Ali Smith – Oli kerran kello nolla

Oli kerran kello nolla alkaa englantilaisilta illalliskutsuilta. Vieraaksi kutsuttu Miles Garth nousee pöydästä pääruuan jälkeen, kävelee yläkerran makuuhuoneeseen, lukitsee oven ja jää sinne. Isäntäväki ei halua häätää miestä väkivalloin.

Kuukaudet kuluvat. Uutinen huoneeseen lukittautuneesta miehestä leviää, ja lopulta talon ympärille kasautuu joukoittain ihmisiä kurkkimaan, näkisikö mystisestä miehestä vilauksen ikkunaverhojen välistä.

Lyhykäisyydessään näin, mutta juonen kuljetus poukkoilee monen kertojan kautta. Oikeastaan juoni ei ole yhtä merkittävä kuin kieli.

Ali Smith käyttää huimaa valikoimaa kielellisiä temppuja, joilla tarinaan syntyy kerroksia. Välillä hypätään vanhan naisen kuolinvuoteelle. Sen jälkeen nuori tyttö ottaa jutun kertoakseen. Keskellä käytetään hämmentävän pitkä pätkä illalliskeskusteluun, joka ei tunnu oikein vievän mihinkään.

Lopussa sanoma alkaa selventyä: Smith korostaa varmuuden puuttumista faktoista ja historian sattumanvaraisuuden vaikutusta yksittäisiin ihmisiin. Mutta nämä ovat vain kaksi tulkintaa, Oli kerran kello nolla antaa aineksia monenmoisiin.

Kirja on haastava. Nokittelevat englanninkieliset keskustelut, mielleyhtymästä toiseen säntäilyt, vitsit, aikaleikkaukset ja kertojaposition vaihdokset eksyttävät välillä niin lukijaa kuin epäilemättä kääntäjääkin. Suositeltavissa vain kirjallisuuden harrastajille.

Leikkisyyden ja nokkeluuden jälkeen unohdutaan vatvomaan vanhoja elokuvia tai kaupungin historian käänteitä.

Tyydytystä ei tarjota yhtä paljon kuin hämmennystä, vieläpä kun on hyvin vaikea sanoa, mistä kaikessa on kysymys. Kun kaikesta kertoo, niin mikään ei muodostu olennaiseksi.

Siksi Oli kerran kello nolla jää näppäryyden osoituksen tasolle. Kirjaksi, joka saattaa saada ylistystä arvostelussa, mutta unohtuu pian lukemisen jälkeen.