Alicia Keys - The Element of Freedom

ALICIA KEYS
The Element of Freedom
J Records

Alicia Keys on niitä rasittavia ihmisiä, joita ei voi edes kadehtia, sillä hän on siihenkin yksinkertaisesti liian ihana. Paitsi yliluonnollisen lahjakas laulaja-pianisti-näyttelijä-laulunkirjoittaja, 28-vuotias Keys on mykistävän kaunis ja vieläpä nöyrä 30 miljoonaa levyä myyneeksi ja 12 Grammyä voittaneeksi supertähdeksi.

TheElement of Freedom on vuonna 2001 Songs In A Minor -esikoiselta irrotetulta Fallin'-hitillä kertarysäyksellä musiikkipiirien tietoisuuteen nousseen Keysin neljäs levy. Se on myös kaikista matalaprofiilisin, täynnä hitaita, puoliakustisia lauluja - mistäs muustakaan kuin rakkaudesta.

Tyylillisesti Keys on siirtymässä pois neo-soulista hieman kokeellisempaan suuntaan, josta loistava esimerkki on ajaton, hypnoottisen rumpukompin säestämä Try Sleeping With A Broken Heart. Rummut puskevat läpi levyn muutenkin huomattavasti voimakkaammin kuin aikaisemmilla tuotoksilla.

Toisaalta taas hittisinkku, hieman tylsähkö Doesn't Mean Anything on niin sliipattu, ettei siinä ole r'n'beestä jäljellä enää jälkeäkään. Onpa mukaan myös saatu läpeensä Prince-vaikutteinen This Bed, jota ei Keysin kappaleeksi edes uskoisi ensi silmäyksellä.

Tuottamassa ovat kuitenkin olleet samat jampat kuin ennenkin, kuten luottomies Kerry Krucial Brothers. The Element of Freedom etenee verkkaisesti, vain vähän kerrallaan itsestään paljastaen.

Tanssijalka joutuukin odottamaan aivan levyn loppupuolelle, jossa odottaa varsinainen helmi, Keysin uuden rakastajan Swiss Beatsin tuottama Put It in a Love Song. Tämä lanteet hetkumaan saava träkki on oikea superduo, sillä siinä vierailee Beyoncé. Mitä siitä, ettei se sovi muun materiaalin kanssa niin hyvin yhteen, viisu on sangen muikea ja tarttuva. Toki perään on säästetty myös megahitti Empire State Of Mind, joka Jay-Z:n kanssa tehdystä versiosta poiketen on täysin erilainen, akustinen tulkinta New Yorkia ylistävästä kappaleesta.

Hetkellisistä heikkouksistaan huolimatta The Element of Freedom on timanttinen lisä Keysin kauttaaltaan laadukkaisiin levyihin. Vaikka tämä onkin hankalimmin avautuva, se tarjoaa välittömän ilotulituksen sijaan pitkäkestoista sadetta tähtisädetikusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.