Andrei Pajanne – Autuaiden saari

Pyörryttää. Kuin spiraalissa. Vielä kirjallisuus huimaa. Vielä yllättää. Imogen-kustantajan ensiteos on kuin monta elokuvaa ja pieni suuri arkisto.

Andrei Pajanne kirjoittaa maailmankaikkeuden (tai -kaikkeuksien) historiaa temmaten kierrokselle ei vain yksilöä ja ihmiskuntaa, vaan myös galaksit, tähdet, alkuaineet, solut, atomit, hiukkaset, tyhjyyden… Poikki halkaistaan ja yhteen nivotaan tieteiden ja tarujen löytöjä ja hahmoja, katsomuksia, biologiaa, filosofiaa, fysiikkaa, lukumystiikkaa, arkeologiaa, astrologiaa, uskontoja, taidehistoriaa, syvyyspsykologiaa, nykyteknologiaa…

Filosofiaa kansantajuistaneen Jostein Gaarderin Sofian maailmaa hieman muistuttavasti Pajanne kuljettaa läpi aikojen ja avaruuksien, merien, mantereiden. Sektori vain on poikkeuksellinen. Kuka ajattelisi kirjoittavansa olemassaolon tapahtumat alkuräjähdyksen molemmin puolin ja tulevaisuuteen viitaten!

Salanimellä esiintyvä Pajanne tekee sen mielikuvituksella sekä tietoa ja näkemystä, faktoja ja uskomuksia hyödyntäen.

Autuaiden saari on aivoihin piirtyvä, tähdistöön rinnastuva kartta, paikka, jossa vaeltaen ikuisuuden hetki ja aikakäsityksen miljardit vuodet yhdentyvät – uniajassa.

Unitodellisuus tuo mieleen muun muassa C.G. Jungin näkemyksen arkkityyppisistä, lapsuuden taakse esihistoriaan, kollektiiviseen tiedostamattomaan, alkukokemukseen johdattavista suurista unista.

Päähenkilö Andreas menettää lapsena pikkusiskon onnettomuudessa. Kohtalokkaasti syyllistyneenä hän sovittaa tapausta ”jättämällä jäljet”, luomalla menestyvää uraa. Neurologilääkärinä hän kehittelee nanoteknologisen menetelmän vaikuttaa aivoihin niin, että insula, tunteiden alue konkretisoituu mielessä sellaiseksi reaalimaailmaa vastaavaksi olotilaksi, jossa koetaan vain hyvää, rakkautta.

Scifi-tarinoista tutulta kuulostavat juonteet kiihtyvät! Andreas kohtaa kuoleman henkilöitymän ja hänet johdatetaan matkalle alkuun ja loppuun sekä miljardivuosien vaelluksille siinä välissä.

Kaikkeuden olemus paljastuu ”neitseellisen hengen ajatukseksi”; maailman muodoissa aineellisina inkarnaatioina ilmeneväksi energiaksi. Se luo kehityskausia, jotka teoksen pääteeman mukaisesti noudattavat ”kultaista sääntöä”: maailma toteutuu rakkauden absoluutin ilmentyminä!

Autuaiden saaressa rakkaus on emootiota laajempi ja ihmiseltä myös tietoista tahtoa vaativa vaikuttaja.

Tahtova, kyselevä, tarkoitustaan myönteisesti etsivä yksilö tulee ”löydetyksi”. Hänet löytää kaikkeuden luova energia, rakkaus, joka sulattaa kielteiset vastakohdat myönteisesti itseensä. Maailmaa liikuttava toimintasuunta on luontojaan eettisesti kehittyvä.

Dogmit muuntuvat armahtavaksi hengellisyydeksi ja luonnon metamorfooseiksi. Uskontojen perussanoma on yksiyhteinen. Salaisuuteen on monta erilaista tietä.

Matkalla Andreas tutustuu tähtijoukkoon rinnastuvaan seitsemään taivaalliseen sisarukseen: Elämään, Lankeemukseen, Toivoon, Vapauteen, Armoon, Ikuisuuteen, Rakkauteen.

Nämä naispersoonallisuuksiksi ruumiillistuvat ominaisuudet heijastavat hengen ja aistien liittoa kukin. He opastavat Andreasta ajattomuuden ja hetken leikkauskohdan kokemiseen tässä ja nyt, itsessä sekä yhteydessä toisten ihmisten itseyteen.

Teksti kertaa ja taas kertaa rakkauden sanomaa, mutta etenee komeasti. Satufantasia, tieto, markkinakritiikki ja valoisa huomisvisio kohtaavat. Hengellisyydelle mysteerioineen, myytteineen, rituaaleineen ja esoteerisine piirteineen liittyy niin sfäärien ihmeen kuin arkielämän ulottuvuuksia – myös pienten tekojen suuruutta.

Esteettinen tunteilu, yleisesti vieraat sanonnat ja nimet tai lapsekas seikkailumieliala eivät liioiteltuina tai edes henkilökuviltaan toistuvina vesitä vaan enemmän värjäävät. Kirja kääntynee muillekin kielille.