Antti Eskola – Vaikka en niin kuin kirkko opettaa

Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskola (s. 1934) on eläköidyttyään kirjoittanut jo useammankin kirjan uskon, tietämisen ja uskomisen kysymyksistä.

1970-luvulla radikaaliopiskelijoiden ”jumaloima” Eskola melkein erotettiin yliopistosta, kun hän professorinimityksensä jälkeen kieltäytyi vannomasta virkavalaa tai antamasta edes juhlallista vakuutusta. Lopulta oikeuskansleri esti viraltapanon.

Sittemmin Eskola liittyi takaisin evankelisluterilaiseen kirkkoon ja alkoi tosissaan pohtia omaa Jumala-kuvaansa. Nyttemmin hänen suhteensa kirkkoon instituutiona näkyy uuden esseekokoelman nimessä, joka kuuluisi siis kokonaisuudessaan ”Kyllä minäkin uskon, vaikka en niin kuin kirkko opettaa”.

Esseet ovat aluksi melko hajanaista pohdiskelua. Ajatukset lähtevät liikkeelle sisäisestä vuoropuhelusta katolisen filosofin Gianni Vattimon kanssa. Uskon että uskon on Vattimon pikku kirjanen, ja sen tekstin kanssa kirjoittaja väittelee.

Eskola käsittelee katolista ja luterilaista uskoa, mutta pääosin perustelee omaa näkemystään siitä, että itse ”tietää uskovansa”. Loppupuolen esseissä teksti jäntevöityy, ja mukaan tulee viimeisillä sivulla jopa draamaa, joka liittyy oman elämän onnettomuuksiin.

Kirkon opeista tekijällä on omat näkemyksensä, mutta uskovaisena Eskola vaikuttaa olevan melko tyypillinen suomalainen. Uskon tunnustaminen julkisesti vaivaannuttaa, mutta ”pyhyys” tekee vaikutuksen: hautausmaalla ja kirkossa on mukava välillä käyskennellä ja istuskella kiireisen elämän keskellä.

Eskola mietiskelee sitäkin, että vasemmistolaisena hän ei voinut hyväksyä niin sanottua ”proletariaatin diktatuuria” eikä uskovana ihmisenä raamatun ylivaltaa, kirjaimellista tulkintaa.

Mielenkiintoisimmat yksityiset esseet löytyvät kirjan loppupuolelta Jeesus kirkon opissa ja minun uskossani- ja Mutta kuitenkin -kokonaisuuksien alta.

Eskolan puheenvuorot kuuluvat ilman muuta tämän päivän kiivaankin uskontokeskustelun kriittiseen kärkeen. Ne panevat miettimään ”luomakunnan” peruskysymyksiä, mutta eivät estä tekijää eivätkä lukijaa uskomasta tai olla uskomatta.