Alvar Aalto -symposiumin vieraat vastaanotettiin Lutakossa

Arkkitehtuuritapahtuma Alvar Aalto -symposium kerää tänä viikonloppuna Jyväskylään arkkitehteja Suomesta ja maailmalta. Tapahtuma alkoi perjantaina, ja se pidetään tällä kertaa Jyväskylän kaupunginteatterilla. Alvar Aalto -symposium on Suomen tärkein kansainvälinen arkkitehtitapaaminen, joka järjestetään Jyväskylässä kolmen vuoden välein.

Jyväskylän kaupunki vastaanotti tapahtuman osallistujat perjantai-iltana Tanssisali Lutakossa. Venäjältä kotoisin oleva Vladimir Zobkov oli saapunut paikalle Oulusta, missä tekee nyt maisteriopintojaan. Symposiumissa hän ei ole aiemmin käynyt.

– Tapahtumalla on monikulttuurinen luonne. Täällä pääsee todistamaan monia erilaisia lähestymistapoja, Zobkov kertoi Lutakossa.

– Ihanteet ovat samat, mutta keinot niiden tavoittamiseksi erilaiset, tiivisti englantilainen Inga Fraser.

Hän on saapunut Suomeen työskennelläkseen kahden kuukauden ajan Ateneumin taidemuseossa Helsingissä. Fraserin tausta on taidehistoriassa ja hänen työpaikkansa kotona Lontoossa on Tate-museo.

– Otan tämän myös kenttätutkimuksen kannalta. Voin tutustua Alvar Aallon töihin, Fraser sanoi Jyväskylän-vierailustaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.