Anssi Kelan Levoton tyttö on viime vuoden soitetuin kappale

Viime vuoden soitetuin kappale oli Anssi Kelan Levoton tyttö. Kappale soi yli 6 600 kertaa, kun mukaan luetaan radiokanavasoitot, tv-esitykset ja elävän musiikin keikat.

Toiseksi soitetuin kappale oli J. Karjalaisen Meripihkahuone. Kolmanneksi eniten soi Erinin Ei taida tietää tyttö.

Kaupallisten kanavien soitetuimpien kappaleiden sekaan mahtui viime vuonna paljon kotimaista musiikkia. Eniten soitettujen kymmenen kappaleen listalla oli peräti yhdeksän kotimaista teosta.

Suomalaisartisteista J. Karjalainen ja Haloo Helsinki sijoittuivat soitetuimpien listalle kahdella kappaleella.

Ylen radiokanavilla soi eniten vuoden 2013 euroviisukappale, Krista Siegfridsin esittämä Marry me. Tanssipaikoilla ykkössijaa piti aina vain Rauli Somerjoen Paratiisi. Se on ollut tanssilavojen ykköshitti vuodesta 2000.

Soitetuimpien lista perustuu Teoston keräämiin esitystietoihin.

Uusimmat

Kulttuuri

Levyarvio: Klassisen heavy metalin suomenkielinen lipunkantaja Tyrantti on timanttia, vaikka tosikoille se voikin olla liikaa

Ooppera-arvio: Jyväskylän Suomalaisen Musiikkikampuksen The Old Maid and the Thief on toimivaa näyttämöhuumoria

Kolumni: Halssilan kirjasto on temppeli, joka hohtaa sivistyksen valoa talvipimeään – Käy vaikka katsomassa: sille eivät Oodi tai Jyväskylän pääkirjasto pärjää

Jyväskyläläinen Siperian Nuorisoteatteri vei Keski-Suomen Teatteriaalto-kiertopalkinnon

Konserttiarvio: Maija Vilkkumaan valovoimainen olemus hurmasi Tanssisali Lutakossa - yleisö lauloi mukana jopa lujempaa kuin artisti

Teatteriarvio: Ad Astran skottidraama koskettaa, mutta pysähtelee monologeihin

Raivoavaa Hitleriä esittänyt näyttelijä Bruno Ganz on kuollut

Tännekö suomalaiset jonottavat seuraavaksi? Amos Rexin uutta näyttelyä ja edellistä vetonaulaa yhdistää vain yksi asia

Jyväskyläläinen Laura, 26, pelkäsi henkensä edestä, kun kaksi konetta väisti toisiaan – lentoemännän työ sai jäädä, mutta 18 vuotta myöhemmin syntyi kirja

Levyarvio: Ville Valo & Agents kantaa Rauli Badding Somerjokea reppuselässä ja kompastelee matkalla

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.