Ann Rosman Majakkamestarin tytär - Harlan Coben Loukussa ja John Verdon Numeropeli

ANN ROSMAN

Majakkamestarin tytär

Suom. Anu Koivunen. Bazar 2011. 340 s.
Göteborgin lähellä löytyy majakkaa entisöitäessä puolen vuosisadan takainen ruumis, joka on muurattu seinän taakse. Se hyvin säilynyt, ja pian kalmo tunnistetaan.

Ann Rosmanin kirjassa varsinaista rikosjuonta tärkeämmäksi nousevat sekä poliisien että epäiltyjen aviolliset ongelmat, lastenhoidon vaikeudet ja epämääräiset parisuhteet, mikä on sikäli ymmärrettävää, että murhakuvio on sekä teennäinen että epäuskottava.

On ilkeä nainen, joka tulee raskaaksi, antaa kaksosistaan toisen pois ja murhaa juuri naimisiin menneen miehen, jonka vaimo hän sitten väittää olleensa.

Tarina laajenee Norjan saksalaismiehitykseen, juutalaisvainoihin, kuolemanleireihin ja kadonneeseen kultalastiin.

Kolme aikatasoa lomittuvat toisiinsa, mutta silti kirja on varsin junnaava. Viimeinenkin uskottavuus katoaa, kun ilmeisen ikinuori Auschwitzin vartija toimii nykyajassa täysillä.

Todentuntuisimmat tapahtumat liittyvätkin seurusteluun, lastenhoitoon ja merihenkisyyteen.

HARLAN COBEN

Loukussa

Suom. Eva Siikarla. WSOY 2011. 346 s.
Skandaalijuttuja metsästävä tv-toimittaja Wendy virittää ansan ja kuvaa alaikäisen tytön luokse työntyvän miehen. Onko tämä pedofiili vai työlleen omistautunut nuorisotyöntekijä?

Miehellä alkaa jyrkkä alamäki, mutta ei mene toimittajallakaan sen paremmin. Ensin hän näkee, miten pedofiili ammutaan, sitten joutuu pohtimaan, miksi miehen ystävilläkin on elämä päälaellaan. Pian paljastuu, että heitä kaikkia ahdistellaan internetin blogisivulla, ja toimittajakin saa perättömistä panettelusta oman osansa.

Harlan Coben kirjan juonessa riittää käänteitä, kun etsitään kadonnutta teinityttöä ja kuvataan yksinhuoltajatoimittajan ongelmia. Tarina on osaavasti kirjoitettu, on hyviä henkilöhahmoja, ei juurikaan jännitystä mutta jähmeää arvoituksellisuutta sitäkin enemmän.

Hyvinvoinnilla ja menestyksen tavoittelulla on kääntöpuolensa, syrjäytyneitä nuoria riittää.

JOHN VERDON

Numeropeli

Suom. Marja Luoma. Gummerus 2011. 573 s.
Kiehtovan arvoituksellinen juoni - saat kirjeen, jossa sinua pyydetään ajattelemaan jotain lukua, keksit sen sattumanvaraisesti - ja avaat toisen kuoren, jossa on samat numerot. Miten kirjeen lähettäjä on tiennyt, mitä lukua ajattelet?

John Verdon kirjassa eläkkeelle jäänyt rikostutkija pyydetään apuun - ja äkkiä hän on eturivissä etsimässä sarjamurhaajaa. Tapahtumat etenevät jännittävästi, eivät kuitenkaan erityisen toiminnallisesti Yhdysvaltojen itärannikolla.

Jännärin kieli on erinomaista, mukana ripaus kamarifilosofiaa. On poliittista peliä ja etenkehtaisia esimiehiä. Toki lukijan hämäämiseen käytetään erilaisia temppuja, nimenmuutoksia, tutkijan menneisyyden traumoja. Silti tuntuu hämmentävältä, että täyskahjo murhaaja on ollut niin nerokas suunnitelmia punoessaan.

Tarinassa on pituutta aika tavalla, mutta se ei kuitenkaan tunnu pitkitetyltä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.