Alli Kantola – Meillä on vain toisemme

Jyväskylässä monia vuosia vaikuttanut, nykyään lahtelainen kirjailija, opettaja, työnohjaaja ja kirjallisuuskriitikko Alli Kantola on kirjoittanut ensimmäisen romaaninsa, Meillä on vain toisemme. Aikaisemmin häneltä on julkaistu tietokirjoja sekä aforismi- ja runokirja.

Tässä uudessa kirjassa olevan fiktion osuutta vähättelemättä teosta voi pitää myös avainromaanina, koska siinä kuvatut tapahtumat heijastelevat osittain kirjoittajan omia vaiheita.

Kirjan päähenkilö, Amanda, on menettänyt nuorena miehensä sekä lapsensa. Työntäyteisten vuosien kuluttua keski-iän ohittanut Amanda rakastuu paljon nuorempaan mieheen. Tätä rakkautta hän pakenee toiselle paikkakunnalle. Rakastetun Rafaelin muisto ei kuitenkaan unohdu: ”Rafaelin tavaraan ja asemaan kiinnittymätöntä mieltä hän on ikävöinyt.”

Uudella asuinpaikkakunnalla Amanda päättää vuokrata ja kunnostaa ränsistyneen talon. ”Satavuotias puurakennus näyttää pieneltä ympäristön julkeankorkeiden lasi- ja betonirakennelmien kyljessä, mutta aikanaan se on ollut asukkaittensa ylpeys.”

Tämän vanhan rakennuksen Amanda päättää korjata asumiskelpoiseksi. Talon ikä samoin kuin päähenkilön oma ikä eivät ole työn este, vaan pikemminkin toiminnan kannustin.

Hyvin erilaisten henkilöiden talkootyönä tekemän kunnostustyön eri vaiheet muodostavat kirjan ehkä värikkäimmän ja jännittävimmän osion tuhopolttoyrityksineen. Tässä on kyseessä todellisen yhdessä tekemisen ylistyslaulu.

Kantolan kieli on rikasta. Hän havainnoi tarkoin niin ympäristöä kuin ihmisiä. Henkilöiden välinen keskustelu soljuu luontevasti.

Romaanin kantava teema siitä, että jokainen ihminen on arvokas yhteiskunnalliseen asemaan, sukupuoleen tai ikään katsomatta, tuodaan esiin ehkä liikaakin alleviivaten.

Kirjan nimi taas sopisi paremmin ihmissuhdetaitoja käsittelevän tietokirjan kuin romaanin nimeksi. Eikö esimerkiksi pelkkä ”Talo” olisi riittänyt?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.