Anna-Liisa Hakkarainen ja Maarit Siltamäki: Jostain kaukaa, jostain läheltä

Saskiat ovat tärkeitä tukijajoukkoja kuvataiteen piirissä. Alunperin taiteilijoiden rouvien perustamien paikallisten yhdistyksien tarkoituksena on tukea kuvataiteilijoita henkisesti ja aineellisesti työrauhan, rahoituksen ja arvostuksen saamiseksi.

Jyväskylän Saskioiden yhtenä merkittävänä tukimuotona on jo pitkään ollut stipendinäyttely Jyväskylän taiteilijaseuran galleriassa. Tänä vuonna stipendin ja näyttelyn Galleria Beckerissä jakavat kuvataiteilijat Anna-Liisa Hakkarainen ja Maarit Siltamäki.

Hakkarainen ja Siltamäki edustavat eri sukupolvien taiteilijuutta, mutta heidän tekemisestään löytyi helposti yhteinen tekijä – kerronnallisuus.

Anna-Liisa Hakkarainen on jo tunnustettu naivistisen tyylisuunnan edustaja. Itse hän hieman vierastaa naivistin leimaa ja kokee olevansa enemmänkin väreillä kertoja. Syvät, hehkuvat värit ovatkin tuttuun tapaan pääosassa hänen teoksissaan. Myös aihepiiri pääosin sadunomaisine eläinhahmoineen ja lempeine entisajan kertomuksineen on tuttua.

Mielenkiintoinen ja innostava on Hakkaraisen hyppäys abstraktin orientalismin puoleen. Turkinmatkan tuliaisina tullut aimo annos itämaisten mattojen perinteisiä tarinoita sekoittui sopivasti suomalaisten ryijyjen ja rekipeitteiden kuvakerrontaan sekä virolaisen nykyvaatesuunnittelun kansanomaisista käsitöistä lähtöisin oleviin kirjontoihin. Tuloksena syntyivät hehkuvat tarinamatot Handmade ja Orient.

Maarit Siltamäki on yksi Jyväskylään viimeisen viiden vuoden aikana muuttaneista nuoremman polven taiteilijoista. Maalarina romantikko, luonnon ja ihmisyyden yhteyteen uskova Siltamäki myös kirjoittaa maalauksensa runoiksi, tai kenties maalaa runonsa kuviksi. Kuva ja sana ovat peräisin yhdestä ja samasta luontomystisestä juuresta, ja maalauksen nimeksi tulee sen runo.

Siltamäen tekniikka ei kuitenkaan ole sinänsä romanttinen. Hän yhdistää hyvin paksua maalia ohuemmin maalatulle taustalle ja hautaa kuultavan ja ideaalin ihmisen kuvan orgaanisena kasvavaan maalimassaan. Orgaanisuus on paikoin jopa groteskia, mutta samanaikaisesti hyvin lumoavaa.

Siinä missä Hakkarainen turvaa samoilijansa kotoisalla kristillispohjaisella hyväntahtoisuudella, Siltamäen teoksissa metsässäkulkijaa viekoittelevat muinaisuskon oikukkaat metsänneidot kaarnaihoineen. Yhdessä näyttelyn tekijät tukevat toinen toistaan ja saavat aikaan varsin mielenkiintoisen, rikkaan kokonaisuuden.