Anna Karenina

Venäläisen klassikkokirjailijan Leo Tolstoin (1828–1910) tuotannossa vuonna 1877 valmistunut Anna Karenina kuuluu keskeisiin teoksiin massiivisen Sota ja rauha -romaanin ohella. Anna Kareninassa Tolstoi kuvaa traagisen rakkauden seuraamuksia herraskaisessa ja yläluokkaisessa miljöössä, jossa on omat tiukat tapakulttuurin sääntönsä.

Englantilaisen Joe Wrightin Anna Karenina on uusin elokuvasovitus Tolstoin romaanista, joka on filmattu toistakymmentä kertaa aiemmin. Parhaiten muistuu mieleen Clarence Brownin vaikuttava ohjaus vuodelta 1935, jolloin Annaa tulkitsi Greta Garbo. Wrightin voimallisesti tyylitelty elokuva seuraa uskollisesti alkuperäistarinaa, mutta on visuaaliselta ilmaisultaan erityisen kunniahimoinen.

Keira Knightley esittää Wrightin ohjauksessa Annaa, joka elää aviossa jäykän ja jotenkin sisäisesti onnettomalta vaikuttavan miehensä Aleksein (Jude Law) kanssa. Kerronnan alussa Anna kutsutaan Moskovaan kodistaan Pietarista ja kutsujana on hänen veljensä Stiva Oblonsky (Matthew Macfadyen), jonka avioliitto vaimonsa Dollyn (Kelly Macdonald) kanssa on ajautunut kriisiin Stivan alituisten syrjähyppyjen vuoksi.

Yöjunassa Anna kohtaa kreivitär Vronskyn (Olivia Williams) ja pian sen jälkeen hänen poikansa kreivi Vronskyn (Aaron Taylor-Johnson). Kohtaus johtaa Annan ja kreivin hurjaan ihastumiseen ja laittomaan suhteeseen. Rakkaus leimuaa, mutta sen seuraukset ulottuvat onnen lumouksesta aina kärsimyksen porteille. Annan todellisuus muuntuu ja vaihtuu, kunnes lopulliset ratkaisut koittavat.

Wrightin elokuvan käsikirjoituksen on tehnyt Tom Stoppard ja teos on sijoitettu kuin teatterissa esitettäväksi. Stoppardin käsikirjoitus sulattelee Tolstoin romaanin aineksia omalla tavallaan sopeuttaen niitä Wrightin moderniin tyyliin.

Annan tarinan ohella elokuvassa seurataan maanomistaja Levinin (Domhnall Gleeson) yritystä valloittaa Dollyn sisko Kitty (Alicia Vikander) omakseen. Levin on elokuvan ja tarinan moraalinen määrittäjä, sillä hänen yksinkertainen elämäntyylinsä asettuu selkeästi vasten kaupungissa elävän yläluokan huoletonta olemista.

Teatterinäyttämöllisyys tuo mukanaan omat tilalliset rajoitteensa ilmaisuun ja heijastuu Wrightin ohjauksessa myös henkilöhahmoihin ja heihin liittyviin psykologisiin painotuksiin. Tolstoin romaanissaan kuvaamat henkilöt ovat Wrightin (Ylpeys ja ennakkoluulo, Sovitus) ohjauksessa paikoin varsin juhlavan ilmaisun kahlitsemia.

Anna Kareninan dramatiikka säväyttää oopperallisena ja koreografisesti tyyliteltynä. Tässä henkilöiden ja kameranliikkeiden sävyttämässä todellisuudessa asiat liukuvat esiin omalla painollaan luoden koko ilmaisukieleen liioiteltua dynamiikkaa, joka liittyy erityisesti valaistukseen ja kuvarajauksiin.

Samalla kuvattu rakkauden tragiikka muuntuu teatraaliseksi draaman painottuessa kohden pukujen, arkkitehtuurin ja kuvakompositioiden hallitsemaa visualisuutta.

Asioiden ja tapahtumien yhteydet havaitaan, mutta todelliset intohimojen tasot jäävät osittain saavuttamatta ja henkilöhahmojen hienotunteisuus kärsii. Keira Knightley yrittää elää voimakkaasti roolissaan. Sen sijaan Jude Law ja Aaron Taylor-Johnson ovat väistämättä statisteja tässä kohtalokkaiden tunteiden pyörityksessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.