Amin Maalouf - Samarkand

AMIN MAALOUF

Samarkand

Suom. Annikki Suni. Gummerus 2009, 361 s. "Atlantin pohjassa lepää kirja. Sen tarinan aion nyt kertoa."

Amin Maaloufin (s. 1949) romaanissa Samarkand sisällön ja kielen kantovoimaa riittää. Isot aiheet, kuten suurvaltakiistat poliittisine juonitteluineen, saavat Maaloufin käsittelyssä ymmärrettävät, ihmisen kokoiset piirteet.

Kaija Saariahon oopperoihin librettoja kirjoittanut Maalouf on Ranskan nimekkäimpiä nykykirjailijoita. Hänen Samarkand-romaaninsa ilmestyi ranskaksi jo vuonna 1988 mutta suomennoksena vasta nyt. Aihe on historiallisen kontekstinsa ohella silti mitä ajankohtaisin yhä.

Romaanin sisäistarina punoutuu 1000-luvun Persiassa eläneen Omar Khaijamin - tunnetun runoilijan, filosofin ja astronomin - elämänvaiheiden ympärille. Khaijamin persoona ja tarina onkin kirjan houkuttava syötti, jonka lukija nappaa huomatakseen, että teos on tematiikaltaan paljon ensioletusta laajempi.

Poliittista pelisilmää

Maaloufin tekstiä värittää kaikenkattava henkevyys, joka muuntaa ideologiat henkilötasolla tapahtuviksi kohtaamisiksi. Älyn ja tunteiden mittelöjä käydään hienovaraisen intiimeissä tilanteissa.

Nuori Omar Khaijam on kirjassa rauhaa rakastava, aistillisia iloja arvostava esteetikko, jollaisena hänet on historian mukaan tunnettu. Fiktiivisessä tarinassa hänestä kehkeytyy kuitenkin lisäksi todellinen diplomaatti, joka taisteluja karttaessaan ajaa taitavasti myös omaa etuaan.

Hallitsijoiden neuvonantajana Omar laatii kuukausihoroskooppeja, joita nämä noudattavat kirjaimellisesti. Tuttavansa ja myöhemmin ääriuskonnollisen ryhmän johtaksi ryhtyvän Hasan-e Sabbahin hän delegoi suurvisiirin salaiseksi luottamusmieheksi välttyäkseen itse ikävyyksiltä.

"Tein väärin. Jos Sinä teet samoin, / mitä eroa meillä on? Kerro!", kirjoitti Omar Kjaiham nelisäkeissään, ja romaanissa nämä säkeet ilmaisevat oivallisesti kirjan moton syyllisyyden ja syyttömyyden monimutkaisesta vyyhdestä.

Tarinalinjoja

Kirjan rakenteesta löytyy viitteitä Tuhannen ja yhden yön tarinoiden moniaineksiseen ja arvoitukselliseen kokonaisuuteen. Historiallisten tapahtumien suuret linjat, eroottiset episodit ja lukuja rytmittävät runot avaavat tekstiin portteja, joista lukija pääsee sisään niin läntisen kuin itäisenkin ajattelun ominaispiirteisiin.

Runoilija Khaijam ja tämän persialainen rakastettu samoin kuin iranilainen prinsessa ja kirjan kertojana toimiva amerikkalainen mies kahdeksan vuosisataa myöhemmin kokevat tahoillaan rakkauden ajattoman kohtalonyhteyden. Intohimo ei koskaan kysy aikaa ja paikkaa.

Sen sijaan mentaliteettierot eri kulttuureissa kasvaneiden ihmisten välillä saavat ilmiasun menneisyyden ja nykyisyyden vertailussa. Niiden kautta Maaloufin kirja luotaa syviä näkemyksiä lännen ja idän yhteistyön ja keskinäisen ymmärryksen ehdoista.

"Kaikki mikä merkitsee meille nykyaikaista elämää ja ihmisen vapautumista, merkitsee heille vieraiden valtojen herruutta", oivaltaa uuden ajan kynnyksellä yksi kirjan länsimaalaisista henkilöistä, joka on sisäistänyt persialaisen identiteetin. Maaloufin kirja käsittelee tätä teemaa vaikuttavasti historian vuosituhansia käsittävässä kaaressa.

Vaikka romaanin päähenkilö on kirja - oikeastaan mikä tahansa kirja - se on kuin arvoituksellinen rakastettu. Syvyyteen vajonneenakin se yhä kutsuu kirjaintensa tulkintaan.