukavia yksityiskohtia, tapauksia ja lausahduksia, joiden myötä tavataan myös koko joukko musiikkivaikuttajia.

Jotain hyvin koskettavaa ja läheistä sisältyy jo ensimmäiseen "musiikilliseen järkytykseen"; elämykseen, jonka harmonikansoitto synnytti viisivuotiaassa. Kekkonen kuvaa sitä "onnelliseksi kivuksi". Kohtaus on tunnemuistina sekä yksilöllinen, uraa ennakoiva että yleisinhimillinen.

Kapea leipä luvassa

Georg Malmsténin innostaman laulua ja soittoa harrastavan savolaispojan tie johtaa ensin soitinyhtyeen solistiksi ja sitten opiskelemaan kirkkomusiikkia Viipuriin. "Kapea leipä on luvassa ja pitkä on tie muusikoksi", siellä sanottiin ja osuttiin oikeaan ainakin mitä tulee uran kestoon.

Talvisodassa Kekkonen uskoo kerran pelastuneensa laulamalla venäläistä aariaa yksin vihollispiirityksessä kuutamoisessa yömetsässä. "Ajattelin silloin mielessäni, että jos vihollinen on yhtään inhimillinen, niin ei tappaisi." Sota-aikana Kekkonen lauloi radioissa ja viihdytyskiertueilla.

1940-luvulla tuli kiinnitys Suomalaiseen oopperaan. "Meillä oli Carmenissa leirikohtaus, jossa könötettiin syrjällään lattialla. Helsingin kerma istui etupenkissä, silloin tuntui hieman orvolta, mutta kylläpä sitä kaikkeen tottuu."

Laulut saavat kertoa

Muun muassa Suomen Kanttorikuorossa aktiivisesti vaikuttanut Kekkonen on tottunut kertomaan laulamalla. Oopperatalon avajaisissa 1993 "kertomuksena" oli aaria Bizet'n Helmenkalastajista. "Lauluni puhuvat puolestaan mitä ajattelen elämästä."

Helsingin Kirkkomusiikkiopistossa kävi niinkin, että kova opetustyyli rikkoi äänen vuosiksi. Mestariopettajien Jorma Huttusen ja Manlio Marcantonin ohjauksessa menetys sittemmin korjattiin: "Sen vuoksi olen saanut laulaa vielä näihin päiviin asti."

Jyväskylässä Kekkonen toimi pitkään paitsi Taulumäen kirkon kanttori-urkurina myös taitavana opettajana ja innostavana kuoronjohtajana sekä säestäjänä. Omalla laulu-urallaan hän on kehittänyt itseään Sibelius-Akatemian jälkeen erityisesti mestarikursseilla. Sävellystyön aktiivisin aika olivat 1980- ja 1990-luku.

Hietala ja Kekkonen ovat ikään kuin vuorotellen äänessä niin, että jälkimmäisellä säilyy pääosa. Vaikka muita haastateltavia on mukana aika vähän, Kekkosen musiikillisen elämän piiri valottuu kauniilla ja syvällisellä tavalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.