Anna Eriksson: Gloria

Gloria

Anna Erikssonin edellisestä joululevystä on kulunut aikaa jo seitsemäntoista vuotta. Jouluksi 1998 ilmestynyt Anna joulu -levy oli iskelmävoittoisen aikansa tuote, kaunis levy kuitenkin. Uusi Gloria näyttää omaperäisestä sävykkyydestään – jossa kiivaus, kovuus, herkkyys ja hauraus yhdistyvät – tyylinsä löytäneen artistin.

Levy alkaa hitaasti lainehtivalla Ave Marialla, jonka sanoja Eriksson tunnustelee lämpimän kunnioittavasti. Flyygeli (Mikko Mäkinen) ja sello (Mila Laine) vievät lempeästi, musiikki etenee levollisesti kaikuineen.

Gloria in Excelsis Deossa sykkivämmät rytmit alkavat löytyä ja Heinillä härkien kaukalon -kappaleessa Eriksson ottaa ohjat jo väkevästi omiin käsiinsä. Kappaleen taustalla soi Jos mulla olisi sydän -laulun teema, joka kuvastaa juuri sydämen sykettä, elossa oloa: sydämen syke liittää vastasyntyneen maailmaan ja loputtuaan vapauttaa viimeisillä hetkillä olevaisen maanpäältä.

Levyn vakuuttavuus syntyy Erikssonille tyypillisestä kumartelemattomasta lähestymistavasta, josta hän ei tingi edes joululaulujen kohdalla. Ääni kulkee selittelemättä ääripäihin, lämpimästä läsnäolosta metallisiin lämpötiloihin.

Eriksson ottaa kappaleista myös musiikillisesti irti kaiken sen, mihin ne häntä innoittavat. Rytmikkyys, lentävyys, juoksutukset ja hidastukset elävöittävät lauluja. Jotkut kappaleista ovat konserttitaltiointeja.

Tutut kappaleet koskettavat, mutta pysäyttävämmäksi nousee yllättäen alkuaan espanjalainen Hijo de la Luna, jonka Eriksson on sanoittanut uudelleen muotoon Anna meille rauha. Kappaleen myötä kuulija jää kaipaamaan taitavan lauluntekijän, sanoittajan ja säveltäjän omaa tuotantoa. Hänellä olisi varmasti ollut uutta annettavaa joulumusiikin tallattuihin polkuihin.

Perinteisiin lauluihin on joskus turhakin lähteä hakemaan erikoisia tulkintoja, ihmisääni ja flyygeli riittävät Erikssonillekin.